Muusikkojen liitto palkitsi Aki Haurun Nyrkillä!

Image

Muusikkojen liitto on palkinnut muusikko Aki Haurun laatuaan ensimmäisellä Nyrkki-palkinnolla merkittävästä teosta muusikkoyhteisön ja koko musiikkialan hyväksi.

Muusikko Aki Hauru on ilmaissut mieltään sosiaali- ja terveysministeriön edustalla 15. helmikuuta 2021 alkaen. Väsymättä hän on määrätietoisesti ja innovatiivisesti nostanut esiin alan menetykset ja vaatinut muusikoille asianmukaista kompensaatiota alan kautta aikain suurimmasta kriisistä selviämiseksi. Samalla Hauru on edistänyt muusikkouden yhteiskunnallista näkyvyyttä ja ymmärrystä.

Freelancer-kitaristi Aki Hauru on tuttu muun muassa yhtyeistä Django Collective Helsinki, Mustarastas, Tia Cohen ja Soul Sisters. Livekokoonpanoissa ja äänitteillä esiintyvä Hauru soittaa kitaran lisäksi mandoliinia, bouzoukia sekä rumpuja, ja soittamisen ohella hän toimii äänittäjänä, tuottajana ja miksaajana.

Laatuaan ensimmäisellä Nyrkki-palkinnolla Muusikkojen liitto kiittää Aki Haurua merkittävästä teosta muusikkoyhteisön ja koko musiikkialan hyväksi.

Image

Nyrkki-palkinnolla Muusikkojen liitto palkitsee aktivismia ja tekoja, jotka edistävät musiikin esittäjien asiaa. Palkinnon on tehnyt kuvataiteilija Jani Leinonen, ja se on valettu muusikko Aki Haurun nyrkin mallin mukaiseksi.

Palkinnon jakoivat Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen ja Radio Helsingin sisältöjohtaja Maria Veitola torstaina 22. huhtikuuta klo 17 Säätytalon edustalla Helsingissä.

Avauskuvassa vasemmalta oikealle ovat Ahti Vänttinen, Aki Hauru, Jani Leinonen sekä Maria Veitola.

Lisätiedot: Muusikkojen liitto