Ville Äs: "Kuka Mä Olen" – vakuuttava debyytti

Laulaja-lauluntekijä Ville Ässän debyyttialbumi ”Kuka Mä Olen” on täynnä toinen toistaan tarttuvampia pop-kappaleita, joista jokaisen voi huoletta laittaa omalle soittolistalleen juhlia tai yksinäisiä iltoja ilahduttamaan.

 

Äs on ehdottomasti yksi tämän hetken aliarvostetuimmista kotimaisista tulokkaista. Hänen musiikkinsa edustaa tietynlaista suomirockin uutta aaltoa, jossa rosoiset sähkökitarat lyövät kättä elektronisten vaikutteiden ja ehdan popin kanssa.
Miehen itsensä lauluääni on samaan aikaan sekä kuulas että tarpeen tullen myös intensiivinenkin, paikoitellen jopa aistikas, kuten esimerkiksi kappaleissa ”Huikee” ja ”Hävytön Nainen”.

Levyn nimikkokappale yltää lähes euforisille tasoille, ja se tuo hyvin esille sekä Ässän terävän sävelkynän, että miehen hienot ja taitavat vokaalit. Olavi Uusivirran ja Pimeyden mieleen tuovassa kappaleessa on likaiseksi särötettyjä kitaroita, yhtä lailla särötettyjä syntetisaattori-iskuja, kaiutettuja kitaroita ja erittäin mieleen jäävä kertosäe.
Levyn nimikkokappale summaakin hyvin yhteen Ässän musiikilliset ambitiot debyyttialbumillaan.

Myös elektronisia perkussioita ja ylisaturoituja kitaroita yhdistelevä ”Paratiisi” on yksi huippukohtia albumilla, erityisesti piristävän ja mukana laulettavan kertosäkeensä puolesta. Kertosäkeen hännässä Uusivirta puskee hyvin vahvasti läpi Ässän vokaaleissa ja taustalla säihkyvissä syntetisaattori-arpeggioissa.
Miehen ääni muistuttaa jollain oudolla tavalla myös esimerkiksi Ville Valoa nykyisessä projektissaan Agentsin kanssa. Kuuntele vaikka kappale ”Hävytön Nainen”, niin saat kiinni ajatuksesta.

Kappaleet, kuten ”En Antaudu”, ”Höpönassu” ja ”Hävytön Nainen” edustavat samanlaista modernia kotimaista pop rockia kuin esimerkiksi Kuumaa ja aikaisemmin mainittu Pimeys. ”En Antaudu” sisältää dominoivan hip hop- tyylisen kompin, jota mureuttavat entisestään taustalla mylläävät 808-bassot ja sähkökitarat.

Vaikka kappaleen kertosäe onkin itsessään hieno, se ei oikein erotu kaiken keskeltä sen takia, että dynamiikka ja äänimaisema eivät muutu mitenkään merkittävästi. Toisinaan tämä kyseinen seikka saattaa hillitä joitakin albumin kappaleita; soundimaailma on toki monipuolinen, mutta dynamiikka jää toisinaan harmillisen toissijaiseksi.

”Höpönassu” on juuri sellainen alakuloinen pop-kappale, joka saa kuulijansa rauhoittumaan ja vellomaan siinä tuudittavassa äänimaisemassa, jonka Ville Äs on saanut loihdittua.
Miehen vokaaleissa on tässä kappaleessa jotain hyvin samanlaista kuin esimerkiksi Reino Nordinissa ja Elias Gouldissa. Myös kappaleen teksti on samanlainen yksittäisen hetken romantisoitu kuvaus, kuin mitä edellä mainittujen artistien kappaleissa ja kotimaisessa popissa yleensäkin on nykyään totuttu kuulemaan.

Se, mikä tekee albumista niin erityisen modernin kotimaisen popin kentällä, on se, että sähkökitaroilla on sillä erittäin vahva rooli.
Aikana, jolloin moni suree sähkökitaran ajautuneen sukupuuttomaiseen tilaan kotimaisessa hittimusiikissa, on varsin ilahduttavaa kuulla, että joku saa käytettyä sitä tuoreen kuuloisena lisänä jo muutenkin mielenkiintoista äänimaailmaa ja tekstuurikenttää.

Ässän ääni ei varsinaisesti ole mitenkään erityisen omaperäinen, mutta se on sitäkin toimivampi ja taipuisampi lukuisiin eri tunnetiloihin ja tulkintoihin. ”Kuka Mä Olen” on äärimmäisen virkistävä ja ilahduttava pelinavaus artistilta, joka on aikaisemmin tullut tunnetuksi muiden popparien taustabändeistä. Juuri tällaisia rohkeita ja lahjakkaita laulaja-lauluntekijöitä tarvitaan ehdottomasti lisää kotimaiselle pop-kentälle.

Ville Äs – Kuka Mä Olen (2019)

20.11.2019
|
Samuel Järvinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy