Paiste PST X DJs 45 on hip ja hop missä vain

Image

Alkuvuoden erikoisimpiin lukeutuvan symbaaliuutuuden innoittajana on Paisteen kertoman mukaan Daru Jones, vähintäänkin yhtä erikoinen mestarirumpali.

Muun muassa Jack Whiten kompista vastaavan Daru Jonesin soitossa ei tomeilla brassailla, mutta symbaaleita käytetään sitäkin näyttävämmin. Paisteen uutuussetti koostuu kolmesta erikoispellistä, jolla erityisesti hip-hoppiin – miehen toiseen erityisosaamisen ydinalue-genreen  – saa valmistajan mukaan oivallisia tehoja ja värejä. Näiden symbaaleiden rapsakan kuivat ja nopeasti kohahtavat soundit nivoutuvat Paisteen mukaan erinomaisesti koneellisten komppien ja soundien sekaan.

PST X DJs 45  -trioon kuuluvat 12-tuumainen Crash, saman kokoinen Ride ja vielä päälle 12" hi-hat.

Hi-hat-peltien soundia kuvataan kuivakkaan selkeäksi ja kapulan nupin tiheämmänkin tikutuksen erottelevuus on Paisteen mukaan erinomainen. Puoliavoimena ja kokonaan avattuna ilmoille saa sohjoista ja paksua kohinaa, joka pellit suljettaessa katkeaa napakalla maiskautuksella.

Kunnianosoituksena Daru Jonesia kohtaan, sarjan komppipelti on kuvioitu vinyylisinkkua muistuttavaksi ja lisäksi pellit on leimattu miehen Rusic Records -levymerkin logoilla.
Riden selkäsointia kuvaillaan täyteläiseksi ja kellomaisesti helähtäväksi ja tämä symbaali myös crashaa mellevästi reunaaan kopautettaessa.

Varsinainen aksenttisymbaali ja hi-hat-parin ylempi pelti on rei’itetty, mutta koosta ja reikäisyydestä huolimatta myös niistä luvataan huomattavan kovaa voluumia tarvittaessa.

PSTX-symbaalit valmistetaan Sveitsissä Paisteen omalla tehtaalla, valmistajan mukaan nykyaikaisin menetelmin. 

Lisätiedot: Soitin Laine