Trad.Attack! – viron suosituin yhtye toi säkkipillin framille!

Image

Marraskuussa Suomessa esiintyvä virolainen Trad.Attack! on tehnyt säkkipillistä muodikkaan soittimen kotimaassaan. Sandra Vabarnan (säkkipilli, laulu) sekä kitaristi-laulaja Jalmar Vabarnan ja rumpali Tõnu Tublin muodostama trio on ollut Viron kuumin yhtye jo jonkin aikaa.

Folk- ja rock-vaikutteita yhdistelevällä tyylillään se on löytänyt jatkuvasti uutta yleisöä myös ulkomailta. Vuonna 2013 perustettu Trad.Attack! on tähän mennessä julkaissut kaksi albumia, joista debyyttilevy AH! ilmestyi 2015 ja kakkosalbumi Kullakarva keväällä 2017. Estonian Music Awardseissa palkintoja on ropissut niin, että heikompaa hirvittää.

Ei voi väittää, että Trad.Attack! olisi keksinyt pyörää uudestaan, sillä tokihan tässä mennään folkrockin perusaskelmerkkien mukaan. Trad.Attack! on kuitenkin luonut selkeästi oman soundinsa, kun se on nostanut perinteisen folk-soittimen tavaramerkikseen.

Yhtä lailla merkille pantavaa on se, miten suurella suosiolla silkasta hauskanpidosta ja kokeilunhalusta alkunsa saanut ryhmä on vastaanotettu. Aloittaessaan Trad.Attack! heitti huumorilla tavoitteekseen soittaa maapallon jokaisessa kolkassa. Nyt siinä ollaan jo hyvässä vaiheessa, sillä keikkoja on tähän mennessä tehty yli 30 eri maassa Kiinasta Kanadaan.

Trad.Attack! tekee musiikkia, jonka perusta löytyy usein vanhoista arkistonauhoista. Muutenkin Sandra ja Jalmar Vabarnan juuret muusikkoina ovat syvällä kotimaansa perinteessä. Lauluosuuksissa soundi on usein modernilla tavalla filtteröity, sen sijaan säkkipilli, munniharppu ja pillit soivat luonnollisella soundilla. Pohjan kappaleille antavat rokkaavat rummut sekä milloin heleät, milloin säröiset 12-kielisen kitaran kompit.

Trad.Attack! esiintyy Savoy-teatterissa Helsingissä tiistaina 13. marraskuuta klo 19.

 

Lisätiedot: Trad.Atcak