Artinoise re.corder – enemmän kuin nokkahuilu

Image

Sähköisiä puhallinsoittimia on ennenkin kehitetty, mutta nyt elektroniikalla on haettu perinteiseen sopraano-nokkahuiluun ihan uusia ulottuvuuksia.

Italialainen Artinoise Re.corder on akustisesti täysin perinteistä nokkahuilua vastaava soitin, jossa fyysisiin reikiin on yhdistetty digitaaliset sensorit ja suukappaleeseen puhallusvoimakkuuden tunnistava sensori.

Rungon suuaukkoa kohden suipponeva muoto takaa valmistajan mukaan sen, että perinteiset sormitukset ja otteet toimivat ja soittoutuntuma on akustisesti soitettaessa autenttinen.

Silloin, kun huilua soitetaan pelkästään elektronisesti, voi sormituksia muokata perinteisestä poikkeaviksi. Näin jonkin toisen puhaltimen sormituksiin tottunut pääsee myös nopeasti alkuun. Samalla aukeaa soundillisesti käytännössä rajaton maailma, sillä Re.corder toimii elektronisessa ulottuvuudessa langattomasti ja se palvelee myös midiohjaimena, jolla voi soittaa omien sisäisten soundien ja efektien lisäksi ulkoisten syntikoitten soundeja.

Akustisen äänen vaimennusta varten pakkauksessa on mukana läppä, jolla ääniaukko suljetaan sähkösoundeilla soittamisen ajaksi – mikäli näin halutaan. Akustiset soinnit ja sähköinen maailma ovat kuitenkin käytettävissä samaankin aikaan. 

Sormituksissa kannattaa huomioida, että vain rungon takapuolella oleva, peukalolle tarkoitettu reikä tunnistaa puolittaisen peittämisen silloin, kun soitetaan sähköisiä soundeja. Ja vain silloin, kun peukalo peittää reiän alemman puoliskon. Jos soittotottumuksiin kuuluu peitto joltain muulta suunnalta, menee tekniikka tältä osin uusiksi. Valmistaja tosin kehottaa tutkimaan soitinta avoimin mielin muutenkin, sillä sähköisen puolen laajat mahdollisuudet saattavat olla antoisempia, jollei kahlitse itseään liian tiukasti vain nokkahuilun perinteiseen ajatusmalliin. 

Hinnaltaan noin 150 euroa maksava Re.corder on nokkikseksi kallis, mutta sähköiseksi puhallisoittimeksi ja midi-ohjaimeksi varsin edullinen.

Soitin on kehitetty joukkorahoituskampanjan turvin.

Lisätiedot: Artinoise