Prolight & Sound 2017 – uusia polkuja etsimässä

Image

Sisäänkäynnille asti skeema on selvä: kaikki tiet vievät messuille. Jos jonkun matka viekin hotellilta myös finanssimaailman keskuksena tunnetun kaupungin pankkikortteleihin, niin sallikaa ilmaista osanottoni, meille muille on luultavasti luvassa mukavampaa päivän ratoksi.

Ja kuten aina, viimeistään Haubtbanhofilla sopivaa S-junaa odoteltaessa kuulee puhuttavan suomea ja todennäköisesti tapaa tutun – kuka kollegan, kuka lehtimiehen, ja lehtimies luonnollisestikin puolestaan potentiaalisen haastateltavan. 

Messujen ensimmäinen päivä kuluu kokonaan Prolight & Sound -teeman merkeissä, Musikmesse avaa omat ovensa päivää myöhemmin ja jatkaa vastaavasti päivän pitemmälle. Tämä skeema koeponnistettiin viime vuonna kahden päivän porrastuksella, mutta tämä on varmasti toimivampi ratkaisu.

Viime vuoden tapaan Prolight & Sound on jälleen sijoitettu messualuetta halkovan radan itäpuolelle  ja tiivistyy käytännössä halleihin kolme ja neljä, kummassakin kahteen kerrokseen. Viides alue on DJ-toiminnan keskus saman hallien välisen piha-alueen toisella reunalla.
Skannattavaa siis riittää, aika lähteä ensimmäiselle kierrokselle…

 

Image

Kas vaan: Adm Hall piirsi kamiinan ja savupiipun uusiksi. Muodikas pilari ja sen jalustana palveleva sub-woofer tuovat mieleen Star Trekin, mutta maan kamaralla tässä silti ollaan.

 

Image

Marko Ylianttila Studiotecistä Link-moninapaliitinten äärellä. Mallistossa on esimerkiksi perinteisiä socapex-malleja, mutta yhtä lailla uuden ajan versioita, joissa kulkee mukna myös dmx, liittimeen integroidun oman pienoisliitäntänsä kautta. Muutkin yhdistelmäliittimet ovat nykypäivää, käyttövirta, ohjaussignaalit, digiaudio  … kyllä ne mahtuvat samoihin piuhoihin, kun liitin on sopiva. 

 

Image


Linkin hyllyltä löytyy myös valmis viuhka, jolla vaikkapa neljä mittamikrofonia saa kytkettyä CAT-kaapelointiin ja kun toiseen päähän on käänteinen viuhka, saa signaalit näppärästi myös ulos verkosta.

 

Image

Kotimainen Amphion oli valmiina jo aamuvarhaisella. Kaiutinvalmistaja on saanut maailmalla hienosti viestinsä perille ja arvovaltaisia suosittelijoita löytyy.

 

Image

Ilkka Hilden Audicolta RCF:n uuden TT 10-A -monitorin takana.  Kymppituumaisella kartiolla ja diskanttipillillä ladatusta kaiuttimesta luvataan 130 dB äänenpainetta 60 – 20 000 Hz:n kaistalla.

 

Image

Jorma Tikka Bright Finlandilta kuuntelee tarkasti, kun Proelin Pietro Guercionilla on asiaa. Aiheena uusi WD-sarja, johon kuuluu kolme aktiivista kulmamonitoria, 10- 12- ja 15-tuumaisilla elementeillä varustettuina versioina.

 

Image

Kuvassa Proel Armor -pussit, joissa on kolminkertainen rakenne ja yhteensä 35 millin toppaukset kauttaaltaan, strategisesti tärkeinden kohtien – kuten tallan – kohdalla on vielä ekstrapehmusteet. Ulkopuoli on säänkestävää nailonia vahvistetuin saumoin, sisäpinnat pehmeää samettia. Ja kummalta laidalta tahansa aukaistava vetoketju alumiinivetimin.

 

Image

Genelec liittyy Ravennaan, vaiko Genelec Ravennalla? IP-osoitteellinen audio on tätä päivää myös studiossa.

