Kalevala elävänä tai kuolleena – erittäin elävänä, todellakin!

Image

Kalevala on kaivettu haudasta! No ehkei nyt ihan haudasta, mutta ainakin kotiseutumuseon vitriinistä, puhallettu pölyt sen päältä ja viritetty soimaan tämän päivän taajuudellaan.

 

Joukko tämän hetken kiinnostavimpia artisteja tarttui kansalliseepokseemme ja tekivät vanhoista säkeistä uutta taidetta sekä heittivät sekaan nipun uusia.  Asiualla ovat ollet Tuomari Nurmio & Tohtori Hillilä, Ismo Alanko, Pekko Käppi & K:H:H:L, Paleface & Maija Kauhanen & Mikko Heikinpoika, Mara Balls, Suistamon Sähkö, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Faarao Pirttikangas & Nuubialaiset ja jälki on vaikuttavaa.

Kun kyse on valtavirran ulkopuolella taidettaan tekevistä omaehtoisista muusikoista, on jälki sopivan rosoista ja verevää, ei siis mitään radioaalloille puristettua makkaraa. Aseinaan tällä joukolla oli biitit, rummut, haitari, jouhikko, sähkökitara ja tietenkin se koko kirjo, mitä ihmisäänellä voidaan tehdä.

Joukon seremoniamestarina häärii Tuomari Nurmio, joka on kirjailija–teatteriohjaaja Juha Hurmeen kanssa idean isä. Aluksi miehet ajattelivat kirjoittavansa koko Kalevalan uusiksi, mutta nyt ollaan päädytty kompromissiin.
Nurmion säkeet ovat hänen omasta kynästä. Kun kalevalainen mitta yhdistetään kulmikkaisiin kitarariffeihin ja Nurmion robustiin laulutyyliin, on lopputulos vakuuttavaa. Samaa voi sanoa Pekko Käppi & K:H:H:L -yhtyeen ilmaisusta, joka on juuri sitä, mitä siltä ollaan totuttu saamaan; väkevää svengiä, jossa jouhikko soi suomalaista legendaa suoraan suonsilmästä.

”Katkeruutta pelkään enemmän kuin kuolemaa tai ihmistä”
(Kirohevonen, san: Toni Tapaninen)

Tällaisessa ilotulituksessa suosikkibiisi voi vaihtua joka kuuntelukerralla ja jokaisen kuulija löytää varmasti omansa. Vaikea näitä onkin laittaa mihinkään järjestykseen, vaikka vinyylin B-puoli tuntuukin onnistuneemmalta. Voi kuitenkin vain ihmetellä tarjonnan laajuutta ja laadukkuutta. Tasavahvasta tuotannosta itselleni kolahti Paleface & Mikko Heikinpoika -duon "Loitsu".
Siinä kaksi sanataiteilijaa manifestoivat väkevästi. Samoin teki levyn päättävä, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, joka vie Kalevalan suoraan Balkanin niemimaalle. Mikko Roinisen sävellys tuo Jaakko Laitisen tekstiin upean tenhon. Kiihkeästi sykkivä "Voyager" soi riemua, millaista ei olla totuttu kalevalaisessa perinteessä kuulemaan.

Kalevala elävänä tai kuolleena: VOL 1 (Vallila Music House, 2019)
Artisteina: Tuomari Nurmio & Tohtori Hillilä, Ismo Alanko, Pekko Käppi & K:H:H:L, Paleface & Maija Kauhanen & Mikko Heikinpoika, Mara Balls, Suistamon Sähkö, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Faarao Pirttikangas & Nuubialaiset