Sennheiser Evolution – 20 vuotta uudesta alusta

Image

Kysymystä voi näin jälkikäteen pitää erikoisena siihen nähden, että Sennheiserilla oli sentään takanaan jo pitkä ja maineikas historia mikrofonien valmistajana, ja että perinteikäs perheyhtiö tunnettiin innovatiivisuudestaan. Olihan sen nimiin kirjattu vuosien saatossa melkoinen nippu isoja ja pienempiä audioalan patentteja aina 1950-luvulla esitellystä maailman ensimmäisestä haulikkomikrofonista seuraavalla vuosikymmenellä lanseerattuihin avoimiin kuulokkeisiin – jotka niin ikään olivat uraa uurtava keksintö – ja siitä edelleen infrapunasäteen käyttöön 70-luvulla ja monikanavaisiin langattomiin järjestelmiin 80-luvulla.

 

Silti 1990-luvulle tultaessa perinteinen saksalaisyritys päätyi kysymään itseltään, onko sen järkevää enää jatkaa dynaamisten mikrofonien valmistusta lainkaan.
Yrityksen imago oli painottunut vahvasti yleisradio- ja tv-tuotantojen tarpeita palvelevaksi valmistajaksi. Mallisto oli tunnetusti sekä hinnakas että laadukas, mutta samalla vanhanaikainen. Ei toki audiolaadultaan vaan mekaanisilta ratkaisuiltaan, jotka vaativat hurjan määrän käsityötä tehtaalla ja antoivat vain niukasti mahdollisuuksia automaation hyödyntämiseen tuotannossa.
Se ajoi Sennheiserin kehäneliön nurkkaan – mikrofonit olivat yksinkertaisesti liian kalliita monelle potentiaaliselle asiakkaalle ja siltikin myyntikate kehno. Kysymys "tehdäkö vai eikö tehdä" vaati nopeaa ratkaisua.


Evoluution alku 

Nyt vastaus on jo selvillä, vaikka taaksepäin katseltaessa polku tähän hetkeen ei viivasuoralta näytäkään. Ensinnäkin lähtöoletus valmistaa Kiinassa uuden malliston kaikkein huokeimmat mikrofonit osoittautui katteettomaksi optimismiksi. Tuotteiden laatua ei saatu vakiinnutettua halutulle tasolle ja niinpä valtava määrä mikrofoneja seilasi jatkuvasti rahtilaivojen konteissa – osa vasta tulossa myyntiin, osa palaamassa tehtaalle takuukorjauksia varten. 
Oli keksittävä jotain muuta, ja onneksi kaikkea ei oltu alun alkaenkaan laitettu yhden kortin varaan.


Senheiserin tehtaalle Hannoverin liepeille, pieneen Wiedemarkin kylään rakennettiin täysin automatisoitu kokoonpanoyksikkö, jossa erittäin tarkkaan työhön pystyvä robotti kokosi uupumatta virheettömiä mikrofoneja,  uuden Evolution-sarjan hinnakkaampia malleja.
Robotin hankkiminen oli tosin sekin osoittautunut ennakoitua hankalammaksi – kuulun sveitsiläisen kellotehtaan vaatima tarkkuus ei riittänytkään mikrofonien tekemiseen, tarvittiin aivan uusi ja pätevämpi robotti, jonka suunnittelussa Sennheiserin hyvät suhteet yliopistomaailmaan tulivat tarpeeseen.  
Automatisointi onnistui, tuotanto Saksassa pantiin rullaamaan ja Kiinassa lyötiin ovet säppiin. Laatu alkoi pitää kutinsa ja kauppakin alkoi hiljalleen käydä. 


Nimi kaiken kruunaa

Ideariihessä pallotellusta Evolution-nimestä tuli aikaa myöten itseään toteuttava ennustus.
Itse mallistoa on uudistettu ja laajennettu jatkuvasti, mutta samalla evoluution voi todeta uudistaneen myös Sennheiseria itseään. Dynaamisista mikrofoneista luopumisen sijaan se pystyi luomaan uusia tapoja, joilla perinteinen osaaminen ja uusimmat valmistusmenetelmät saatiin yhdistettyä.

Nyt Evolution-mallistolla on jo 20-vuotinen taival takanaan ja saavutusta juhlistettiin marraskuussa Lontoossa järjestetyssä illanvietossa. Sopivassa suhteessa asiaa ja viihdettä tarjonneen tapahtuman runkona oli kaksi mielenkiintoista muistelutuokiota, joista ensimmäiseen oli koottu jututettaviksi Evolution-malliston ideoineita ja sitä kehittäneitä henkilöitä. Jälkimmäinen tuokio vierähti malliston kanssa päivittäistä työtä maailman areenoilla tekevien audioammattilaisten tarinoita kuunnellen.

