10-vuotias kitarasankari Mr. Fastfinger juhlatuulella

Image

Kitaristin ja kitaranrakentajan yhteistyö kasvoi elokuvaksi ja albumiksi, jotka julkaistaan elokuussa 2015.

Mr. Fastfinger tuli tunnetuksi 10 vuotta sitten GuitarShredShow.com -sivustolta. Muusikko ja animaattori Mika Tyyskän luoma animaatiokitaristi juhlii nyt elokuussa julkaisemalla puolituntisen elokuvan sekä uuden albumin.

Puhtaasti nettiin suunnattu The Spirit of the Guitar Hunt -elokuva julkaistaan viisiosaisena sarjana Mr. Fastfingerin YouTube -kanavalla 26.8.2015 alkaen. Elokuva yhdistelee näytelmäelokuvaa, kitaranrakennusvideota ja piirrosanimaatiota. Tarinassa kitaransa menettänyt Mr. Fastfinger saapuu Juha Ruokankaan pajalle tilaamaan utopistista superkitaraa.

Image

Kaikki lähti liikkeelle kolme vuotta sitten, kun kitaranrakentaja Juha Ruokangas halusi valmistaa kitaran Mr. Fastfingerille.
– Projekti lähti käsistä heti alkumetreillään. Kitaraa lähdettiin tekemään, mutta nopeasti huomasimme, että elokuvaahan tässä tehdään, kertoo Mika Tyyskä.

Niinpä Mr. Fastfingerin uuden kitaran rakentamisesta kertova tarina paisuikin 30-minuuttiseksi eeppiseksi seikkailuelokuvaksi.

Elokuvan trailerin voi katsoa tämän linkin kautta.