AKG C7 pyrkii solistimikrofonien kärkeen

Image

Uutukaisessa on uutta ihan ydintä myöten sillä sekä etuvahvistimen kytkentä erikoisvalmisteisine komponentteineen että koko mikrofonikapseli ovat alusta alkaen C7:ää varten kehitettyjä.

Image

AKG kutsuu uutta solistikäyttöön tarkoitettua kondensaattorimalliaan referenssitason mikrofoniksi ja latoo tiskiin perusteita asialle. C7:n kerrotaan vaimentavan erittäin tehokkaasti runkoäänet ja puhalteet, olevan kierrolle erittäin epäherkkä ja soundiltaan ensiluokkainen.

Image

Mikrofonin runko on sinkkiseosta ja mitoitettu kestämään rankempaakin keikkailua. Kapselia suojaava moninkertainen verkko puolestaan on tehty jousiteräksestä ja sen luvataan kestävän pudotukset ja kolhut. 
Keikkaelämän tärskyt on huomioitu myös kapselin kiinnityksessä, joka perustuu pneumaattis-mekaaniseen vaimennus-rakenteeseen ja erityisesti kapseliä ympäröivään erikoiskumiseokseen, jonka kehittämisessä AKG:llä on ollut yhteistyökumppanina alan erikoisfirma Itäväallasta.

Suuntakuvioltaan C7 on superhertta ja AKG:n mukaan suuntakuvio pitää myös kutinsa yhtä lailla kaikilla taajuuksilla.
C7:n sointia kuvataan selkeäksi, täsmälliseksi ja kirkkaaksi – sellaiseksi, joka nostaa lauluäänet miksauksen pintaan heleän raikkaasti.
Pressitiedoteen mukaan äänenpaineen sietoakin on yllin kyllin, vaikkei lukemia vielä siinä julki lausutakaan.

Lisätiedot: Studiotec Pro Audio

AKG C7:n käyttötestiin perustuvan Riffin arvion voit lukea nyt myös tämän linkin kautta.