Guild F-512 – 12-kielisten kuningas teki paluun

Image

Markkina 12-kielisille akustisille kitaroille syntyi 1960-luvulla folk-musiikin suosion kautta. Tuolla vuosikymennellä alkoi myös Guild F-512:n tarina. Varsinaisesti siitä tuli merkittävä soitin ´70-luvulla, kun sitä alkoivat käyttää niin Pete Townsend, Brian May, Tim Buckley kuin John Denverkin. Myös David Gilmour, Tom Petty ja Stevie Ray Vaughan ovat tätä ikonista 12-kielistä soittaneet.

 

Image

Tänä keväänä valmistaja on ottanut tämän kitaran takaisin mallistoonsa. Uusi Guild F-512 jatkaa perinnettä jumbo-mallisella kopallaan, jonka sivut ja pohja on valmistettu kokopuisesta Intian ruusupuusta. Kaula taas on kolmiosaista mahonki-pähkinäpuu -laminaattia. Guild F-512 on varustettu AAA-luokan sitkakuusi-kannella, jota tukee ohennettu (”skallopoitu”) rimoitus, jossa on käytetty Adirondack-kuusta. Guild-legendan uusversion kerrotaankin tuottavan äänen, jossa yhdistyvät kimmeltävät ylätaajuudet, laulava keskialue sekä lämmin ja tarkka bassotaajuus.

F-512:n eebenpuinen otelauta on varustettu valmistajan tavaramerkiksi muodostuneilla V-kuvioisilla MOP (Mother-of-Pearl) -otelautamerkeillä. Kielten soiva pituus on 651 millimetriä, ja kaularauta on kaksitoiminen. Guild F-512 on varustettu oikeasta luusta valmistetulla satulalla, ja samaa materiaalia ovat ruusupuisen tallan kielipinnitkin. Reunalistojen ja muiden koristeiden ohella tyyliä luovat kullatut virityskoneistot.

 

Image

Guild F-512 on viimeistelty nitroselluloosalakkauksella. Soitin on valmistettu Yhdysvalloissa, ja sen hintaan kuuluu Premium-luokan kova laukku. Värivaihtoehdot ovat Natural ja Antique Sunburst.

Lisätiedot: Guild