Peterson StroboStompHD – viritys yli sadan esiasetuksen voimin

Image

Alansa definitiiviseen eliittiin kuuluva Peterson on julkaissut ensimmäistä kertaa pedaaliversion pöytämallin virittimistään. Erinomaisen tarkan viritystoiminnon lisäksi StroboStompHD-uutuus on varustettu niin bufferoidulla kuin true bypass -ohituskytkennällä sekä vaihdettavalla LED-taustavalolla. Virittämistä helpottavat yli sata viritysasetusta.


Peterson StroboStompHD mahdollistaa A-sävelen kalibroimisen 390 – 490 hertsin välisellä alueella. Pedaalin viritystarkkuudeksi luvataan yleisesti 0,1 senttiä.

Pedaalissa olevista viritysasetuksista suurin osa on ”pehmennettyjä” (sweetened tunings). Niissä on otettu huomioon esimerkiksi eri sointukäännösten, intervallien ja vaikkapa kielten korkeuden tai niiden paksuuserojen tuomat haasteet instrumenttien virittämisessä.
Valmistajan mukaan nämä ovat nimenomaan Petersonille ainutlaatuisia viritysasetuksia, ja niissä otetaan huomioon myös erityyppisten soittimien (esimerkiksi viisi- ja kuusikieliset bassot sekä 7-, 8- ja 9-kieliset kitarat) ja soittotyylien (avoimet ja erikoisviritykset) vaatimat erikoishaasteet.
Yli 60 Peterson StroboStomp HD:n virityksistä puolestaan on opastettuja, eli niissä kaikki kromaattiset nuotit on poistettu ja pedaali kuuntelee vaan niitä korkeuksia, joihin soittimen kielet tulee virittää.

Peterson StroboStompHD mahdollistaa myös -6 – +5 puolisävelaskeleen Drop- ja Capo-transponoinnin.

 

Image


 

Peterson StroboStompHD on varustettu tulo-ja lähtöjakin ohella pedaalin sivuihin asennetuilla painikkeilla. Ne ovat tarpeen, mikäli joitain pedaalin valmiista asetuksista halutaan muuttaa.
Vasemmalta sivulta löytyy ylös- ja alaspäin vievät Menu-painikkeet. Kun haluttu parametri on löytynyt, voidaan sen arvoa joko lisätä tai vähentää oikealla sivulla olevilla Value-painikkeilla.

Image

Peterson StroboStompHD toimii yhdeksän voltin paristolla tai vastaavalla verkkolaitteella (myydään erikseen). Virrankulutus on 85 milliampeeria.
Verkkolaitteelle on myös jatkoliitäntä, jolla sen virtaa voidaan jakaa seuraavaan pedaaliin.

Pedaalissa olevan mini usb -liitännän avulla puolestaan on mahdollista tuoda omia viritysasetuksia, preset-asetuksia sekä hoitaa firmware-päivitykset Peterson Connect -softan kautta.

Lisätiedot: Custom Sounds