Quairós: Vela – hetkessäsoittamisen vapaus

Image

Quairós koostuu trumpetististä (Tom Arthurs), kitaristista (Markus Pesonen), kontrabasistista (Miles Perkins) ja perkussionistista (Janne Tuomi). Artistit tapasivat soittaessaan Berliinissä vapaan improvisaation klubilla, ja päättivät perustaa bändin. Vela on kokoonpanon ensimmäinen julkaisu.

Bändin yhteensoitto on hyvänkuuloista, maukasta ja toimivaa. Ideat kehitellään kiintoisasti, ja teoksista on muotoutunut biisimäisiä, mikä aina ei ole itsestään selvää vapaan improvisaation kentällä.

Levyn soundit ja balanssit tuntuvat myös toimivan. Miles Perkins on ollut levyä tehdessä kaksoisroolissa: hän on äänittänyt, miksannut ja masteroinut levyn. Vela on äänitetty Berliinissä livenä kesäkuussa 2016. Taiteelliset tuottajat ovat olleet Perkins ja trumpetisti Arthurs. Levyn on julkaissut saksalainen jazzwerkstatt.

”Tidslomme” on mehukas levynaloituskappale. Se alkaa äänikentällä, jossa kuulla kontrabassoa jousella soitettaessa tuotettua ylä-äänesujellusta, kitaran soittoa jousella ja perkussioiden monipuolisuutta. Puolessa välissä teos alkaa muuntua trumpetin alkaessa soittaa pitkiä linjoja.

“Tranquilised” lähtee liikkeelle vauhdikkaasti pistemäisillä soundeilla ja rytmeillä tehtyjen nopeiden ostinatokuvioiden siivittämänä. Hetken kuluttua muuntuu rytmisesti kenttämäisyydestä kohti perinteisempää biisimäisyyttä. Loppua kohden rytminen kuviointi ja melodinen ilmaisu seestyvä. Teoss rauhoittuu, ja nimi on enne.

Levyn nimikappale ”Velan” alussa trumpetti, basso ja kitara ylä-ääneksiä muokkaavalla preparoidulla soundillaan muodostavat vinksahtaneen tuutulaulutyyppisen tunnelman. Perkussiot liimaavat muiden äänilähteiden soundit kokonaisuudeksi. Tunnelma on eteerinen, tummanpuhuva ja hauraan kuulas.

Neljäs biisi, ”Loomy”, etenee alun pysähdyksittäisten ryöpsähdysten kautta siloisempaan äänikentästöön. Trumpetti laulaa huokoisella äänellä. Basso vastailee ja kitara myötäilee soinnuilla puhtaalla soundilla, paikoittain pirskottaen sekaan pientä yliohjausmuroa. Perkussiomaailma on kuin meri, jonka pärskeitä basson, kitaran ja trumpetin maalailemat pärskeet ovat.

”Sedimental” rakentuu pitkistä kerroksittaisista äänikentistä, sedimenteistä, jotka vuorottelevat voimakkuudellaan etualalla olemisessa. Kenttien lomasta pirskahtelee pintaan silloin tällöin yksittäisiä äänimerkkejä eri soittimista.

”Axiomatic” on kuin yhteistyössä eläinten kanssa tehty äänikuvaelma. Ensimmäinen puheen vuoro on valaiden, delfiinien ja muiden isompine vesieläinten viiltäviä ja murisevia ääntelyjä, joiden lomassa kuuluu pienempien lentävien eläinten surinoita.
Soundimaalailu liukuu tasaisesti kalahtelevan kilkahduksen ohjaamana pätkivään perkussiotyöskentelyyn, liekö se joku meren pinnalla putkuttava perämoottori? Pian jo kuuluu trumpetin henkevän tulkinnan värittämiä melodialinjoja.
Puoltaväliä kohden tunnelma tiivistyy niin, että pätkittäisistä iskuelementeistä kehkeytyy kevyestikenttämäinen kollaasi. Puolenvälin jälkeen tilanne rauhoittuu, tunnutaan etenevän pinnan alla rauhallisemmilla vesillä. Pikkukaloja kulkee ohi vauhdilla. Vähitellen etäännytään pois kohti syvän sinisen vapautta…

Quairós: ”Vela”, (Jazzwerkstatt, 2018).