 

Image

 

Illan juontaja ja keskustelutuokioiden vetäjä Jamie Gosney (kuvassa yllä) on itsekin kokenut audioammattilainen, joka on nelikymmenvuotisella urallaan kiertänyt mm. The Jackson Fiven, Dolly Partonin ja Donna Summerin kiertueilla, omistanut ja johtanut äänistudioita, sekä ollut suunnittelemassa äänijärjestelmiä useisiin Englannin eturivin lukaaleihin, esimerkiksi Royal Opera Houseen. Näiden meriittien ohi listalla nousee silti ykköspaikalle aivan tietty merkkitapaus – hän on viimeinen henkilö, joka on miksannut keikalla Freddie Mercuryä.

Illan tarinatuokiot myös dokumentoitiin kahdeksi videoksi, jotka voit katsella hieman alempaa.
Ensimmäinen osuus käsittelee mikrofonimalliston ideointia ja kehitystyön vaiheita, sekä niitä haasteita, joita mielikuvien luomiseen ja tulkintaan liittyy etenkin silloin, kun on markkinoille on saatava teknisesti päteviä ratkaisuita, jotka ovat helppoja käyttää ja miellyttävät myös käyttäjän silmää.
Jälkimmäinen sukeltaa käyttäjien kokemuksiin, joista esiin kannattaa nostaa erityisesti Brian Mayn pitkäaikaisen kitarateknikon Pete Malandronen muistelot kiertueilta. 

 

Tarinoitsijat ensimmäisellä videolla:
Jamie Gosney (juontaja), Michael Polten (Sennheiserin asiakassuhteista vastannut johtaja Evolution-sarjan syntyaikoina),  Martin Fischer (Sennheiserin pro-osaston tuotteista vastaava johtaja),  Andrew Lillywhite (Sennheiserin Euroopan pro audio -osaston tuotekehityksestä vastaava johtaja)

 

Tarinoitsijat toisella videolla:

Jamie Gosney (juontaja), Gosney (juontaja), Joe Campbell (työskennellyt monitorimiksaaja mm. Chris Rean, Placebon ja nykyisin Adelen miehistöissä), Chris Denman (Global Radion äänittäjä), Pete Malandrone (Brian Mayn kitarateknikko vuodesta 1994), Martin Fischer (Sennheiserin pro-osaston tuotteista vastaava johtaja) sekä Andrew Lillywhite (Sennheiserin Euroopan pro audio -osaston tuotekehityksestä vastaava johtaja).


Evolution-malliston lyhyt historia
• 1998 lanseerataan ensimmäiset Evolution-mallit: laulumikrofonit e825, e835 ja e845, sekä instrumentti-mikrofonit e602, e604, e608 ja e609.

• 1999 esitellään itsenäisille solisteille, muusikoille ja bändeille langaton Evolution, josta tulee Sennheiserin myydyin langaton mikrofonimalli.

• 2000 vuorossa on e865, Stingin ja hänen ääniteknikkonsa Wish Wadin kanssa yhteistyössä kehitetty solistimikrofoni.

• 2003 sarjaan lisätään 900-sarjan solistimallit, e935 ja e945. Samana vuonna lanseerataan myös toisen polven langaton G2-mallisto uusine käyttöliittymineen, skanneritoimintoineen ja aiempaa sirompine vyölähettimineen.

• 2004 Evolution 900-sarjaa laajennetaan uusilla instrumenttimikrofoneilla
e901, e902, e904, e 905, e906, e908 ja e914.

• 2008 malliston uudeksi lippulaivaksi tuodaan kaksikalvoisella kondensaattorikapselilla toimiva e965, jossa on kaksi valinnaista suuntakuviota, hertta ja superhertta.

• 2009 langaton Evolution-mallisto päivitetään kolmanteen polveensa. Vaihdettavat kapselit, lähettimien ja vastaanottimien synkkaus infrapunasäteellä, Soundcheck-toiminto, taajuuksien hallinta Wireless Systemes Manager -ohjelmistolla sekä aiempaa laajempi kantoalue tulevat uusina ominaisuuksia.

• 2011 Sennheiser tuo ensimmäisenä valmistajana markkinoille langattoman järjestelmän, joka käyttää 1800 MHz:n taajuusaluetta. Uusi ew100G3-1G8 vastaa tarpeeseen, jonka 790–862 MHz:n alueen poistuminen langattomien käytöstä on aiheuttanut. 

• 2013 mallistoon liitetään Sennheiser Evolution e835fx, joka tukee TC Helicon lauluefektejä.

• 2015  Evolution-mallistoon lisätään langaton D1, joka käyttää lupavapaata 2.4 GHz:n taajuusaluetta.
Samana vuonna esitellään myös SL DI 4 XLR Dante -sovitin, jolla mikä tahansa langaton Evolution-järjestelmä voidaan liittää Dante-verkkoon.

• 2018 Evolution-langattomat päivitetään neljänteen sukupolveensa.

 

Lisätiedot: