Thomas Lang – aika kone rumpaliksi

|
Image

Rumpali Thomas Lang syntyi ja kasvoi Wienissä, jonka vahva klassinen traditio sinfonioineen ja oopperoineen vaikuttaa kaikkeen – ja kaikkiin. Langin keskimääräistä hienostuneempi musiikillinen tausta kuuluu miehen nykyisessä työskentelyssä – hänhän kuunteli ja analysoi monimutkaisia orkesteriteoksia jo iässä jolloin useimmat leikkivät hiekkalaatikolla.

Nykyisin 45-vuotias rumpuvirtuoosi oli nipin napin täysi-ikäinen noustessaan kansainväliseen liigaan, kun MusicTV:n kultakauden kasarihittejä (mm. ”Rock me Amadeus”) takonut Falco nappasi Langin maailmankiertueidensa rumpaliksi suoraan wieniläisen konservatorion penkiltä.
Tämä sopi Langille, sillä kovasta klassisesta koulutuksestaan huolimatta hän ei koskaan aikonut orkesterimuusikoksi vaan tähtäsi nimenomaan settirumpaliksi sähköiseen rytmimusiikkiin. 1970-luvun juniorivuosien ensimmäisiä innoittajia olivat hetkelliseksi muotihuumaksi nousseen 50-luvun rockabillyn vastapainona heavyn kantaisät Deep Purplesta Led Zeppeliniin.
Lang lähti Itävallasta alle parikymppisenä, ja oli jo sitä ennen ehtinyt ottaa yksityistunteja maailman huippunimiltä Billy Cobhamista alkaen. Hän muutti ensin Englantiin, jossa progeskene otti miehen omakseen. Asia-bändin kautta käynnistyi pitkä yhteistyö John Wettonin kanssa, ja yhteistyökumppaneita olivat myös Robert Frippin ja Phil Manzaneran tapaiset kitaravelhot. 1990-luvulla Lang siirtyi komppaamaan mega-artisteja Spice Girlseista Robbie Williamsiin ja Kylie Minoguesta George Michaeliin.
Progen, rockin ja popin lisäksi Lang on soittanut paljon jazz-ympyröissä. Hän sanoo rakastavansa jazzia, tosin vain soittajana, ei ammatinharjoittajana sillä ”jazz elinkeinona on kuoleva laji”.
Reilun viidentoista Lontoon-vuoden jälkeen Lang kypsyi sessiomuusikon rooliinsa brittiläisessä popteollisuudessa ja teki vuosituhannen vaihteessa ison siirron: muutti Los Angelesiin, perheellistyi ja päätti antaa tilaa kouluttaja-minälleen. Puolentoista vuoden mittaisten maailmankiertueiden aika poppareiden taustalla oli ohi.
Opettajan uransa rinnalla Lang soittaa edelleen muiden levyillä, tekee biisejä, tuottaa ja äänittää. Tällä hetkellä hän intoilee eniten pari albumia julkaisseesta StOrk-progemetallibändistään, jonka perusti Kornin kitaristi Shane Gibsonin kanssa.

Oheinen nettiartikkeli on jatkoa Riffin numerossa 1/2013 julkaistuun Thomas Langin syvähaastatteluun.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös  Lehtiluukkupalvelusta