Nayteikkuna

Huojuva lato: Viimeiset vanhat hyvät päivät – Suomikantria Pohjois- Karjalasta

Muusikko/toimittaja Suonna Konosen vetämä Huojuva lato on julkaissut seitsemännen albuminsa, joka jatkaa yhtyeen verevää ja sanoituksellisesti nerokasta linjaa.

 

Suonna Kononen perusti yhtyeen vuonna 2008. Mies tunnettiin aiemmin muunmuassa Tuhatkauno- ja Folkswagen yhtyeistään.
Huojuvassa ladossa soittaa tällä hetkellä Konosen, laulu ja kitara, lisäksi Keijo Korhonen, rummut, uusin jäsen Teemu Sinkko, basso sekä Pohjois-Karjalan ainoa pedal steel-kitaristi Ilkka Vartiainen. Lisäksi Viimeiset vanhat hyvät päivät-levyllä avustavat Tapsa Kojo, haitari ja taustalaulu sekä Tuire Silvennoinen, taustalaulu.

Erittäin tärkeä osa Huojuvan ladon musiikkia ovat Suonna Konosen loistavat tekstit, jotka sisältävät nostalgisia mietteitä vanhoista ajoista. Myös luonto ja määrätynlainen paikallisväri eli pohjoiskarjalaisuus ovat isoja aiheita teksteissä.
Kononen on tunnettu myös Karjalainen-lehden kulttuuritoimittajana ja kolumnistina sekä loistavan suomikantri-tietokirjan Mystiset metsätyömiehet ja keskikaljacowboyt kirjoittajana. Kaikesta huomaa että mies on perillä kirjoittamistaan aiheista, oli se sitten lauluteksti tai kuusisataasivuinen kirja.

Albumi alkaa nimikappaleella Viimeiset vanhat hyvät päivät hyvänä esimerkkinä bändin nostalgiahakuisuudesta. Kaunis ja kulkeva kantribiisi.
Sitten Sydänmaantie, vähän Tom Petty -vaikutteinen biisi josta on Youtube-videokin olemassa. Hienoa kitarointia loppupuolella.
Kovana Neil Young -fanina tunnettu Kononen kertoo seuraavassa Mun vanha kitara -laulussaan vähän Youngin tapaan akustisesta Martinistaan. Bändin soitanta on kevyttä ja ilmavaa kuin kevättuulen henkäys pohjoiskarjalaisen pellon yllä…

Levyn toinen käännöskappale eli suuren Suomenystävän Tom Russellin October in the Railroad Earth on saanut suomalaiseksi nimekseen Juuret Iijoen törmässä ja siinä Kononen kertoo Kalle Päätalon elämäntarinaa. Ei ihan tavallisimpia aiheita suomalaisessa rocklyriikassa! Biisissä Ile Vartiaisen stilikka soi upeasti.

Kaunis Kevään hopeinen virta kertoo ilmeisesti kuolleesta ystävästä ja tuo hienosti esille bändin ilmavan ja niin helponkuuloisen soiton.
Ajetaan viittäkymmentä syntyi lahjaksi Huojuva lato -fanipariskunnan yhteisiin 50-vuotisjuhliin ja laitettiin myös levylle. Biisi on sävellyspuoleltaan velkaa ainakin kahdelle Neil Young -kappaleelle mutta haitanneeko tuo…

Bertta on Konosen sanoin laulun muotoon puettu perheen kissan katoamisilmoitus.
Auringonläikkä on reggaehtava nostalgialaulu, jossa Tapsa Kojon haitari pääsee oikeuksiinsa.
Sitten Viimeiset vanhat hyvät päivät -levyn kirkkain helmi, ainakin omasta mielestäni. Lapinlahtelaisen kirjailija/lauluntekijän Minna Kettusen upea biisi Rakkaustähti saa Huojuvalta ladolta arvoisensa sovituksen, joka on paljosta velkaa Neil Youngin särökitaramaailmalle. Loistava kappale, loistavaa soittoa.

Vaaran laella päättää levyn, alkuperältään John Dillonin Mountain Range. Se jää jollain tavalla kuitenkin edellisen laulun varjoon vaikka ihan hyvä kappale onkin.

Ohhoh,tulipa kehuttua. Mutta Huojuvan ladon uusin on vain niin hyvä kokonaisuus. Raikasta suomalaista teeskentelemätöntä kantrirokkia. Suosittelen. Kuin myös Ladon edellisiä levyjä.


Huojuva Lato: Viimeiset vanhat hyvät päivät (Bluelight Records 2020)

17.06.2020
|
Reima Lindroos
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy