Kritiikki - suoraa palautetta ilman itsesensuuria?

|
 

Muusikon ja/tai esiintyvän artistin työ on aina ollut julkista, mutta eipä ole julkisuuskaan enää kuten ennen. Yksityisyyttä on yhä vaikeampi varjella, kun liki jokaisella kanssamatkustajalla on kännykkäkamera kuvaamiseen ja sosiaalinen media raportoimiseen. Ja jos Fb ei anna riittävän laajaa julkisuutta, voi kaupungilta tai vaikka lomarannalta napatun kuvan ja kertomuksen aina lähettää iltapäivälehdille tai keskustelupalstoille, joissa uteliaita silmäpareja kyllä riittää.

Käsitys yksityisyyden piiriin kuuluvista asioista on sekin muuttunut; ihmiset kertovat myös itsestään enemmän ja avoimemmin kuin takavuosina oli tapana. Se mikä ennen oli vain läheisimpien tiedossa, onkin nyt usein laajan kaveripiirin silmäiltävänä. Yhtäällä on siten kasvanut aulius henkilökohtaistenkin tietojen jakamiseen, toisaalla polttava halu saada kurkistaa kulissien taakse toisen elämään.
Ja kummankin ilmiön yllä lepää ehdoton vaatimus kaiken tiedon vapaasta saatavuudesta ja sananvapaudesta. Näin nämä itsessään jalot periaatteet sopivatkin pikkuisen väänneltyinä oikein kivasti monen arveluttavan toiminnan pönkäksi.

Yksityiselämä on arvo, jonka kunnioittamisesta tai loukkaamisesta voitaisiin keskustella pitkään, mutta yhtä ikävänä ja vieläkin tiukemmin Riffin sisältöön liittyvänä näen vapaan tiedonjaon ja sananvapauden käsitteiden väärinkäytön silloin, kun kajotaan ihmisen ammattinharjoittamiseen: kun artistin työn hedelmän pitäisi olla kaikille korvauksetta vapaasti jaossa, kun toisen tekemää pitäisi saada käyttää lupaa kysymättä oman ansiotyön yhtenä katalyyttinä, kun toisen aikaansaannosta pitäisi saada julkisesti mollata kritiikin nimikkeellä verhottuna, kun…

Kritiikistä puheenollen: esiintyvä taiteilija ottaa riskin asettuessaan näyttämölle tai julkaistessaan uuden teoksen, ja hän kyllä useimmiten myös tietää sen. Silti jo hyvien käytöstapojen vuoksi on kohtuullista odottaa, että palaute olisi harkittua ja asiantuntevaa.
Maksalaatikko voi olla taiten ja hyvin valmistettua, vaikka ruokalaji ei kuuluisikaan arvioijan omiin suosikkeihin. Se että jokin on hyvää tai huonoa on eri asia kuin se, pidänkö siitä itse vai en. ”Tykkäsin kovasti” tai ”Aivan surkea mun mielestä” sopivat tyhjentävinä repliikkeinä kaveripiirissä, jossa lausuja hyvin tunnetaan, eleet ja äänenpainot voidaan ottaa huomioon. Mutta eivät ne ole julkaisukelpoisia arvioita.

Television kykykilpailuissa harjoitettu ilkeilevä, mukamas humoristinen ja täysin mielivaltainen palaute antaa osaltaan vastenmielisen mutta ilmeisen tehokkaan esimerkin nettiin kirjoittaville kansalaisille. Mitä tahansa sopii kirjoittaa, etenkin kun sensuurin ja itsesensuurin kammo on kova. Ollaan olevinaan suoria ja rehellisiä, mutta terveen kritiikin sijasta täytetään palstat soopalla, joka ei ole harmitonta lätinää vaan perusteetonta mollaamista ja aivan liian usein suoraan persoonaan kohdistuvaa pilkkaa.

Tässä numerossa alkava Jaakko Laakson kolmiosainen artikkeli esittelee musiikkikritiikin perinteen ja nykykäytännöt Suomessa. Artikkeli antaa oivan pohjan hahmottaa tilannetta, olipa sitten kritiikin kohteena tai itse sen laatijana.

Vaatimus harkinnasta ja asiantuntemuksesta pätee myös laitearvioihin, joita esimerkiksi Riffissä julkaistaan. Kirjoittajan tulisi pystyä asettumaan koetilanteen ulkopuolelle ja arvioimaan tutkimuskohdetta ilman henkilökohtaisten mieltymysten painolastia. Ja niissä kohden joissa henkilökohtaiset mieltymykset kuitenkin vaikuttavat arvioon, asia tulisi selkeästi tuoda esiin. Kitaran kaula voi olla asianmukainen, vaikka se ei omiin käsiin sopisi, ja mikrofonivahvistin saattaa olla käyttökelpoinen, vaikka se edustaisi ääniestetiikaltaan erilaista filosofiaa kuin kirjoittajan oma kanta. Jos ja kun lukija pystyy erottamaan henkilökohtaisen ja siitä riippumattoman aineksen toisistaan, ollaan lähellä onnistumista.
Tavoite on ylevä, onnistumisen taso vaihteleva. Inhimillinen toiminta kärsii inhimillisistä puutteista, mutta tavoittelemasta ei silti pidä lakata.
Emme mekään lakkaa, ja niinpä tämäkin numero tarjoaa luettavaksi niin haastatteluja kuin laitekokeilujen tuloksia, alan yleistietoa ja viihdyttäviä kolumneja – juttu jutulta varta vasten juuri Riffin lukijoille kirjoitettuja ja muualla julkaisemattomia artikkeleita.

Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja