LUKIO JA MUSIIKKI YHDESSÄ

|
 

Olen kävellyt näitä käytäviä muutamankin kerran Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin pressitoimistoon. Nytkin syy on journalistinen, mutta tällä kertaa olen jututtamassa talon varsinaista asukasta. Kaustisen musiikkilukio on jo 34 vuotta toiminut valtakunnallinen oppilaitos, johon tulee oppilaita on ympäri Suomen, niin Lapista kuin Helsingistäkin.

Juuri maaseutu on rehtori Taina Lehtosen mukaan yksi jutun voima:
- Kun nuoret muuttavat ensimmäisen kerran pois kotoa, vanhemmat haluavat heidät mieluiten maaseutuympäristöön.
Vaikka Kaustisella ollaankin, kysymys ei ole kansanmusiikkilukiosta.
- Kaikki musiikin alueet ovat edustettuina. Tällä hetkellä mennään paljolti valtavirran mukaan, eli valtaosa on rytmimusiikin soittajia. Toimintakulttuurimme on opiskelijalähtöinen, ja opinto-ohjelmamme perustuu paljolti valinnaisuuteen.
- Suurimmalla osalla oppilaistamme on aikaisempia musiikkiopintoja joko musiikki- tai kansalaisopistoista. Saatamme kuitenkin valita myös sellaisia, joilla ei esimerkiksi syrjäisellä paikkakunnalla ole aikaisemmin ollut mahdollisuutta harrastaa musiikkia.

Solistisen aineen opinnot ovat yksityistunteja. Yleisimpiä instrumentteja ovat tavallisimmat bändisoittimet sekä laulu.
- Jonkin verran soitinvalintoja sanelee myös opettajatilanne, joka tällä hetkellä on hyvä. Opinto-ohjelmaa suunnitellaan yhdessä oppilaan kanssa sitä silmällä pitäen, haluaako nuori mahdollisesti musiikista ammatin vaiko vain monipuolisen musiikkikokemuksen? Tämä on myös hyvä verkostoitumisen paikka tulevia soittokavereita ajatellen.

Musiikkiteknologiaakin on tarjolla:
- Olemme kaiketi ainoa musiikkilukio, jolla on päätoiminen media-assistentti. Hän opettaa studiotekniikkaa ja ohjaa oppilaita tekemään tekniikan koulun tilaisuuksiin. Eli oppilaita ohjataan tekemisen kautta. Meiltä saa myös työtodistuksen kaikista tekemistään hommista. Täällä Kaustisella toimiikin yksi ääni- ja valotekniikan yritys, jonka toimitusjohtaja ja työntekijät ovat entisiä oppilaitamme.

Taina Lehtonen pitää musiikkilukiota tavallisen lukion ja ammatillisen koulutuksen välimuotona, vaikka mitään ammatillista tutkintoa ei suoritetakaan. Miten se eroaa toisen asteen muusikon perustutkinnosta, jonka koulutuspaikkojen tarjonta on viime vuosina kasvanut huimasti
- Niissä oppilaitoksissa homma tehdään tavallaan toisin päin. He tekevät sen toisen asteen koulun ensin ja sitten siinä ohessa ne lukio-opinnot. Meillä taas on koulu, ja soitin- ja teoriatutkintoja suoritetaan yhteistyössä konservatorion kanssa. Täältä lähtevien oppilaiden päästötodistus on hyvin monipuolinen.

www.kaustinen.fi/musiikkilukio

 

 

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta