Peavey invective 120 Head – putipuhtaasta sakeaan säröön

Image

Peaveyn uusi raskaan rockin soittajille suunnattu invective™.120 Head ja sen pariksi tarjottava invective™ 212 -kaappi muodostavat valmistajan mukaan ”dynaamisen duon”. Soundikirjon luvataan ulottuvan puhtaaasta äärimmäiseen high gain -säröön.

Peavey invective™.120 Head 120-wattinen täysputkivahvistin, jonka takalaidasta löytyy vipukytkin tehon puolitukselle.
Etuasteessa on kuusi 12AX7A-putkea, kun taas pääteastetta käskyttävät neljä sovitettua JJ 6L6GC -putkea. Vahvistimessa on myös pisteet bias-testaukselle ja -säädölle.

Peavey invective™.120 Headissa on kolme kanavaa.
Clean-kanavan soundia säädetään kolmialueisella EQ:lla (Low, Mid, Treble) sekä Pre- ja Post-säätimillä. Näistä ensinmainittu on gain-säätö ja jälkimmäisellä annostellaan kanavasta päätevahvistimelle lähtevä volume.

 

Image

Lisäksi tarjolla ovat erikseen kytkettävä Boost-osasto, jonka Drive- ja Tone- säätimillä voidaan Clean-kanavan soundia viedä Classic Rock -suuntaan.

 

Säröä varten Peavey invective™.120:ssa on kaksi erillistä ja erilaista kanavaa, Lead ja Crunch, joiden erikoisuus on niiden oma noise gate. Lisäksi kanavissa on omat erikseen aktivoitavat Boost- ja Tone-säätimet, joilla  high gain -puolta voidaan ajaa täysillä gatea vastaan.

 

Image

Vahvistimen Lead/Crunch-kanavissa on kummassakin omat pre- ja post gain -säädöt, mutta kolmialueinen EQ on yhteinen.
Master-volumen yhteydessä on lisäksi Resonance- ja  Presence-säätimet, jotka yhdessä vaikuttavat kaiuttimen kennon jälkivärähtelyyn. Resonance kohdistuu alataajuuksiin ja Presence yläkeskialueeseen. Mitä enemmän säätöjä avaa, niin sitä pienemmässä määrin vahvistimen kerrotaan hillitsevän kaiutinkennon värähtelyä.

Varustelultaan Peavey invective™.120:n on vaikuttava, sillä se tarjoaa rinnakkaislähdöt kaiuttimille, impedanssivalitsimen, samoin kuin mikrofoni-simuloidun XLR-lähdön Tone-, Level- ja Ground Lift -toiminnoilla.
Käyttäjälle tarjotaan lisäksi (5-napainen) MIDI Out/Thru -liitäntä, kuten myös (8-pin) liitäntä MIDI-pedaalille.

Image

 

Peavey invective™ 120 -nupin mukana toimitetaan midipedaali, jolla voi ohjata yhdeksää esiasetusta.

Image


Vahvistin on lisäksi varustettu kahdella efektilenkillä, päätetehon puolituksella ja säädettävällä Boost-toiminnolla.

 

Image

Kaiken kukkuraksi käyttäjälle tarjotaan nupin takalaidasta kaksi yhdeksän voltin DC-lähtöä, joista irtoaa 500 milliampeerin verran virtaa.

Lisätiedot: EM Nordic