Turbosound Inspire – oiva ääni antaa taiteelle innoituksen

|
Image

Moitteeton ääni, asialliset DSP-työkalut soundin muokkaukseen ja käytännöllinen rakenne – kyllä sellaisella reseptillä kelpo PA syntyy.


Valmistajansa edullisimpaan kategoriaan kuuluvaan Inspire-mallistoon otettiin tuntumaa jo liki vuosi sitten, kun ensimmäiset tuotteet saatiin maahan. Tuolloin varsin mukavat arviot (Riffi 3/2016) ansainnut pilarikaiutin ja sen jalustana toimiva sub bass -komero saivat loppuvuodesta vaihtoehdokseen toisenlaisen yhdistelmän, kun maahan saapui lisää saman sarjan malleja.
Nyt kokeiluun otettiin 15-tuumaisella kartiolementillä varustettu aktiivinen iP15B-bassokaiutin ja sen kumppaniksi tarkoitettu passiivinen yläkerran iP82-satelliitti kahdeksantuumaisella tötteröllä ja yhden tuuman kompressiodriverilla kalustettuna.

Itse asiassa satelliitteja oli kaksi, sillä valmistaja on ajatellut perussysteemiksi yhtä monofonista bassokaiutinta ja sille sopivaksi kumppaniksi stereoksi jaettua satelliittiparia. Niinpä iP15B-bassokaappiin on integroituna peräti kolme vahvistinta – kaksi nimellisteholtaan 200-wattista päätettä yläkerroille, ja lisäksi alakaistalle varattu kolmas vahvistin, joka on nimelliseltä teholtaan 600 wattia.

Sommitelma on sellaisenaan tasapainoinen ja tälläisella kolmen yksikön systeemillä ääntä irtoaa kyllä hääpitoihin, pienelle kuppilakeikalle tai vaikka kesäsiirtolan puutarhabileisiin vallan sopivasti. Testijakson päätteeksi halusin kuitenkin koeponnistaa settiä myös suhteellisen teatraalisessa ulkoilmaesityksessä ja pyysin maahantuojalta vielä toisenkin sub-bass-kaapin, etteivät melkoisen tymäkät ja alarekisteriin vahvasti painottuvat lyömäsoittimet, syntikkabassojen jurnutukset ja sekalaiset tehosteäänet jäisi vahingossakaan aneemisiksi. Ja että saisin nimenomaan juuri tehosteäänetkin tottelemaan stereopanorointia, jolla pyrin luomaan hieman laajempaa ja eläväisempää ääniavaruutta esityksen taustaksi.

Matalat taajuudet eivät tunnetusti anna yhtä selkeitä suuntaviitteitä kuin yläkerta, mutta kun lavan leveydestä johtuen vasemman ja oikean kaiutinpinon välille muodostui reilun yhdeksän metrin etäisyys, ja yleisökin kuunteli esitystä verraten läheltä, erottelua syntyi kyllä bassokaistallakin. Yksi äänikuvan äärilaitaan panoroitu koneellinen heimorumpali jyskytteli ihan tarkalleen omasta positiostaan ja toinen samanlainen kuittaili vastalaidalta ilman, että tiheämpikään vuoropuhelu puuroutui.

 

Ryhdikkäästi koko kaistalla

Yleissoinniltaan järjestelmä on skarppi ja hallittu. Basso ei humahtele epämääräisesti vaan iskut toistuvat napakan täsmällisinä. Keskialue on sävyltään aavistuksen kovahko, muttei piikitä eikä roiski silmille. Diskantti on erottelevan kirkas, eikä riivi korvaa. Terve ja asiallinen sointi koko toistoalueella. Kuten hintatasosta voi päätellä, Turbosoundin Inspire-setti ei paini samassa sarjassa kuin esimerkiksi edellisessä numerossa käsitelty ja hi-endiksi luokiteltava Nexon laitteisto, vaan sitä tulee arvioida omassa hintaluokassaan. Ja siinä Inspire on kyllä aivan kärkikastia tarjoten erinomaisen hinnan ja laadun suhteen. 