 

Image

Tricolor FBT:n tapaan.

 

Image


Pekka Paukku, Profitron oy  ja Picco-sievä PA. Kirkollisesti valkoisessa värissä, joka ei sakraalitiloissa paista silmään, mutta saa sanan kuulumaan.

 

Image

Neutrik pisti optisen liittimen uusiksi – kevyemmällä formaatilla studioiden sisäsiistiin käyttöön vaikkapa ristikytkentärimoissa, ja ”enemmän militaarimeiningillä” rankkoihin kenttäoloihin.

 

Image

Well Buying Industrial… varsinainen neronleimaus firman nimeksi, mutta onhan sentään aivan erinomaiset tuotesalkut, joista löytyy joka lähtöön räätälöityä valaistua kytkinta ja katkaisijaa…

Image

…vaikka pelikoneisiin, jos ei audio nappaa. 

 

Image

Audipack Silent on eriönomainen koppero, johon sopii sulkea vaikka urheiluselostajan. Saa meuhkata omassa rauhassaan, eikä vuoda ympäröivän katsomon mekkala juontomikkiin. Ja jos mikki pannaan pois päältä, niin rauhassa saa olla myös kotiväki radion ääressä, ei kuule kukaan yhtikäs mitään…

 

Image

Klippel tekee työkaluja kaiutinsuunittelijoille…

 

 

Image

… ja yksi niistä on hologrammi-testaus, joka näyttää hienolta vaikka jujua ei ymmärtäisikään. 

 

Image

Mikrofonihissi laskee tai nostaa kattoon ripustetun äänipyydyksen tilanteeseen sopivalle korkeudelle. Eivät vaan keksineet muuta demonstroitavaa kuin nalle-rukan, joka killuu ylös-alas kaiken päivää. Olisihan tuohon voinut ripustaa vaikka mega-kokoisen Rapalan demonstraatioksi. 

 

Image


Ganter Griff valmistaa näppäriä lukitsimia, joilla saa tavarat pysymään sijoillaan.

 

Image


Vaikka vähän isommatkin.

 

Image

Jarmo Roivas esittelee järjestelmän hallintaa Terra Managerilla, joka on sen verran selkeä, että iltavahtimestarin tuuraajakin osaa kytkeä jumpparyhmälle liikkasaliin oikean äänen.

 

Image

Mipro juhlista tasavuosikymmeniä, mutta kuvaan pääsi uusi cajon-mikki, joka poimii ”rapsakan virvelin” ja ”tymäkän bassarin” esittelykyltin tekstiä vapaasti siteeraten. Jalustan alaosassa on lattarauta, joka liitetään sormiruuveilla soittimen pohjaan pysyvästi kiinnitettävään vastakappaleeseen. Sitä ei kuitenkaan saanut kuvata, tuotekehityksen edistysaskeleita kun ei saa asettaa alttiiksi kopioinnille. Jep, jep.

 

Image

Virtakeskus poikineen… tarvitaanhan niitä muuallakin eikä vaan rakennustyömailla.

 

Image

Messujen silent stage oli aamusella todella Silent…

 

Image

… mutta iltapäivästä jo eloisampaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Idea on hieno: tässä demotaan Kemperin kitaravahvistimia, syntikoita, virtuaalisia soittimia, korvamonitoroinnin mahdollisuuksia. Noin alkajaisiksi. Kun yleisöllekin tarjotaan erilaisia luureja ja korvanappeja vertailtavaksi, alkaa koossa olla kunnon show – sekä tuotteiden että osaavan bändin suhteen.

 

Image

Hallien väliin jäävällä piha-alueella on kolmen lavallisen verran äänentoistoromppeita esiteltävänä. Meneillään on RCF:n demonstraatio sound checkin tekemisestä…

 

Image

Yamahan digimikserit viettävät 30-vuotisjuhliaan. Tuota noin. Eikun metsästämään VIP-lippuja illan bileisiin, missä se Ukkonen nyt luuraa…

Täältä tähän. Ja huomenna lisää kuulumisia.