Misterer: ”Ignoramus” – Nyt revitään kauluspaidat

Image

Televisiosta tuttu Mikko Herranen on palannut musiikillisille juurilleen uuden rässirykmenttinsä kanssa. Hassusti nimetty yhtye kantaa nimeä Misterer ja Ignoramus on heidän uunituore esikoislevynsä. Pitkän linjan konkareista koostuva bändi ehti kuitenkin julkaista kolme sinkkua jo viime vuoden puolella, joten ihan puskista he eivät sentään metallikansan tietoisuuteen ponnahda.

Herrasen tuottama, miksaama sekä masteroima albumi on melkoinen adrenaliinipurkaus, jossa rautaa taotaan antaumuksella ja hiessä päin. Vain 28 minuuttia kestävä levy sisältää intron ja livebiisin lisäksi 8 virallista kappaletta, eli paketti on kompaktin äkäinen.

Ignoramuksen tarkoituksena on viedä keski-ikäistyneet metallimiehet takaisin nuoruutensa nostalgisiin thrash metal -maisemiin. Ja onhan se myönnettävä, että kyllähän tässä varsin tutuilla Panteran paaluttamilla taisteluareenoilla pirunsarvia heilutellaan. 

Ammattitaitoinen ote kuuluu läpi ensisävelistä, mikä ei sinänsä ole ihme, kun muistaa, että yhtyeen kollektiivinen CV sisältää nimiä kuten Velcra, Dead Shape Figure ja Iiwanajulma. 

Levy sisältää paljon raskasta riffittelyä sekä Herrasen monipuolista vokalisointia. Vihamieliset surmanluodit ovat pääasiassa tarttuvia ja ne pureutuvat selkärankaan voimalla. 

Albumin tehokkaimmat iskut annetaan kappaleissa Backrage ja Disconnected. 

Heleästi hengittävä akustinen The Light on myös tervetullut hengähdystauko keskellä ankaraa paahtoa. 

Albumin pohjakosketus koetaan kappaleessa Money, jonka rasittava kertosäe alittaa laatustandardit sekä sanoituksellisesti että musiikillisesti. 

Misterer onnistuu samaan aikaan olemaan sekä moderni että perinteitä kunnioittavan turvallinen. Yhtye tarjoilee thrash metallinsa pienien death metal -mausteiden kera vailla turhia kommervenkkeja. 

Rakenteiltaan yksinkertaiset biisit onkin riisuttu lähes kaikista ylimääräisistä rönsyistä. Itse olisin kaivannut enemmän kaoottisia kitarasooloja ja hieman ilkeämpiä sointuvalintoja muutamiin väleihin, mutta kokonaisuutena nämä ovat hyvin marginaalisia valituksen aiheita. 

Kokonaisuutena Ignoramus onnistuu tehtävässään, se saa hymyn huulille ja nyrkin pystyyn.

Misterer: Ignoramus (Three Chords Music, 2019)

p.s.

Levyn julkkarit pidetään On the Rocksissa 25. huhtikuuta.