Captain Cougar, Åkerblomrörelsen – hyvin kerrottu tarina

Image

Teema-albumeita julkaistaan verraten harvoin, mutta mikäpä tarjoaisi sellaisen tekemiseen yhtä antoisat ainekset kuin kiistellyn ja ristiriitaisen maallikkosaarnaaja Maria Åkerblomin (1898 – 1981) elämä.

Vaatimattomissa oloissa syntynyt tyttö alkoi jo teini-iässä nähdä enneunia, ja kokosi lopulta ympärilleen åkerblomilaisuudeksi kutsutun, fanaattiseksi kuvatun herätysliikkeen. Kuten oireyhtymään usein kuuluu, kukoistavan alun jälkeen toiminta meni sekavaksi, Maria joutui pahansuopien syytösten kohteeksi, päätyi mielisairaalaan ja sittemmin vankilaan, vapautui aikanaan ja eli elämänsä loppuvaiheet hiljaisesti töölöläishuvilassa.
Åkerblomin elämä on aiemmin innoittanut jo näytelmäkirjailijoita ja nyt siis myös jyväskyläläistä Captain Cougar -yhtyettä, joka juuri julkaistulla kolmannella levyllään paketoi Marian värikkään tarinan yhdeksän ilmeikkään kappaleen kertomukseksi.

Åkerblomrörelsen-levyn musiikki yhdistää vaikutteita monesta eri genrestä ja luo vahvoja mielikuvia. Sekä sävellyksissä, että ilmaisullisissa keinoissa on paljon yhteneväisyyksiä musikaalimaailmaan ja koko yhdeksän kappaleen mittainen kertomus kävisi sellaisenaan rungoksi näyttämöteokselle. Kauneimmat melodiat ovat riipaisevia, repivimmillään tunnelma yltyy painajaismaisen painostavaksi. Musiikki itsessään tarjoaisikin yllin kyllin aineksia dramatisointiin ja lisäksi luontevat paikat niin joukkohtauksille tanssitaiteen muodossa kuin näyttäville taustaprojisoinneillekin. Lopun hymnimäinen kuoro-osuuskin istuisi kuin nakutettuna näyttämöteoksen finaaliksi.
Ensikuulemalla tämä ominaisuus Åkerblomrörelsen-levyn musiikissa saa kuuntelun tuntumaan hetkittäin melko raskaalta. Useamman kerran jälkeen musiikki alkaa kannatella itseään yhä vahvemmin, eikä konkreettista visuaalista ulottuvuutta enää samalla lailla kaipaa – se syntyy jo omissa mielikuvissa.

Marian äänenä laulaa Laura Lehtola, jonka tehtävä ei suinkaan ole helppo. Musiikillinen skaala pelkällä pianolla säestetyn avauskappaleen hauraan herkästä tunnelmasta tarinan raastavimpia hetkiä kuvaaviin, hakkaavan kulmikkaisiin jaksoihin on todella laaja. Pääosin sovitukset antavat solistille kiitettävästi tukea ja tilaa, mutta hetkittäin säestyksen repivyys jyrää harmillisesti laulun alleen. Toisaalta tämän voi nähdä ja kuulla myös Mariaa ympäröivän uhkan ilmentymänä, varsin uskottavana sellaisena.
Lisäsävyjä lauluun luodaan hienosti niin yksittäisten stemmojen kuin massiivisten kuoro-osuuksienkin avulla. Äänitys- ja miksausteknisesti Lehtolan ääni on muutamaa unenomaista sivuteemaa ja kuorojaksoa lukuunottamatta koko ajan lähellä kuulijaa. Valittu linja on varmasti taiteellisena ratkaisuna harkittu ja sellaisena myös johdonmukainen. Itse kaipaisin silti hieman enemmän etäisyyttä solistiin ja akustiikan tuntua hänen äänensä ympärillä. Kun musiikissa on vahva näyttömöllisyyden tuntu, saisi solistikin kernaasti olla estradilla eikä kuulijan korvan tuntumassa. Saman tien korostan, että lähiäänitys ja kaikujen niukkuus on puhtaasti henkilökohtainen makuasia, ei absoluuttinen oikein/väärin-kysymys.

Yhtyeen soitto on taidokasta, eikä parittomia tahtilajeja ja tahtilajien vaihdoksia vierasteta. Musiikillisen sanaston monipuolisuutta tukee myös poikkeuksellisen laaja soundimaailma, jossa akustisten bändisoitinten peruskattausta laajennetaan niin puhaltimin kuin jousinkin, ja täydennetään sitten vielä saumattomasti ja ennenkaikkea onnistuneesti sähköisellä ulottuvuudella. Paketti on monimuotoisuudestaan huolimatta yhtenäinen ja hallittu. 

Ainakin musiikin suhteen Jyväskylän seudulla ollaan aktiivisia ja ilahduttavan omaperäisiä, se on käynyt ilmi jo muutaman muunkin levyn kohdalla. Kun mukaan tarkasteluun otetaan myös muaalta Suomesta meille lähetetyt näytelevyt, voi todeta, että aikamme mielenkiintoisinta kotimaista musiikkia tehdään pitkälti talkoohengessä ja sitä julkaisevat pääasiassa erilaiset pienkustantamot. Sellaisena se jää valitettavan usein kohtuuttoman vähäiselle julkiselle huomiolle, pääasiassa markkinointiresurssien niukkuuden ja radioiden riskinottohalukkuuden summana.
Näin taitaa olla Captain Cougarinkin tapauksessa, vaikka esimerkiksi tämä juuri nyt ajankohtainen Åkerblomsrörelsen olisikin mitä virkistävintä vaihtelua radioiden yks’totiseen ja kapea-alaiseen musiikkivalikoimaan. Suosittelen tutustumaan.

Captain Cougar: Åkerblomrörelsen, Pinetree Records (2014)

Näytevideon voi katsella tästä linkistä 
Levyn pitemmän esittelyvideon voit katsoa tästä linkistä

Yhtyeen kotisivulle pääsee tästä linkistä

Levyä myy esimerkiksi:
Levykauppa Äx