Radiopuhelimet – niukkuuden runsautta

|
Image

Oululainen Radiopuhelimet on tinkimättömällä linjallaan saavuttanut jo kunnioitettavan 30 vuoden iän. Kitaristit Esa ”Katz” Nissi ja Jarno Mällinen ovat 20 vuotta jakaneet kitaraosuudet. Niukkuuteen ja minimalismiin ovat vaikuttaneet esikuvien lisäksi myös olosuhteet.

Kun Jarno Mällinen, 51, oli vuonna 1986 perustamassa Kansanturvamusiikkikomission raunioille uutta bändiä, oli musiikillisena lähtökohtana minimalismi ja hypnoottinen toisto.

Kitaroiden piti olla purevan kuivia ja biiseille alisteisia. Piti yhdistää bluesin raakuus ja New Yorkin avantgardistiset noisekokeilijat, nivoa Captain Beefheartin kakofonistinen kauneus Stoogesin vimmaan.
Uudesta Radiopuhelimet-bändistä tulikin tiukka nyrkki, josta on vaikea eritellä viittä sormea, niin yhtenäinen kokonaisuus on.

Muistan elävästi kuinka vuonna 1990 näin bändin ensi kertaa Suviyön sumutuksessa Suomussalmella. Liki kaksimetrinen laulaja J.A. Mäki heilui uhkaavasti huutaen valtava rusetti leuassaan.
Hänen ääntelyssään oli jotain alkukantaista energiaa, mihin en ollut noin puhtaassa muodossa törmännyt raskaamman rockin bändeissä, joita pohjoisessa tunnetusti riittää.
Samaa alkuvoimaa oli Jyrki Raatikaisen maanisessa rummutuksessa. Kitarat ja basso toistivat tylyn raakoja riffejään. Bändi ei yrittänyt miellyttää tai vakuuttaa, se vakuutti.

Myöhemmin ihastelin tekstien tasokkuutta, kuinka bändi pystyy olemaan samaan aikaan kantaaottava, runollinen ja hauska. Laulaja Mäen kanssa sanoituksista vastaava Mällinen on myös yhtyeen pääasiallinen säveltäjä. Sitä kautta onkin helppo ymmärtää kitaroiden rooli yhtyeessä: ne ovat täysin biiseille alisteisia. Sooloilu ei ole Mällistä koskaan kiinnostanutkaan.
– Lähestymistapani on funktionalistinen, opettelen vain ne jutut mitä biisi tarvitsee, soitto on aina lähtenyt biisinteosta, kertoo Mällinen ja palaa niihin nuoruuden hetkiin, jolloin kitarasta irronnut yhden kielen riffi oli tarpeeksi riittoisa tunnin jamille.

Tämä on alku Tommi E. Virtasen toimittamasta haastattelusta, jonka voit lukea kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 5/2016.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.