Gibson Tom Petty SJ-200 Wildflower – villikukkien soundi

Image

Tom Pettyn musiikissa akustinen kitara oli usein läsnä, ja erityisesti näin oli vuonna 1994 julkaistulla Wildflowers-albumilla. Nyt Gibson on esitellyt SJ-200 Wildflower -mallin, jonka esikuvana on ollut Pettyn itselleen ´90-luvulla teettämä yksittäiskappale. Kitaraa valmistetaan 100 kappaleen erä valmistajan tehtaalla Bozemanissa, Montanassa.


Gibson Tom Petty SJ-200 Wildflowerissa on AAA-luokan sitkakuusikansi ja niin ikään AAA-luokan kuviollinen vaahterapohja. Kyljet ovat pohjan kanssa samaa materiaalia, mutta laadultaan AA-luokkaa.

Image

 


Pettyn muistolle omistetun soittimen kaula on valmistettu kahdesta loimuvaahterapalasta, joiden välissä on pähkinäpuupalkki. Kaulaliitos on tehty perinteisesti liimalla.
Otelauta on Intian ruusupuuta, jossa on 20 nauhaa, joiden tyypiksi ilmoitetaan ”Standard Small Crown”.
Kielten soiva pituus on 25,5 tuumaa eli 647,7 millimetriä ja otelaudan radius on 12 tuumaa.

Gibson Tom Petty SJ-200 Wildflower on varustettu luutallalla, jonka leveys on 43,815 milliä. Talla on ruusupuuta, ja siinäkin kielisilta on oikeaa luuta.
Virityskoneistoiksi on asennettu Groverin Imperial -mallit.

 

Image

 

Kuten tyyliin sopii, Gibson Tom Petty SJ-200 Wildflowerin plektrasuojasta löytyy artistin nimikirjoitus. Elektroniikaksi on asennettu LR Baggsin VTC, jossa on tallanalusmikki sekä ääniaukon reunaan sijoitettuna volume- ja sävysäädin.
Nämä kitarat toimitetaan kustomoidulla laukulla.

Valmistajan video:

Lisätiedot: Luthman Nordic