Jos systeemin sointi kaipaa oman maun mukaista säätöä tai keikkapaikan akustiikka vaatii kompensaatiota, niin perustyökaluja löytyy sub-bass-kaapin takareunasta operoitavasta Klark Teknikin DSP-prosessorista. Neljästä erilaisesta vaihtoehdosta voi valita käyttötilanteeseen parhaiten sopivan perusekvalisoinnin, jolla esimerkiksi lähiseinien tai nurkan tuottamaa bassokorostusta saa loivennettua, tai optimoitua taajuusvasteen vaikka puhetoiston tarpeisiin.

Image

Ja käsisäätöisellä kolmialueisella korjaimella voi sitten täydentää vasteen muokkausta vielä oman korvan ohjaamana. Kun käyttötilanteet tämän testin puitteissa olivat ympäristöjen suhteen varsin helppoja eikä prosessoria tarvinnut käyttää akustisten ongelmien korjaamiseen, riitti muutaman desibelin vaimennus keskialueen korjaimella hienosäädöksi, johon olin tyytyväinen.

Valmistajan mukaan DSP tasoittelee automaattisesti dynamiikkaa ja jakosuodinkin mukauttaa toimintaansa tilannekohtaisesti. Näille toimille ei ole minkäänlaista näyttöä, josta niiden käyttäytymistä voisi seurata, mutta pääasia lienee, että sointi oli terve eikä minkäänlaisia haitallisia ja korvin kuultavia sivuvaikutuksia ilmennyt.

 

Itsenäisesti ilman ulkoista mikseriä

Riffissä 3/2016 raportoidun pilarikaiuttimen ja sille kuuluvan sub-bass-kaiuttimen yhteydessä kokeilin jo Turbosoundin iOS-applikaatiota systeemin ohjauksessa ja sama metodi on käytettävissä myös tämän setin kanssa. Kaikki DSP-prosessorin asetukset ja säädöt onnistuvat applikaatiolla bluetooth-yhteyden kautta.

Säätötoimien ohella myös musiikin soitto suoraan älylaitteelta käy päinsä bluetoothin välityksellä.

Setin käyttötapoja laajentaa puolestaan mukavasti se, että iP15B-bassokaiuttimen kaksi tuloa toimivat tarvittaessa myös mikrofonitason signaaleilla ja niille on omat voluumiasetuksensa. Erillistä mikseriä ei siis välttämättä aina tarvita – tuotedemon taustamusiikki ja parin juontajan puheet saadaan kuulumaan suorilla kytkennöillä.

Applikaation ansiosta miksaus hoituu esityksen lomassa, kun kauko-ohjaimeksi valjastetun puhelimen voi sijoittaa vaikka mikrofonitelineeseen kiinitetylle pidikkeelle aivan käden ulottuville, tai miksei myös salin puolelta, kuuntelijan asemaan sijoittuneena.


Turbosound Inspire

Edullinen PA-ratkaisu

 

iP15B-bassokaiutin
• aktiivinen bassokaiutin
• 15-tuumainen elementti
• toistoalue 45 Hz – 150 Hz ±3 dB (38 Hz – 200 Hz -10 dB)
• maksimiäänenpaine 120 dB SPL
• paino 26,3 kg
• kaksi analogituloa, XLR
• digitaalinen stereotulo, bluetooth
• hintaluokka 700 euroa

Integroidut D-luokan päätevahvistimet
• bassokaista, 600W
• yläkaista satelliiteille, 2 × 200 W

Integroitu DSP-prosessori (Klark Teknik)
• automaattinen piikki/RMS-limitteri
• neljä erilaista esiekvalisointia
• kolmialueinen taajuuskorjain
• omat volume-säädöt analogi- ja bluetooth-tuloille

iP82-satelliittikaiutin
• passiivinen 2-tierakenne
• 8 tuuman kartioelementti
• yhden tuuman kompressiodriver
• toistoalue 45 Hz – 150 Hz ±3 dB (38 Hz – 200 Hz -10 dB)
• herkkyys 91 dB / 1W @ 1m
• maksimi SPL: 113 dB jatkuvana, 119 dB hetkellisesti
• paino 9,3 kg
• hintaluokka 200 eueoa / kpl (myydään pareittain)

Lisätiedot: Bright Sales & Installation

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2017. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä voit lukea tästä.