Töölön Funk Klubi @ Manala

Image

Rumpali Kari Paavolan isännöimä Töölön Funk Klubi aloittaa 23. lokakuuta Manalassa Helsingissä. Kahdeksan viikon ajan kokoonpanoltaan muuntuvan housebandin vieraiksi saapuu joka viikko funk/soul-muusikoita Briteistä, Ruotsista ja tietenkin Suomesta.

Ensimmäinen vieras on erikoiskokoonpano ”The Filthy Six”, jossa soittaa muusikoita Tom Jonesin, Amy Winehousen ja Mumford and Sons yhtyeiden kiertuebändeistä.
The Filthy Six on julkaissut kaksi levyä legendaarisella Acid Jazz -levymerkillä ja konsertoinut ympäri maailmaa.
Yhtyeen säveltäjä ja kaksi muuta johtohahmoa tulevat Suomeen Kari Paavolan, Heikki Laineen ja Sami Niemisen muodostaman rytmisektion vieraaksi.

Töölön Funk Klubin sneak preview järjestetään Paapan Kapakassa Tampereella 22.10, kun The Filthy Six esiintyy siellä ennen Helsingin keikkaa.

Muina viikkoina esiintymässä Manalassa ovat: Carl Avory (UK) Jerry Haglund (SWE), Jouni Aslak, Tuomo, Osmo Ikonen, Petri Kautto ja Christa Renwall.

– Lontoossa asuessani siellä toimi vuosia maanantai-klubi, jossa oli paikallisista huipuista koottu housebändi laulajineen ja vierailijoineen. Kyseessä oli rento, mutta korkealaatuinen ammattimuusikoiden kokoontuminen, jossa oli vierailijoita, sekä kosolti hienoa meininkiä. Ja koskaan ei tiennyt kuka nousee lavalle vierailemaan. Haluan tuoda samanlaisen konseptin Helsinkiin, jossa ollaan tosissaan, mutta ei vakavissaan, ja toivon, että alalla työskentelevät löytävät klubin, kuten myös rennosta mutta korkeatasoisesta livemusasta pitävä yleisö, sanoo Paavola.

– Olen todella innoissani voidessani tuoda yhteen vanhoja kavereita ulkomailta sekä kaikki hienot suomalaiset muusikot, joihin olen viimeisen kahden vuoden aikana tutustunut.

Töölön Funk Klubin ennakkonäytös oli toukokuussa, jolloin lavalla oli Jerry Haglund (ex James Taylor Qrt) Tukholmasta omien ja cover-biisien kanssa. Housebandissä soittanut Jari Ilomäki (Cheek) toteaa:
– Helsingissä on aina järjestetty hyviä klubeja mutta TFK tuo uuden ja kansainvälisen kulman klubitarjontaan, ja nostan hattua Karille joka on saattanut yhtyeen suomalaista ja ulkomaalaista musiikkikenttää.

Töölön Funk Klubi @ Manala tuo lavalle kahdeksan täysin erilaista iltaa, sillä vierailijat ja bändi on eri joka viikko.
Tapahtuma alkaa noin 22.00 ja on maksuton.

Lisää infoa: Ravintola Manala

Kuva: Tommi Saarela

Maailmalla uraa tehneen Kari Paavolan haastattelu julkaistiin Riffin numerossa 7/2013. Tämän Tommi Saarelan toimittaman artikkelin voi nyt lukea myös tämän linkin kautta.