Sisusta kevät kotiisi

|
 

Olin luullut, että markkinatalouden kurimuksissa kuvaamataiteet olisivat säilyttäneet arvokkuutensa musiikkia paremmin. Sitten asioin eräänä kevätlauantaina paikallisessa tavaratalossa ja havahduin kuulutukseen: ”Nyt erä sisustustauluja erikoishintaan”. Aivan oikein, sisustustauluja. Otaksuisin, että kyseessä ovat kansantajuisin aihein kuvitetut – sanottaisiinko harmittomat – teokset. Kenties jotakin kuvataiteen selkokieltä keskimääräiseen makuun. Helppoa katseltavaa?

Se ainakin selvisi, että sisustustauluja myydään trendikkäissä kuoseissa, sillä kuulutus jatkui: ”Nyt kevään raikkaissa väreissä”. Ja sitten kuin vakuudeksi: ”Keväällähän on ihan kiva vaihtaa taulujakin vähän kesäisempiin tunnelmiin, piristykseksi”.

Jotenkin on luontevaa ajatella, että kukkia valitaan niiden iloisen värin vuoksi, mutta että tauluja. Niinpä niin, tämän jälkeen kuuluttaja siirtyikin markkinoimaan kaasu- ja hiiligrillejä, ajankohtaisia nekin näin sesongin korvilla...

Sisustustauluista voisi kyllä vääntää vitsin ohessa jonkinlaisen ideanpoikasenkin.
On nimittäin hyvin tiedossa, että keskimääräinen asumus olohuoneineen on akustisesti usein kammottavan kolkko ja epämiellyttävä paikka musiikin kuuntelemiselle. On kajahdusta ja kuminaa enemmän kuin kuulo sietää ja tunnelma kestää. Eikä löydy lääkettä vaivaan sen paremmin Ikeasta kuin K-Raudastakaan. Sisustamme silmälle, emme korvalle.

Kyllähän studiokäyttöön on hienoja vaimentimia ja diffuusoripaneeleita, ja julkistiloihin taas monenlaista pinnoitettua akustiikkalevyä akustiikan hallintaan. Mutta mistähän saisi olohuoneen ilmeeseen kotoisasti sopivia, helposti ripustettavia tai lattian varaan asennettavia elementtejä, jotka eivät näyttäisi sen paremmin peruskoulun kuin studionkaan sisustustarvikkeilta. Jotain muutakin, eikä vain ryijyjä ja verhoja.
Jo pelkästään vastakkaisten kiviseinien väliseen tärykaikuun puuttumalla moni huone muuttuisi arkielämän kannalta miellyttävämmäksi, ja kun akustointijärjestelmää laajennettaisiin vaikkapa huoneen nurkkiin sijoitettaviin bassovaimentimiin, saataisiin loputkin ongelmat siedettävään mittakaavaan ja musiikin kuunteleminen mukavaksi. Paranisi viihtyvyys kahvikutsuillakin kummasti, kun kuppien kilistelykään ei enää rasittaisi kuuloa seinäheijastusten kertaamana.

En tarkoita mitään niin radikaalia ja jämerää kuin vaikkapa HiFi-lehden sivuilla esitellyt kotiteattereiden akustoinnit, vaan paljon yksinkertaisempaa jokakodin tarpeistoa, jota myytäisiin rauta- ja sisustuskaupoissa siinä missä tapettia, maalia ja verhokankaitakin. Jonkinlaista jokamiehen rakennussarjaa, josta huoneen mittojen ja seinärakenteen perusteella voisi valita oman akustointisettinsä, jolla pahimmat ongelmat saadaan kuriin, asumisestetiikka varjellen tai jopa silmäniloakin tuottaen. Vaikka sellaisilla valinnaisilla vuodenaikojen mukaan tunnelmaa loihtivilla kuoseilla.
Idea on vapaasti hyödynnettävissä, pankaapas toimeksi...

Lukuterveisin

Lauri Paloposki,
päätoimittaja

p.s.
Toimeksi voi laittaa muillakin tavoilla: Opettaja-lehti, Avita ry., Ääni- ja Kuvatallennetuottajat ry. sekä Akun tehdas järjestävät peruskoululaisille tarkoitetun AV-Starat 2005 -kilpailun, jossa on kaksi sarjaa: musiikki ja video. Ja luonnollisesti mainetta ja kunniaa sekä muuta mukavaa palkintoina. Lisätietoja saa mm. Avita ry:stä (www.avita.org) ja Akun tehtaalta (www.akuntehdas.com).

Alalla paikkansa ottaneille taas on tarjolla Pasilassa perinteinen AES:n ja YLEn yhteistuumin järjestämä AES-tapahtuma 8-9. kesäkuuta seminaareineen ja studio- sekä broadcast-painotteisine laitenäyttelyineen. Lisätietoja löytyy netistä (www.aes.fi)