TC Electronic Aeon –sähköjousi sai uudet kuosit

Image

EBow eli kädessä pidettävä ”sähköjousi” oli suosittu laite etenkin 1980- ja 90-luvuilla. Greg Heetin jo ´70-luvulla kehittämällä laitteella sähkökitaran kieli saatiin värähtelemään vailla atakkia. Tämä loi jatkuvan soivuuden, ja mahdollisuuden soittaa kitaralla jousimaisia linjoja, jotka varsinkin kaiun ja delayn siivittämänä nousivat tuolloin uusiin sfääreihin.

TC Electronics Aeon perustuu tähän samaan ideaan, mutta ulkomuoto on selkeästi erilainen. Uutuus on edelleen monofoninen eli sillä on tarkoitus soittaa yhtä kieltä kerrallaan. Uudistuksia on toki tehty.
TC Electronic kertoo käyttäneensä Aeonin valmistuksessa kustomoituja muuntajia, joiden avulla kieli saadaan herätettyä hieman kauempaakin. Lisäksi kieliura on nyt syvempi ja leveämpi, minkä kerrotaan mahdollistavan laajemman dynamiikan. Lisäksi pariston käyttöajan luvataan olevan pidempi, sillä laite sammutaa itsensä, jos sitä ei ole käytetty kahdeksaan minuuttiin.

TC Electronic Aeon toimii muuten samalla periaatteella kuin alkuperäinen. Laite kytketään päälle ja viedään kielen päälle. Mahtavimmat dynaamikan vaihtelut saa aikaan viemällä TC Electronic Aeon voimakkaissa kohdissa lähelle mikrofonia ja hiljaisemmissa taas kauemmaksi siitä. Laite on pakattu hiottuun alumiinikoteloon, ja sen luvataan olevan miellyttävä pitää kädessä.

TC Electronic Aeon toimii kitaran, basson tai periaatteessa minkä tahansa kielisoittimen kanssa. Sille luvataan kolmen vuoden takuu.

 

Lisätiedot: Into-Luthman