Saamelaisyhtye Solju tuli monille tutuksi UMK:n finalistina vuonna 2015. Nyt kannattaa kuitenkin unohtaa tuon viisukappaleen maailmojasyleilevä pop. Soljun debyyttialbumi on jotain paljon enemmän.
Ođđa Áigodat on monisävyinen ja taiteellisesti kunnianhimoinen paketti, jonka voi huoletta heittää kansainvälisille areenoille todisteeksi maamme elinvoimaisena hengittävästä alkuperäiskansanmusiikista. Levyn tuotanto on kiinni tässä päivässä, mutta pohjana ja selkärankana on kuitenkin satoja vuosia vanha saamelainen joikuperinne. Lopputulos vaikuttava.
Solju on saanut alkunsa äidin ja tyttären yhtyeenä. Ulla Pirttijärvi, 47, edustaa kokemusta. Hän on tunnettu mm. Angelin tytöt ryhmän alkuperäisjäsenenä ja uraa uurtavasta työstään saamelaismusiikin parissa.
Tytär Hildá Länsman, 25, on äitinsä ja saamelaisperinteen jatkaja, joka on nuoruudestaan huolimatta jo kokenut esiintyjä.
Levyllä naisten äänet kietoutuvat toisiinsa niin, ettei voi tietää kumpi on äänessä. Se on välillä jopa häiritsevää, jos asiaa miettii. Musiikkikokemuksena yhdistelmä on nautinnollinen ja rikas.
Vaikka levyllä naisten äänet olisivatkin tasavertaisia, on Länsman yhtyeen markkinoinnissa nostettu etualalle. Karismaattisen ja huikean taitavana laulajana hän täyttääkin kaikki keulakuvalle asetettavat odotukset. Keikoilla Länsmanin laulua kuulleena voin sanoa, että kyse on todellakin uniikista äänestä, jolle voi povata pitkää kansainvälistä uraa.
Länsmanin lauluääni taipuu sametinpehmeästä tuutulaulusta efektimäisiin huokauksiin ja kurkkuääniin, joiden on välillä vaikea uskoa lähtevän samasta naisesta. Puhutaan siis jostain aivan muusta kuin mitä tämän päivän geneerinen poplaulu edustaa.
Tietenkin vaikutelmaa lisää saamen kieli, jota kuunnellessa mieli virittyy kuuntelemaan laulun luomaa vaikutemaa sanoitusten jäädessä ymmärtämättömiksi.
Levyllä naisten äänet luovat monikerroksellisen kudelman, joita useissa kappaleissa on miksattu kerroksittain.
Heargevuoddji laulussa äänet pyörivät kuin tuuli tuntureiden välissä ja kuulija imaistaan ikiaikaiseen saamelaisperintöön. Laulu sovitus on levyn onnistuneimpia. Rummut ja ääniefektit sopivat saumattomasti tunnelmaan, eikä siinä haise lainkaan länsimaisen viihdeteollisuuden intressit.
Ealloravdas yhdistää upeasti kauniin laulun ja arkaaisemman joikun. Laulu olisi toki toiminut jo näillä eväillä, mutta elokuvamaiset efektoinnit ja rummut tuovat kappaleen tämän päivän tsäkätykseen tottuneille korville paremmin lähestyttäviksi. Kautta albumin soivat pianosekvenssit sekä looppina toistuvat rummut tekevätkin elokuvallista nostetta.
Parhaiten tässä tälle vuosituhannelle päivityksessä ollaan onnistuttu singlessä, levyn nimibiisissä, joka voisi olla vaikka jonkin fantasiaelokuvan tunnuskappale. Levy on kuitenkin matka saamelaislaulun eri sävyihin ja välillä uskalletaan luottaa pelkkään orgaanisuuteenkin.
Albumin tuotannosta vastaavat monissa liemissä keitetyt Samuli Laiho ja Teho Majamäki, joiden vaikutteet kuuluvat levyn monimuotoisena. Ripaus rockglamouria saadaan kosketinsoittaja Janne Puurtisen (HIM) täydentäessä yhtyeen rivit. He virittävät taustakanvaasin lauluille, jotka ovat kahden vahvan naisäänen luomia.
Lopputulos on sopivan viihteellinen, mutta silti eheä – vaikka välillä tuleekin mieleen miltä kokonaisuus kuulostaisi ilman kuorrutusta. Onneksi pysytään kuitenkin hyvän maun rajoissa.
Omalta osansa elokuvalliseen soppaan tuo levyllä vierailevat Tšekin kansallinen sinfoniaorkesteri ja sellisti Paavo Lötjösen (Apocalyptica). Kurkkulaulaja Mikko Neuvosen ääni sitä vastoin täydentää ikiaikaisia sävyjä.
Soljun debyytti on vahva taidonnäyte koko työryhmältä. Tässä voi olla palkintoja kahmiva suomalainen vientituote, jonka soisi kehittyvän täyteen loistoonsa pitkäjänteisellä satsauksella. Projektiksi tämä on aivan liian hyvä.
Solju: Ođđa Áigodat - New Times (Bafe's Factory, 2018)
