Valtakunnallinen suomalaisen musiikin viikko starttaa nyt jo neljättä kertaa



Image

Valtakunnallinen Suomalaisen musiikin viikko järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Tänään starttaava kotimaisen musiikin teemaviikko alkaa edellisvuosien tapaan Tampereelta Musiikki & Media -messuilta. Kampanja kestää 26.10.2014 saakka.

Suomalaisen musiikin viikko on kattokampanja, jonka tarkoituksena on tukea suomalaista musiikkia, kotimaisia artisteja ja musiikkikulttuuria. Tapahtumaviikon järjestää Musiikkituottajat ry. 


 

Vinyylit esillä

Tämän vuoden kohokohtia ovat vinyyliharvinaisuudet, kuten Juice Leskinen & Coitus Intin Per Vers, Runoilija -klassikon numeroitu 40-vuotisjuhlapainos, jossa on mukana alkuperäinen Juho Juntusen piirtämä sarjakuva. Lisäksi julkaistaan uudelleen masteroituna Tuomari Nurmio ja Köyhien Ystävien Kohdusta hautaan, joka oli Johanna-levymerkin ensimmäinen albumijulkaisu. Kyseessä on myös levyn 35-vuotisjuhlapainos. Rauli Badding Somerjoen Parhaat-kokoelma ei ole koskaan aiemmin ollut saatavana vinyylinä, kuten ei myöskään CMX:n läpimurtolevy Aura, joka julkaistaan kolme puolta sisältävänä tuplavinyylinä ja levyn 20-vuotisjuhlapainoksena. Juicen, Tuomari Nurmion, Baddingin ja CMX:n levyt julkaistaan tuhteina 180 gramman painoisina versioina.

Myöhemmin syksyllä julkaistaan niinikään 180 grammaisena versiona Eppu Normaalin Lyömättömät!-kokoelma, joka on masteroitu uudelleen Akun Tehtaalla kappaleiden alkuperäisnauhoista!

Muita ohjelmistoon kuuluvia vinyylilevyjä ovat mm. Wigwamin Nuclear Nightclub, Hurriganesin Roadrunner, Pelle  Miljoona Oy:n Moottoritie on kuuma, Elastisen Joka päivä koko päivä, Pekka Strengin Kesämaa, Maj Karman Salama, Olavi Uusivirran Elvis istuu oikealla ja Ikuiset lapset, Ensiferumin Unsung Heroes, Von Hertzen Brothersin Stars Aligned, Approach ja Experience, Elokuun Hääväki saapuu (LP+CD), Kerkko Koskinen Kollektiivi -LP,  Avaimen Punainen Tiili (2LP), Riston Risto ja Sähköhäiriöön, Palefacen Maan tapa, Klamydian Loputon luokkaretki, Heikki Sarmannon Everything Is It, Kari Peitsamon ja Riston The Second Coming of Mr. Jesus H. Christ, Aino Vennan Marlene, Reginan Katso Maisemaa, Prince of Assyrian Changing Places, Kakka-hätä-77:n Huoltoasemalle Unohdettu Mies, Felix Zengerin Won’t Say A Thing, Poets of the Fallin Signs of Life, Eleanoora Rosenholmin Vainajan Muotokuva ja Hyväile Minua Pimeä Tähti, Uusi Fantasian Heimo, Terveet kädet -yhtyeen UGH!!! Terveet kädet elävänä ja Apulannan Kaikki kolmesta pahasta.

Vinyylivalikoimat vaihtelevat myymälöittäin ja tuotteita voi tilata myös netistä. 


Uusia julkaisuita 


Suomalaisen musiikin viikon aikana julkaistaan myös eri tyylilajeja edustavia kotimaisia levyjä, kuten Samuli Edelmannin Mahdollisuus, Kotiteollisuuden kokoelma Murheen mailla II, Diandran Dynamiittii, Softenginen We Created The World, Lordin Scare Force One, Hevisauruksen kokoelma Jurahevin ikivihreät, Yön Hyvässä ja pahassa sekä Kyösti Mäkimattilan Joulumuistoni. Viikon aikana kauppiailla on erikoistarjouksia niin myymälöissä kuin nettikaupoissakin. 


Kampanjalevyt myymälöissä


Prisma-ketjussa myydään kampanjaviikon aikana tasokasta Suomi Aarteet -kokoelmasarjaa, johon kuuluvat kokoelmat mm. Hectorilta, Irinalta, Juice Leskiseltä, Jussi Hakuliselta, Edu Kettuselta, Korsuorkesterilta, Dave Lindholmilta, Leningrad Cowboysilta, Ne Luumäet -yhtyeeltä, Pave Maijaselta, Tuomari Nurmiolta, Jope Ruonansuulta, Kauko Röyhkältä, Martti Servo & Napanderilta, Sir Elwoodin Hiljaisilta Väreiltä, Suurlähettiläiltä, Lauri Tähkä & Elonkerjuulta ja Wigwamilta. Mukana on myös 32 kultaista lastenlaulua -kokoelma, klassikkomateriaalia sisältävä Love Records -kokoelma sekä Uusi Aalto 1977-1984 -kokoelma.

Joulumusiikkia on saatavana useassakin kokoelmassa eri myymälöissä, joista esimerkkinä mainittakoon The Joulukalenteri – The Laulut, Lapsuuteni rakkaimmat joululaulut ja Rokkaavaa joulua. Valikoimasta löytyvät myös Elokuvasävelmiä-kokoelma, lastenmusiikkikokoelma Kappas vaan … – tunnetuimmat lastenlaulut, tanssikansan helmi Lauantaitanssit sekä bilettäjille suunnattu 80-luvun pop-hitit.



Kampanjaviikon ohjelmistoon kuuluu myös konsertteja ja keikkoja, joista mainittakoon Lost In Music -festivaalin lisäksi Turun Filharmonisen Orkesterin kantaesittämä Aki Yli-Salomäen teos Ilmanvaloa klarinetille ja orkesterille. Kansanmusiikkia edustaa Suomen ja lähialueiden musiikkia esittävä Celenka, joka konsertoi viikon aikana eri paikkakunnilla. Suomalaisen musiikin viikon aikana keikkailevat myös Elonkerjuu, Haloo Helsinki!, Irina, Jarkko Martikainen & Luotetut Miehet, Hevisaurus, Happoradio, Satin Circus, Susanna Haavisto ja Yö.

Eri aktiviteeteista annetaan tarkempaa infoa Facebookissa Suomalaisen Musiikin Viikko -sivulla. Sivuilta löydät myös tietoa erikoistarjouksista sekä kivajalkamyymälöissä, tavarataloissa että netissä. Sieltä bongaat myös tulevat ja senhetkiset tapahtumat sekä tarkempia infoja eri tapahtumista.

Suomalaisen musiikin viikko facebookissa