Toivo Susi #74100: Nilviäinen – hienon lauluntekijän bändilevy

Image

Toivo Suden neljäs albumi on toteutettu bändin kanssa, ja se on Suden omienkin sanojen mukaan perinteitä kunnioittava rockalbumi.

Nilviäinen starttaa kappaleella "Manifesti", jossa heti huomaa uuden rankan bändisoundin.
Seuraavana on vuorossa "Kone", joka on äänitetty Pyhäsalmen kaivoksessa 1500 metriä maan alla, Se todella tuo oman lisänsä äänikuvaan. Biisistä löytyy myös mainio youtube-video.

"Puhalla paha pois" – hieno lause sinänsä ja olisi käynyt koko levyn nimeksi – malttaa tuoda myös reggaesävyjä kokonaisuuteen. "Kaunis Viesti tähtiin" puolestaan sisältää upeita kitaraelementtejä. Jossain häilyy Hassisen Koneen vahva vaikutus…

Bassoriffi herättää henkiin "Enkelin" joka oli jo edellisellä Yölaulu-levyllä. Hieno biisi puolustaa paikkaansa uusintanakin.
"Evoluution pää" on räyhäkkä rock, jossa ei enää paljon toivoa ihmiskunnalle anneta. Muutenkin Toivo Suden tekstit ovat tutkimisen arvoisia eivätkä ne todellakaan piirrä turhan ruusuista kuvaa tulevaisuudesta. Onneksi tekstit on painettu mukana seuraavaan liitteeseen.

Nimibiisi "Nilviäinen" yllättää jopa jonkinlaisella jazzmaisuudellaan… "Nilviäinen sisällään, etsii ulospääsyään."
"Kuilu 1430" on uuden ajan shamaanin julistusta aika hevillä säestyksellä.
Viimeinen biisi "Hyvästi maailma" rauhoittaa kokonaisuutta ja antaa sentään uskoa johonkin…

Toivo Susi #74100 -orkesterissa soittavat Suden (kitara ja laulu) lisäksi Tomi Riipinen (kitara ja koskettimet), Wäinö Leinonen (basso) sekä Veli-Matti Riipinen (rummut).
Kaikki sävellykset ovat Toivo Suden ja Tomi Riipisen.
Teksteistä vastaa Toivo Susi.
Vaikuttavan kannen (myös avautuvana liitteenä) on tehnyt Black Peider.

Vinyylipainos Nilviäisestä on julkaistu hiljattain mistä on tullut ilahduttava tapa varsinkin omaehtoisten julkaisujen keskuudessa.

Ei ole helppo levy tämä, eikä mitään taustamusiikkia. Mutta jos tähän kunnolla paneutuu, niin voi saada irti yllättävän paljon niin teksteistä kuin musiikistakin.

Toivo Susi #74100: Nilviäinen (Routa Levyt, 2019)