Peavey PVXp-10 Bluetooth – aktiivinen kaksitiekaiutin

Image

Kymppituumaisella kartiokaiuttimella ja yhden tuuman titaanikalvoisella painekammiodiskantilla kalustettu PVXp-10 sisältää vahvistinten lisäksi myös pienen mikserin DSP-toiminnoin.

 

Kaiuttimen takana on oma pienoismikseri, jonka kahdessa monokanavassa on yhdistelmäliitin mikrofoni- sekä linjasignaaleita varten. Sopiva signaalitason luokitus valitaan äänilähteen mukaisesti kytkimellä ja säädetään tarkemmin DSP-puolen gain-säämiellä. Kummankin tulon oman säätimen lisäksi mikserissä on master-säätö yleisvoimakkuuden kontrollointia varten.

Image

Molemmissa monokanavissa on kolmialueiset ekvalisaattorit, sekä säädettävällä rajataajuudella toimivat bassoleikkurit. Ylipäästösuotimien rajataajuus on asetettavisssa 20 – 400 Hz:n haarukassa.
Ekvalisaattorin vaikutustaajuudet on asetettu kiinteästi ja hyllytyyppisen bassokorjaimen nimellinen toiminta on 100 hertsin taajuudella ja sen alapuolella. Kellotyyppinen keskialueen korjain on kohdistettu 600 hertsin taajuudelle, kun taas hyllytyyppisen diskanttikorjaimen vaikutus osuu kahdeksaan kilohertsiin ja sen yläpuolella oleviin taajuuksiin.
Kaikilla kaistoilla korjaimen teho on enimmillään kuusi desibeliä korostusta tai vaimennusta ja säätimet toimivat yhden desibelin porrastuksella.

Image

Kolmas tulokanava on tarkoitettu valmiin musiikin toistoon joko analogisella kytkennällä, tai langattomasti Bluetooth-yhteydellä. Kolmialueinen ekvalisaattori kuuluu sekin varusteluun, mutta bassoalueen vaimennukseen ei ole ylipäästösuodinta, sillä valmistajan mukaan valmiiksi miksattua musiikkia ei yleensä ole tarpeen käsitellä bassoleikkurilla, koska siihen ei sisälly esimerkiksi mikrofonin huolettomasta käsittelystä johtuvia tai ulkotoiminnassa tyypillisesti tuulen aiheuttamia matalia häiriötaajuuksia.

Alan vallitsevan käytännön mukaisesti myös PVXp-10:lle voidaan valita perusssoundi ensinnäkin sijoituspaikan ja tavan mukaan, jolloin lähipintojen heijastukset tai niiden puuttuminen huomioidaan bassorekisterin esiekvalisoinnilla. 
Lisäksi eri käyttötilanteisiin kuten puhetoiston tai musiikin soittoon on omat valmiit esiekvalisointinsa.
Signaalille asetettava viive puolestaan tulee tarpeeseen silloin, kun kaiutin täytyy saada synkkaan joko pääjärjestelmän viivelinjana käytettäessä tai isomman setin hajasijoittelun vuoksi.

Kaiuttimen kaikkia toimintoja voi hallinnoida suoraan takalaidan säätimillä, tai vaihtoehtoisesti mobiiliapplikaatiolla.

PVXp-10 Bluetooth on myös mekaniikaltaan suunniteltu monikäyttöiseksi yleiskaiuttimeksi. Runkoon istutetut M8-uppokierteet on jaettu neljään ryhmään, joilla kaiutin voidaan ripustaa tiettyihin asentoihin, tai kiinnittää vaihtoehtoisesti Peaveyn omaan Versamount-telineeseen.
Tyypilliset käyttötavat tolppatelineelle nostettuna laulukaappina sekä laittialle kyljelleen asetettuna kulmamonirina on nekin huomioitu.

Painoa kaiuttimella on 12,4 kiloa ja kantokahvat on sijoitettu sekä toiseen kylkeen että muovista valetun kotelon ylänurkkaan.
Etulaidan puolella kartiolementtiä suojaa metalliverkko, ja takalaidan mikserin säätimet on upotettu pintatasoa syvemmälle suojaan kolhuilta.

Diskanttielementin aalto-ohjaimena palvelevan torven suuntaavuus on 100 astetta vaakatasossa ja 60 astetta pystysuunnassa. Suuntauksen tehostamiseksi torven rakenne on sellainen, että äänikeila kallistuu hivenen alaviistoon.

Peavey ilmoittaa PVXp-10:n dynaamiseksi vahvistintehoksi 525 wattia ja toistoalueeksi 65 Hz –20 kHz (+/- 3 dB). Alin käyttökelpoinen taajuus on valmistajan mukaan 54 Hz, jonka kohdalla toistovaste vaimentuu 10 desibeliä.
Maksimiäänenpaineeksi kerrotaan 123 desibeliä musiikkikäytössä, kun mittausetäisyys on yksi metri ja käytössä on koko ilmoitettu vahvistinteho.

Lisätiedot: EM Nordic