Snarepal – virppaessu vaimentaa vuotoja

|
Image

 

Jos virvelin alamikki kuulee kovin paljon bassarin nuijan läsähdystä tai bassarimikki runsaasti virvelimaton rätinää, seuraa usein pulmia. Eikä mattoresonanssin räsähdys laulumikinkään kautta korvia hivele. Snarepal jelppaa vuodon hallinnassa.

Snarepal on ääntä vaimentava essu, joka kiristetään säädettävällä vyöhihnalla virvelin ympärille. Samanlainen retkeilyvarusteista tutulla soljella lukittava hihna on myös essun puolivälissä ja lisäksi hupun alaosaa voi vetää suppuun sisäpinnan tarranauhoilla niin, ettei se sotkeudu esimerkiksi tuplabassarin pedaalistoon ja pitää samalla myös äänen sisällään paremmin.
Virvelin rungon korkeudella essu peittää noin kolme neljäsosaa 14-tuumaisen rummun ympäryksestä, alempana peittävyys riippuu virvelitelineestä ja alamikin asettelusta.

Mikrofonia varten hupussa on pieni läpällinen ristikkäishalkio, josta tyypillisen puikkomallisen mikin saa kätevästi pujotettua sisäpuolelle, isokalvoiset mallit taas ruuvataan statiiviin vasta kun telineen puomi on tuikattu essun läpi. Myös mattokoneiston kummallekin päädylle on omat aukkonsa essussa ja lisäksi yläosassa on ulkopuolella pieni tarviketasku vaikkapa viritysavaimen säilytystä varten.

 

Tiivis ja pitävä

Snarepalin kahden kangaskerran välissä on jonkinlainen vaimennusmateriaali ja kaikkinensa essu painaa reilut puoli kiloa. Valmistaja lupaa vaimennusta ylärekisterissä jopa 10 desibelin verran, ja tämän myös koekäyttö vahvisti.

Aluksi halusin vain selvittää, minkä verran ja millä taajuusalueella Snarepal vaimentaa virvelin alapuolen räimettä, joten asetin virvelin yksinään telineelle ja essun sen ympärille. Sijoitin kaksi samanlaista DPA 4006 -mikrofonia eri puolille rumpua, samalle korkeudelle hieman rungon alapuolelle ja kummankin osoittamaan samalta etäisyydeltä kohti alakalvon keskikohtaa. Ero oli huima: samalla vahvistuksella essun takaa kuuntelevan mikrofonin signaali jäi kokonaistasoltaan osapuilleen luvatut 10 desibeliä vaimeammaksi ja sävyero ilmeni selkeästi jo kilohertsin taajuudella, muuttuen suuremmaksi diskanttia kohden edettäessä. Käänsin varmuudeksi rumpua vielä 180 astetta telineen pystyakselin ympäri ja toistin kokeen samoin tuloksin.

Varsinaisessa käyttötilanteessa ei ole mahdollisuutta suoraan A/B-vertailuun, Snarepal joko on käytössä tai ei ole. Tyypillisellä ylä- ja alakalvojen mikityksellä meluessun toimivuus tuli kuitenkin todennetuksi.
Bassorummun sisäpuolella oleva mikrofoni ei juurikaan kuullut mattoresonanssia eikä myöskään virvelin alamikrofoni saastunut nuijan läjäyksestä. Tallennettujen raitojen oleellisesti parempi erottelu antoi huomattavasti enemmän pelitilaa muokkaustoimille kuin ilman essua äänitetyt raidat.

 

Pakollinen hankinta?

Äänittäjän tai PA-miksaajan näkökulmasta pitäisin Snarepalia todella käyttökelpoisena apurina: matto saa soida mielin määrin eikä räime tunge silti joka paikkaan. Vaimennuksen aistii myös soittajan kuulokulmasta, kun osa mattoresonanssista vaimentuu.

Virvelin ominaissointi tai tuntuma ei silti juurikaan muutu essua käytettäessä,
Suurin jarru käytölle on Snarepalin sijoilleen virittelyn työläys: tehtaan jäljiltä kiristyshihna luisti soljessa ja essu alkoi repsottaa omia aikojaan. Hihnan pujotus toisella tavalla solkeen toi tarpeeksi pitoa, mutta sen jälkeen hihnaa ei voinut enää tiukata ylijäävästä pätkästä kiskaisemalla. Sopivan kireyden haarukointi vaati muutaman yrityksen ja erehdyksen ennen onnistumistaan.

Mikrofonin pujotus ja hupun suputus ei onnistu kyykistelemättä ja konttailematta, mutta lopputulos oli kuitenkin vaivan arvoinen. Vaimennus siistii yleissointia setin etupuolella ja parantaa erottelevuutta sekä bassarimikin että virvelin alamikin osalta

Snarepal

Ääntä eristävä suoja virvelille

• tiukataan yläreunan vyöllä rummun ympärille
• läpivienti mikrofonitelineelle
• alempi vyö ja tarranauhat helman niputukseen
• tarviketasku esim. viritysavaimelle
• hinta: 49,90 € (F-Musiikki)

Lisätiedot: F-Musiikki
 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 6/2014. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
 
Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.