Ruisrock 2020 peruuntuu

Image

Koronavirusepidemia on pakottanut Ruisrockin järjestäjät tekemään vaikean, mutta vallitsevissa olosuhteissa ainoan vastuullisen ratkaisun ja peruuttamaan ensi heinäkuussa järjestettäväksi suunnitellun festivaalin, kerrotaan festivaalijärjestäjän tiedotteessa.

 

Ruisrock on seurannut talven ja kevään aikana tiiviisti koronavirustilanteen kehittymistä ja sen vaikutuksia yleisötapahtumiin Suomessa ja maailmalla. Tärkeintä Ruisrockille on sen yleisön, artistien ja työntekijöiden turvallisuus ja hyvinvointi. Mikäli niitä ei voida taata, ei festivaalia haluta järjestää.
Ruisrockin tekemisen keskiössä ovat välittäminen ja toisista huolehtiminen, ja festivaalin arvoihin kuuluu toimia vastuullisesti yhteisen hyvän puolesta.

Turun kaupunginhallitus päätti 14.4. pitämässään kokouksessa suosittaa, että massatapahtumat perutaan Turussa heinäkuun loppuun asti. Vallitsevissa olosuhteissa Ruisrock katsoo, että tehty linjaus on oikea, ja on päättänyt kunnioittaa sitä.

"Festivaalin peruminen on järjestäjälle kaikista vaikein ja raskain päätös. Olemme tehneet lähes vuoden töitä, että Ruisrock jokakesäiseen tapaansa synnyttäisi maailmaan enemmän iloa ja onnellisuutta. Festivaali on meille ja tuhansille muille koko vuoden kohokohta, ja on sydäntä särkevää viettää kesä ilman Ruisrockia, toteaa Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä, ja jatkaa:

"Tehty päätös on kuitenkin ainoa vastuullinen ratkaisu nykyisessä tilanteessa. Koronavirus elää ihmisten kohtaamisista, joten nyt ei ole oikea hetki kerätä kymmeniä tuhansia ihmisiä yhteen. Me emme kuitenkaan lannistu, vaan käännämme katseet tulevaisuuteen emmekä malta odottaa sitä hetkeä, kun taas päästään juhlimaan yhdessä Ruissalossa. Tällä hetkellä tärkeintä meille kuitenkin on se, että kaikki pysyisivät terveinä",

Liput käyvät ensi vuoden Ruisrockissa

Ruisrockin järjestäjät ovat äärimmäisen pahoillaan peruutuksesta, joka vaikuttaa suureen joukkoon ihmisiä ja eri toimijoita. Yleisön lisäksi tilanne koskettaa useita artisteja, taiteilijoita, yrityksiä sekä muita yhteisöjä ja tekijöitä, joille festivaalin peruuntuminen on suuri pettymys.
Ruisrock neuvottelee parhaillaan artistien kanssa esiintymisten siirtämisestä ensi vuodelle, ja uutisia vuoden 2021 festivaalin ohjelmistosta kuullaan toivottavasti jo lähiaikoina.
Kaikilla Ruisrockiin 2020 lipun ostaneilla on mahdollisuus käyttää lippu ensi vuoden festivaalilla. Lipun voi myös palauttaa ja saada rahat takaisin lippukaupan palvelumaksua lukuun ottamatta. Ohjeet lippujen käyttämisestä tai palauttamisesta tulevat Ruisrockin nettisivuille.

51. Ruisrock vietetään 9.–11.7.2021 Turun Ruissalossa. Ruisrockin uutiset julkaistaan festivaalin somekanavissa ja nettisivuilla.