Al Di Meola konsertoi Helsingissä toukokuussa

Image

 Yhdysvaltalainen latino- ja fuusiokitarajazzin mestari Al Di Meola tuo tiistaina 16.5. Savoy-teatteriin akustisen kiertueensa, jonka ohjelmistossa kuullaan hänen omien sävellystensä lisäksi Alberto Piazzollan sekä John Lennonin ja Paul McCartneyn ikimuistoisia kappaleita.

Al Di Meola syntyi New Jerseyssä 1954 ja aloitti kitaransoiton jo teini-ikäisenä Elvis Presleyn ja The Beatlesin musiikin innoittamana. Pian hän innostui yhä enemmän jazzista ja alkoi keskittyä sen soittamiseen. Ensimmäiseen jazz-kokoonpanoonsa Di Meola liittyi 1970-luvun alussa, ja debyyttialbuminsa, Land of the Midnight Sun, hän julkaisi 1976.

Sittemmin Al Di Meola on soittanut yhdessä monien muiden suurten mestarien, kuten John McLaughlinin ja Paco de Lucian kanssa. Tämä kolmikko konsertoi Suomessakin loppuunmyydyille katsomoille.
Di Meola on myös tunnustettu säveltäjä ja tuottaja ja on levyttänyt kaikkiaan yli 20 henkilökohtaista  albumia, ja ollut mukana kymmenissä muissa levytyksissä.

Vuonna 2015 Di Meola sai erittäin arvostetun Montreal Jazz Festivalin Miles Davis -palkinnon ansioistaan jazzin saralla.

Lippujen myynti Al Di Meolan konserttiin on jo alkanut Menolipussa.
Myynti Ticketmasterissa alkaa torstaina 26. tammikuuta kello 9.00.

Lippuhinnat alkaen 49,50 euroa.

Lisätiedot: Al Di Meola