Intro Music myy kaiken, ja sulkee sitten ovensa

Image

Vuodesta 1993 saakka Keravalla toiminut musiikkiliike Intro Music sulkee ovensa kesän kuluessa, mutta sitä ennen myydään varastot tyhjiksi.

Kauppias Kari Maaniemi perusti liikkeen joulukuussa 1993, eteen ilmaantuneesta käytännön pulmasta harmistuneena. Eräänä päivänä matka oli nimittäin vienyt oman bändin harjoituksiin ja kitaraan olisi pitänyt saada uudet kielet. Vaan eipä ollut Keravalla tuohon aikaan musiikkiliikettä, josta sellaiset olisi voinut ostaa.

Selvän tyhjiön markkinoilla täytti Intro Music, josta kasvoi Keravan ohella koko Keski-Uudenmaan musiikkielämää palveleva liike.
Nyt 24 vuotta myöhemmin on aika sulkea Intro Musicin ovet pysyvästi. Liikkeen yhteydessä edellisissä toimitiloissa suosiota saavuttanut Intro-kahvila esiintymislavoineen pantiin pussiin jo ennen muuttoa nykyiseen liiketilaan.
Toinen synerginen yhteistoiminnan muoto – pitkän perinteen omaava Olli Kivisen äänitemyymälä, Levyikkuna, jatkaa kuitenkin toimintaansa edelleen Intro Musicin lopettaessa. Mahdollisesti jopa nykyisessä liiketilassa.


Image

– Onhan täsä ollut harmia ja iloa, niinkuin omista lapsista yleensä aina… toteaa Kari Maaniemi nostellessaan varastosta lisää tavaraa esille myymälän puolelle.

Kaikenlaista löytyy ja tallella on vielä sekin 90-luvun lopun kitara, jota asiakas ei koskaan noutanut huollosta. Mutta saattaa kyllä vielä noutaa, sillä pitkän radiohiljaisuuden jälkeen instrumentin omistajakin on viimein ilmoittautunut.

Liki neljännesvuosisadan soitinkauppiaan elämää elänyt Maaniemi tunnustaa haikeuden, jonka luopumiseen luonnollisestikin liittyy. Ja pikkuisen taitaa kaihertaa, ettei itsessään terveelle ja velattomalle yritykselle lopulta löytynyt jatkajaa, vaikka seuraajalle jo polkua vuoden verran ehdittiin pedata.

Omista tulevista suunnitelmistaan Maaniemi paljastaa sen verran, että pitkäaikainen ajatus lähteä joksikin aikaa vapaaehtoistyöhön on nyt hilkun lähempänä toteutumistaan. Aasia tai Afrikka, tekeville käsille löytynee työtä…

Riffi kiittää lämpimästi vuosien yhteistyöstä. Ja toivottaa kaikkea hyvää Maaniemen perheelle jatkoon!


Intro Music palvelee ainakin vielä kesäkuun 2017 loppuun, ja mahdollisesti heinäkuussakin mikäli tavaraa edelleen riittää. Kannattaa käydä tsekkaamassa, osuisiko kohdalle löytöjä, luonnollisestikin sopuisaan loppuunmyyntihintaan!