Neumann V 402 – mikrofonivahvistin kuninkuusluokkaan

Image

Valmistajan saatteen mukaan kaksikanavainen V 402 soveltuu mille tahansa laatuluokan studiomikrofoneille, ei ainoastaan Neumannin omille malleille. Pikanttina lisävarusteena V 402:ssa on oma kuulokevahvistimensa.

 

Image


Kahden yksikön räkkikoteloon rakennettu Neumann V 402 on valmistajansa ensimmäinen itsenäinen erillinen mikrofonivahvistin. Tyhjästä ei sekään ole syntynyt, sillä vankkaa perustaa laitteen suunnitteluun ja sen toteutukselle on kuitenkin antanut kokemus täysinvarusteltujen studiomiksereiden parissa, joiden kanavalohkoihin Neumann on etuvahvistimia valmistanut, mukaanlukien 80-luvun malli V 476 B.

Suunnittelun peruasajatuksena on ollut luoda V 402:sta mahdollisimman vähän ääntä värittävä vahvistin, jonka kautta kulkiessaan mikrofonin alkuperäinen soundi säilyisi muuttumattomana.
Vahvistimen toistoalueeksi ilmoitetaan 10 Hz – 100 kHz, kolmen desibelin vaimentuman puitteissa.

Itse vahvistinkytkentä on toteutettu ilman muuntajia ja mikrofonitulon vaihtoehtona on kummassakin kanavassa korkeaimpedanssinen jakki instrumenttikäyttöön. Se valitaan käyttöön omalla painokytkimellään ja sen nimellisimpedanssiksi ilmoitetaan 3,3 megaohmia.

Omien kytkimiensä kautta aktivoidaan myös kanavakohtaisesti 48 voltin phantom-syöttö, 20 desibelin lisävaimennus (pad) kovien tulosignmaaleiden taltuttamiseen, tulosignaalin napaisuuden kääntö, sekä bassoleikkuri.
Viimeksi mainitun rajataajuus on 60 Hz ja suotimen jyrkkyys 12 desibeliä oktaavia kohden.

Signaalitasojen säätöä varten on 40 desibelin haarukassa operoivat potentiometrit ja tasojen tarkkailua varten kymmenportaiset led-mittarit.

Kuulokekuunteluun kumpikin kanava voidaan säätää erikseen ja lisäksi kuulokkeille on erillinen päävoimakkuuden säätimensä.

 

Image

 

Balansoitujen päälähtöjen yhteydessä on audiomaaton erotuskytkin, jolla mahdolliset maalenkkien aiheuttamat hurinat saadaan estettyä.

Neumann V 402:n hintaluokka asettunee 3000 euron tietämille.

Lisätiedot: Sennheiser Suomi / Neumann

 Lähetä sähköpostia maahantuojalle