Orange O Bass – suoraviivainen rock-basso

|
Image

Legendaarisen brittiläisen vahvistinvalmistajan tuotevalikoimasta löytyy yllättäen myös yksi soitin. Se on sähköbasso ja se on oranssi.

Orange O -basson tarina alkaa vuoden 2014:n NAMM-messuilta, jonne soittimen varhainen versio oli otettu mukaan testisoittimeksi. O-basso ei ollut ständillä esillä yleisön nähtäviksi, vaan ”piilossa” takahuoneessa, jossa lehdistön ja maahantuojien edustajat kävivät kokeilemassa Orangen uusia vahvistimia.

Takahuoneessa otettujen You Tube -videoiden ansiosta sisäpiirin vitsistä tuli netti-ilmiö, ja vahvistinfirmalle satoi kyselyitä, mistä moisen basson saisi ostettua. Pakkohan siihen oli sitten keksiä vastaus.

 

Jotain vanhaa, jotain uutta

Orange O Bass yhdistää Fender Precisionin tyylistä elektroniikkaa Danelectroa muistuttavaan ulkonäköön. Jos oranssi väri ei jostain syystä sovi omaan imagoon, mallia saa myös mustana tai kaksivärisellä sunburst-viimeistelyllä. Pakettiin kuuluu firman logolla somistettu topattu pussi, ja mukaan tulee myös vaihtoehtoinen pleksi – oranssin version mukana toimitetaan musta pleksi, mustan basson mukana kilpikonnakuvioinen.

Image

Tuhti ruuvikaula on veistetty vaahterasta, mutta puu jää piiloon kiiltäväksi viimeistellyn umpivärin ja lavan ABS-päällystyksen alle. Peruslaadukkaat avoimet virittimet toimivat jouhevasti ja varmasti.
Ruusupuinen otelauta on reunalistoitettu mustalla muovilla, ja siihen on istutettu siististi 20 medium-jumbo-nauhaa.

Orange-basson tasakantinen runko tehdään afrikkalaisesta okoume-puusta, jota kutsutaan myös gaboninmahongiksi sen ulkonäön vuoksi, vaikka puu ei olekaan aitoa mahonkia.
Koska okoume on hyvin huokoista materiaalia, on O-bassossa rungon etu- ja takapuoli viilutettu ohuella lehmuskerroksella. Viilu helpottaa tasaisen viimeistelyn aikaansaamista.

 

Image

Basson talla on nykyaikainen paksumpi versio vanhasta Fender-tallasta.
Elektroniikan kannalta Orange O on suora johdannainen presarista – keraamisilla magneeteilla varustettu kaksiosainen mikrofoni ja kaksi säädintä, siinä kaikki.

 

Tuore ulkonäkö, tuttu murina

Ergonomian näkökulmasta Orange O Bass ei selvästikään ole ajateltu hemmotellun hifistelijän käyttöön, vaan se istuu paremmin rouhean rock-bändin, soul-pumpun tai reggae-poppoon basisteille.

Image

Pienen, kevyen ja yläsarvettoman rungon takia O-basson balanssi ei ole paras mahdollinen ja soitin on selvästi kaulapainoinen.
Kantikas runko taas voi tuntua hieman epämiellyttävältä, jos on tottunut kannattelemaan soitintaan suhteellisen ylhäällä. Muotoillaan vaikka niin, että O-basso on ”pitkä hihna ja kovaa meininkiä” -osastoa.
Jos tykkää tuhdista ja pyöreistä kaulaprofiileistä, Orangen soittotuntuma on todella hyvä.

Bassovahvistimesta taas kuuluu oikein mainio, hyvistä P-bassoistakin tuttu murina. Kuka sitä nyt toista mikkiä tarvitsisi, kun kerran yhdestä ainoasta voi tulla näinkin inspiroiva soundi.

 

Visuaalisuus ratkaisee

Mielestäni Orange O -basso on mukava ja suoraviivainen tuttavuus, joka tarjoaa sopivasti vastinetta hintaansa nähden. Ergonomian suhteen mennään O-bassossa selkeästi ulkonäkö edellä, mutta soundihan ei siitä kärsi pätkääkään.

Jos on hakusessa ainaisista Fender-kopioista poikkeava sähköbasso loistavalla presarisoundilla, on Orange O Bass todella varteenotettava vaihtoehto.


Orange O Bass

Nelikielinen passiivibasso

• valmistusmaa: Kiina
• vaahterakaula, ruuviliitos
• otelauta ruusupuuta
• 20 medium-jumbo-nauhaa
• pitkä mensuuri: 86,4 cm/34 tuumaa
• okoume-runko
• P-tyylinen mikrofoni
• säätimet: master volume, master tone
• topattu pussi ja toinen plektrasuoja kuuluvat hintaan
• hintaluokka alle 350 euroa

Lisätiedot: Soundtools

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2017. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.