Kitaristeille ja kitaramielisille on kesän alkuun luvassa merkkitapaus, kun aikamme merkittävimpien sähkökitaristien joukkoon lukeutuva bluesrock-taituri Robben Ford saapuu vetämään uransa ensimmäisen masterclass-illan Suomeen.
Ajankohtaista / uutiset
Tampere Guitar Festivalin ja Tampereen Musiikkiakatemian järjestämän The International Classical Guitar Competition of Finlandin kilpailijat on nyt valittu karsintavideoiden perusteella. Videot löytyvät järjestäjän sivustolta, jossa yleisö ehtii vielä myös äänestää omaa suosikkiaan erikoispalkinnolla palkittavaksi.
Lauantaina 5. toukokuuta nähdään Espoon Sello-kirjastossa uniikki kattaus. Lavalla legendaarisen W.A.S.P. yhtyeen kitaristi Doug Blair sekä instrumentaalirockia ja animaatioita yhdistävä Mr. Fastfinger Trio. Sellon kirjastossa keikat soitetaan jo iltapäivällä.
Riffi 2/2019 nyt myynnissä kioskeissa, marketeissa ja hyvin varustelluissa musiikkiliikkeissä. Tutustu sisältään tästä ja hae omasi!
Jos myyntipaikkaa ei ole lähellä, ei hätää: voit tilata tuoreen irtonumeron myös suoraan toimituksesta.
Frankfurt Musikmesse ja Prolight & Sound vietiin läpi tänä vuonna nelipäiväisenä tapahtumana, sikäli kuin vain messuhallien ohjelma otetaan lukuun. Molemmat tapahtumat olivat auki tismalleen samoina päivinä ja aikoina, mikä oli vierailun suunnittelun ja ajankäytön kannalta erinomainen asia.
Tässä messupoimintojen jälkimmäinen kooste 2019 malliin.
Osapuilleen viisi viimeistä vuotta ovat olleet Frankfurtin Musikmesselle ja Prolight & Soundille melkoista myllerrystä. Tälle vuodelle hallit jaettiin jälleen uusiksi ja muutos oli tunnelmalle eduksi.
Suomen "suurin ja kaunein" big band kokoaa nykyiset ja entiset jäsenensä yhteen upeaan 50-vuotisjuhlakonserttiin maaliskuussa. Juhlan kunniaksi ilmestyy myös yhtyeen historiikki, Matti Laipion kirjoittama Mapesta kaikki alkoi – Tapiola Big Bandin tarina
Muusikkona ja säveltäjänä ansioitunut Ralph Towner tunnetaan miehenä, joka toi nailonkielisen klassisen kitaran jazz-yhtyeen soittimistoon. Bändi oli nimeltään Oregon ja vuosi 1968.
Väärinkäsityksen seurauksena uutisoimme printtinumerosssa 1/2019, että kaiutinvalmistaja Adamson ja Bright Group olisivat sopineet Adamsonin tuotteiden maahantuonnista Suomeen. Uutinen ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
Nyt ei kuitenkaan väkeä vähentämällä vaan päin vastoin: tekemällä tapahtumasta vieläkin isompi.
Evolution-sarja on Sennheiserin dynaamisten mikrofonien uuden aikakauden kivijalka.
Toimistomme on avoinna seuraavan kerran torstaina 28. joulukuuta.
Frou Frou -duon myötä kuuluisuuteen ponnahtanut Imogen Heap on poikkeuksellinen artisti, joka työstää musiikkiaan yleisön edessä paitsi perinteisillä soittimilla myös liikkeet tunnistavilla Mi.Mu-hansikkaillaan.
Rytmi-instituutin hallituskokoonpano on muuttunut. Uusi hallitus koostuu kuudesta jäsenestä, sekä kahdesta varajäsenestä.
Maksuttomat Musamessut kokoavat ensi lauantaina Veturitalleille niin suomalaisen soitinrakennuksen edustajia kuin kansainvälisten valtamerkkienkin edustajia.
Messut ovat avoinna kello 12–17.
Musiikin tekijöitä ja kustantajia edustava Teosto jakoi tänään 90-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kaksi Teosto 90 -tunnustuspalkintoa.
Apple on ilmoittanut julkistavansa Mac OS Mojaven ensi maanantaina 24.9.2018
Musacornerin ja Ideaparkin järjestämät Musamessut avautuvat kello 12:00 ja näyttely on avoinna iltakuuteen. Rinnakkaistapahtumana järjestetään samaan aikaan myös valtakunnalliset levymessut. Kumpaankin messutapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.
Gibson esitteli Les Paul Junior -kitaran vuonna 1954 edullisempana vaihtoehtona varsinaiselle LP-mallille. Kitaraa valmistettiin alun perin vain vuoteen 1963 sekä yhden että kahden soololoven mallina. Soittimen käyttäjiin ovat kuuluneet esimerkiksi John Lennon, Mick Jones, Peter Frampton, Joan Jett sekä tietysti Green Dayn Billie Joe Armstrong.
Kitaristi Guthrie Govan, basisti Bryan Beller ja rumpali Marco Minnemann tunnetaan oman soittimensa huipputaitajina, joiden meriitteihin kuuluvat vakiopaikat mm. Joe Satrianin ja Steven Wilsonin vakiomiehistöissä. Kiertue Euroopassa tuo ryhmän Circus Helsinkiin syyskuussa.
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- …
- seuraava ›
- viimeinen »