Digital Performer 8 – dinosaurusten aika

|
Image

Amerikkalainen Mark of the Unicorn eli MOTU aloitti toimintansa jo vuonna 1984 julkaisemalla Performerin kantaisän Professional Composerin, joka oli ylipäätään ensimmäisiä sovelluskehittäjien tuotteita tuolloin upouuteen Apple Macintosh -koneympäristöön. Performer julkaistiin seuraavana vuonna, ja digitaalisuus eli äänitysominaisuudet tulivat mukaan 1990-luvun alussa.

Kiistattomista eduistaan huolimatta MOTU:n lippulaivasekvensseri ei ole pitkän historiansa aikana onnistunut saavuttamaan merkittävää jalansijaa Euroopassa – täällä on suosittu enemmän paikallisia merkkejä. Silti Performerilla on ollut Suomessakin aina vannoutunut pieni käyttäjäkuntansa.



Digital Performer 8 tuo perinteisen Mac-softan nyt myös pc-alustalla toimivien soittajien, biisintekijöiden ja äänittäjien ulottuville. DP8:n luvataan toimivan 64-bittisenä Mac OS X- ja Windows 7-ympäristöissä.

Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, miten Windows-version julkaisu vaikuttaa perinteiseen kuvioon ja markkinaosuuksiin kansainvälisesti sekä paikallistasolla. Voidaan jopa ajatella, että DP vaihtoi nyt rooleja päittäin Logic Pron kanssa, joka pudotti muutama versio sitten pois pc-versionsa, jättäen jäljelle vain Mac-kehityshaaran. Nyt monialustalle siirtynyt DP puolestaan kosiskelee kodittomiksi jääneitä Windows-tuottajia, -säveltäjiä ja -muusikoita.

Tärkeä jatkokysymys kuuluu, tuleeko MOTU:n yllättävä siirto liian myöhään – onko Windows-leirissä enää vallattavissa tai saavutettavissa merkittäviä erävoittoja? Nuori polvihan vääntää juttujaan miniläppäreihin ja mobiililaitteisiin kehitetyillä nopeilla ja simppeleillä kevytsoftilla. Välillä tuntuukin jo siltä, että dinosaurusten – Digital Performerin tyyppisten iäkkäiden ja järeiden audiosekvensserien – valtakausi saattaa olla päättymässä.
Oheinen artikkeli liittyy Riffin numerossa 2/2012 julkaistuun Digital Performer 8:n testiin. Lue softan testijuttu painetusta lehdestä!

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta