Keskusteluissa bassojen tekijöiden kanssa nousi toistuvasti esiin puolisen tusinaa klassista bassosoundia: Fender Precision ja Jazz, Rickenbacker, Music Man, Höfner, nauhaton. Valmistajien päätettäväksi jää, haluavatko he bassoillaan jäljitellä näitä tai pyritäänkö tarjoamaan soittajalle useita soundeja samasta soittimesta – vai vieläkö olisi mahdollisuuksia luoda jopa jokin kokonaan uusi?
Ja miksi bassoa yleensä tarvitaan?
Jos rockbändissä sitä ei ole, jotain selvästikin puuttuu. Otetaan siksi alkuun kokeneen soittajan käsitys basson merkityksestä ja sen kertoo Billy Sheehan.
– Basson tehtävä on antaa ajalle äänenkorkeus, Sheehan määrittelee.
– Basistina kytkeydyn rumpalin tekemisiin ja muodostan tukevan pohjan, jolle kitarat, koskettimet, torvet ja laulu rakentuvat. Basso on erittäin tärkeä, ja tämän käsityksen sain lapsena, kun kuulin bändin harjoittelevan lähistöllä: vain bassotaajuudet tulivat perille. Basso havaitaan kauimpana!
Soitin kypsässä iässä
Leo Fenderin esitellessä sähköbasson yli 60 vuotta sitten hän kehitti runkomuodon, joka on suosittu edelleenkin. Kuinka hän onnistui osumaan oikeaan heti aluksi? Kysytään mielipidettä Thierry Etiennelta, jonka omat Luthman-bassot eivät yleensä noudata noita muotoiluja.
– Fender pyrki tuotantoon, jossa runkoja voitiin työstää helposti ja melko suoraviivaisesti. Lisäksi hän oli ensimmäinen ja siten muotoilu pääsi kollektiiviseen tietoisuuteen, mikä kestää edelleen, Etienne arvioi.
Luuletko, että jos sähköbasso keksittäisiin vasta nyt, siitä tulisi erimuotoinen?
– Kyllä. Katsopa näitäkin osastoni bassoja, jotka olen kehittänyt kymmenisen vuotta sitten – nämä ovat suosituimpia bassojani yli 80 prosentin osuudella. Sama juttu tuossa monilla viereisellä osastoillakin.
Sähköbassoille on ominaista kaulapainoisuus. Kuinka olet ratkaissut tasapainotuksen?
– Teen kaulan hyvin ohueksi, eikä lapakaan ole kovin iso, joten paino ei kallista bassoa hihnassa.
Seuraavaksi tasapainokysymykseen vastaa Marleaux-bassoja valmistava Gerald Marleaux.
– Rungon muoto ratkaisee, hän sanoo.
– Yläsakara on bassoissani pitkä, mikä tuo hihnan kiinnityksen lähemmäksi lapaa. Lisäksi kaula on kevyt, millä on merkitystä soinnillekin. Käytämme Schallerin virityskoneistoja, jotka ovat kevyet.
Kaula kiinni, mutta miten?
Mikä on kaulan ja rungon liitostavan merkitys basson soinnille? Onko pulttikiinnitys toimiva vai pitääkö kaula liimata runkoon tai viedä peräti yhtenäisenä puuna rungon läpi?
Ritter-bassoja valmistava Jens Ritter käyttää aika monta pulttia kaulan kiinnitykseen.
– Pidän kokeilemisesta, enkä halua jäädä paikalleen johonkin perinteiseen ratkaisuun, Ritter määrittelee.
– Olen alun perin mekaniikan insinööri ja työskentelin värähtelytutkimuksissa. Tämä auttoi värähtelevien soittimien kuten kitaroiden ja bassojen suunnittelussa. Rakenteellisille valinnoilleni on monia teknisiä ja toiminnallisia syitä, enkä ajatellut vain hienoa ulkonäköä tai erikoisuutta.
– Kaula pysyisi paikoillaan kolmella tai neljällä pultillakin. Mutta haluan pulteilla muodostaa keinotekoisen massan keskipisteen rungon lyhyen varren ja kaulan pitkän varren välille. Muusikko haluaa kielen soivan pitkään ja tällainen liitostapa ei syö energiaa. Nämä bassoni eivät ole taustasoittimia, vaan ne tunkevat esiin ja niissä on runsaasti nopeaa atakkia. Olen kuitenkin valinnut sellaiset mikit, jotka eivät luo soundia, ne vain toimivat välittäjinä basson ja vahvistimen yhteydelle. Oma osuuteni soundissa on siis basson puiden valinta ja rakenteelliset yksityiskohdat.
Thierry Etiennen mielestä erot pultti- ja liimakaulaisen välillä ovat melko pienet.
– Eroa ei aina edes kuule. Ehkä kaula läpi rungon olisi voittaja näistä kolmesta, mutta käyttäjät ovat olleet sitä mieltä, että tekemissäni bassoissa on tasainen sointi kaulaliitoksen tyypistä riippumatta.
Marleauxin mallistossa on erikoisuus nimeltä Diva, jossa liitostavalla ja otelaudan rakenteella on saatu aikaiseksi soundillinen erikoisuus (nettigalleria tästä kauniista soittimesta eri muunnelmineen löytyy valmistajan sivustolta: marleaux-bass.com).
– Divassa nauhaton ruusupuinen otelauta jatkuu mikin ja tallan alta melkein rungon päähän. Joka kieleltä voidaan soittaa jopa kolme oktaavia ja soundi muistuttaa akustisen basson ääntä.
Elektroniikka on makukysymys
Soittajien – samoin kuin soitinrakentajienkin – mielipiteet jakautuvat siitä, onko aktiivinen vai passiivinen elektroniikka parempi basson soundille. Tilauksesta soittimia valmistavat antavat päätösvallan asiakkaalle. Thierry Etiennen kommentti tiivistää aika monen rakentajan käsityksen:
– Pidän aktiivielektroniikasta monipuolisempien soundien ja laajemman säätövaran vuoksi. Mutta koska puun sointi tulee paremmin esiin passiivimikeillä, bassoni on varustettu push-pull-kytkimellä, jolla voi tilan voi vaihtaa. Täydellisempään tulokseen pääsee, kun tämä mahdollisuus on mukana.
Toinen makukysymys on puulajien valinta. Gerald Marleaux arvioi omia suosikkejaan.
– Meillä on varastossa puita kaikkialta maailmasta: mahonkia, vaahteraa, ruusupuuta, wengeä, eebenpuuta… ja muitakin, Marleaux kertoo.
– Olemme lisäksi ottaneet mukaan pelkästään omalta seudultamme, enintään 80 km säteellä pajaltamme kasvaneesta puusta tehdyt bassot. Minusta ei ole välttämätöntä kuljettaa isoja runkoja Brasiliasta Eurooppaan.
– Puulaatujen yhdistelmissä meillä ei ole tyypillistä kokoonpanoa, koska soittimia tehdään tilauksesta ja perusmallien ehdotuksia voi muuntaa vapaasti. Itse kuitenkin pidän pareista mahonki-pähkinäpuu ja saarni-vaahtera. Itselleni valitsisin valikoimastani Consat-basson pulttikaulalla, eebenpuisella otelaudalla ja kahdella humbuckerilla – tai Votanin, jossa runko on dibetouta, afrikkalaista mahongin tapaista puuta, kaula vaahteraa ja yksikelaiset mikit.
Puheenvuoro Euroopalle
Puolalainen Mayones ei yli 30 vuoden jälkeen ole enää mikään pieni toimija alalla ja maan liityttyä EU:n jäseneksi markkinat ovat entisestäänkin laajentuneet. Tänäkin vuonna tuotevalikoimaa laajennettiin ja firma esitteli messuilla useita uutuuksia bassorintamalle. Mayones tekee bassoja 4-, 5- ja 6-kielisinä, joista eniten myytyjä ovat viisikieliset.
Maciej Konczak, Mayones, mikä tekee firmanne bassoista hyviä?
– Toiminta-ajatuksemme mukaan laatu on tärkein ja se lähtee hyvistä puista ja osista, kuten Bartolinin ja EMG:n mikeistä. Lisäksi meillä on Aguilarin tai itse kehittämiämme etuasteita – kaikkiin yksityiskohtiin kiinnitetään huomiota.
Mikä on näkemyksesi Mayonesin eri kaulaliitoksilla tehtyjen bassojen eroista.
– Minusta pulttikaulaisen artikulaatio on parempi eikä sointi ole yhtä kompressoitu. Ero on kuitenkin pieni. Bassojamme tilataan enemmän passiivielektroniikalla varustettuna, mutta jos otetaan Patriot, jossa on kaula läpi rungon – siihen aktiivimikit ovat paikallaan.
Teillä on joissakin malleissa itse suunniteltu tallaratkaisu.
– Se on X2 Series. Sitä käytetään kalleimmissa Masterclass-luokan bassoissamme, joissa on kaula läpi rungon. Olemme lisäksi kehittäneet eebenpuutallan, jossa on sisäänrakennettu pietsomikki.
Konczakin mielestä bassosoundien ovet on jo perinteessä avattu ja heidänkin valikoimansa noudattaa yleisiä linjauksia. Siltikin:
– Pulttikaulainen Jabba näyttää perinteiseltä, mutta siinä on 24 nauhaa sekä aktiivielektroniikka vaihtokytkimellä ja siten mahdollisuus monenlaisiin soundeihin.
Sanansija Amerikalle
Kun tarvitaan kokemuksen ääntä ja pitkän linjan näkemyksiä bassojen valmistamisessa, oikea henkilö on Michael Tobias, joka yli 30 vuoden kokemuksella jatkaa alalla edelleenkin, nykyisin poikansa Danielin kanssa omassa firmassaan MTD – Michael Tobias Design.
Kun kuljet täällä näyttelyhalleissa ja katselet bassoja eri osastoilla, niin näetkö siellä sinulta saatuja vaikutteita?
– Kyllä niitä näkyy ja sehän on hyvin myönteistä. On hienoa, että bassot edelleen kehittyvät ja uusia löytöjä tehdään, Tobias vastaa.
Kolmisenkymmentä vuotta sitten Tobias oli ensimmäisiä, joka toi bassoihin eksoottisia puulajeja kuten koa, wenge ja zebrawood, teki näistä kerrostettuja runkoja ja viilutettuja kauloja sekä jätti puiden komeat kuvioinnit näkyviin kirkkaan lakan alle. Hän teki viisikielisiä bassoja, kun idea tuntui vielä uudelta sekä poikkesi soittimen rungon muodon soukissa linjauksissa perinteisistä Fenderin pyöreistä linjoista. Sittemmin kaikki nämä uudistukset ovat muuttuneet osaksi valtavirtaa.
Millaisia ovat nykypäivän trendit bassojen suunnittelussa ja materiaalien valinnassa?
– Bassobisnes tuntuu kiertävän kehiä. Eksoottiset puut ja kaula läpi rungon ovat muotia jonkin aikaa, kohta taas palataan pulttikaulaisiin. Tärkein kysymys koskee materiaaleja, erityisesti luontoa säästäen hankittuja puita. Puiden käyttörajoitukset eivät ole huono juttu, mutta tarjolla tuntuu olevan eriä, joissa alkuperästä ei juuri välitetä. Myrskyssä kaatuneita puita käyttämällä voitaisiin tietysti välttää ihmisten kaatamien puiden hankkiminen…
– Uskon kuitenkin, että joskus joudutaan siirtymään ainakin osittain keinotekoisiin materiaaleihin. Komposiittimateriaalit ovat kestäviä, mutta steriilejä ja soinnin lämpö puuttuu. Pidän puun soinnista ja siitä miten puu vastaa kielten värähtelyyn. Kirkas ja artikuloitu sointi on minulle mieleisin ja sen voi saavuttaa useilla tavoilla. Nykyisen suunnittelumme nimikkosointi on poppelirunko myrttikannella ja wengekaulalla. Se on kiinteä, puinen ja orgaaninen ja aluksi tulee saarnimaista murinaa, mutta poppeli antaa lisää iskua. Soundi on kuin pianon matala pää.
Ja lopuksi pääsee ääneen Suomi
Siinäpä olikin hiukan peruslinjauksista poikkeava puuvalinta. Heti perään kannattaakin kääntyä Juha Ruokankaan puoleen, joka kitaroissaan on menestyksekkäästi käyttänyt muutoin harvinaista seetrin ja koivun yhdistelmää.
Onko ilman muuta selvää, että kitaroissa hyvin soivat puut sopivat myös bassoihin?
– Se ei todellakaan ole sitä, Ruokangas vastaa.
– Halusin pitkään kokeilla basson tekemistä, erityisesti lämpökäsitellyn vaahteran kanssa. Lämpökäsittely tuo parempaa taivutuskestävyyttä ja poistaa puusta kuolleita kohtia. Ongelmana on ollut kaulan jäykkyys ja ominaisresonanssin taajuus, koska kaulan värähtely syö kielten energiaa nopeasti.
– Prototyyppibassoni oli leppärunkoinen ja vaahterainen pulttikaula ruusupuuotelaudalla. Tosin puut olivat lämpökäsiteltyjä. Testaaja Markus Setzerin mielestä siinä oli poikkeuksellinen sointi pulttikaulaiseksi eikä kuolleita kohtia ollut. Siitä kehittyi suosituin bassomme Steambass.
– Uteliaisuudesta päätettiin kuitenkin kokeilla, toimisiko sama seetrin ja koivun resepti bassoissakin. On ollut hämmentävää huomata, että yhdistelmä on niin responsiivinen ja musikaalinen, että se toimii missä vain.
Miten kompensoit kielten vedon kaulan rakenteessa ja liitoksessa?
– Kaulan ja otelaudan puiden tulee olla jäykkiä, koska kaularauta ei ole jäykistin – sillä vain autetaan kaulaa hienosäädössä. Puu on kevät- ja syyskasvun takia luonnon laminaattia, joka ei väsy jännityksessä. Hiilikuitua tai ihmisen tekemiä materiaalia meillä ei käytetä.
Steambassissa on Harry Häusselin valmistamat passiivimikit, joita kehiteltiin kokeilemalla ja kuuntelemalla neljässä vaiheessa, yleensä kolmen vaihtoehdon välillä, ja viides oli lopullinen versio. Tallaksi valikoitui Wilkinsonin suunnittelema ja Gotohin valmistama kahdella messinkipalalla varustettu primitiivinen ratkaisu. Sen valmistus oli jo lopetettu, mutta tuotantolinja käynnistyi uudestaan kun tilaus oli riittävän suuri.
– Kun kaksi kieltä painaa tallapalaa metallilevyä vasten, paine on valtava ja runkoon siirtyy valtavasti värähtelyn energiaa. Tätä ei muilla ratkaisuilla saa.
Keinomateriaalien kummisetä
Ned Steinbergerilla on oma paikkansa bassomuotoilun historiassa. Hän suunnitteli ja patentoi 1980-lukua hämmentäneen pienirunkoisen komposiittibasson, jossa ei ollut lapaa, vaan virittimet sijoitettiin rungon alalaitaan.
Nykyisin tuota soitinta valmistaa tuotemerkin omistava Gibson, kun taas Steinberger itse toimii nimellä NS Design ja sen soittimet valmistetaan enimmäkseen Tsekin tasavallassa.
– Minulta haluttiin sähköistettyä versiota pystybassosta, joka kuulostaisi samalta kuin akustinen basso, mutta tämä ajattelu ei sopinut minulle – haluan tehdä ratkaisut omalla tavallani, Steinberger kertoo.
– Minusta sähkösoittimilla on oma äänensä, eikä niiden tarvitse jäljitellä akustisia tai rajoittua tiettyyn sointiin. Akustisen basson sointi on hieno ja pidän siitä, mutta jos se on tavoitteiden huippu, sähköbasson valmistajat on tuomittu epäonnistumaan, koska samaan ei voi päästä.
– Niinpä suunnittelin sähköisen pystybasson, jota voi soittaa joko telineellä, jalustalla tai hihnassa kannettuna. Siinä ei ole runkoa ja otelaudan kaikki osat tavoittaa helposti. Kädessäni on nyt Omni Bass, jossa taas on sähköbasson tuttu 34 tuuman mensuuri, mutta otelauta on kaareva ja tätä voi soittaa joko sormin näppäilemällä tai jousella – mikä ei muissa sähköbassoissa ole mahdollista. Omni Bass on saatavana sekä nauhattomana että nauhallisena. Siihen saa otelaudan kaarevuutta muuttavan TransRadius-kaulan, joka satulan lähellä on melkein tasainen. Asennamme nauhattomaan otelautaan pienet merkit puolisävelaskeleen välein auttamaan soittajia.
Ja nyt olet pitkästä aikaa palannut perinteisen bassokitaran muotoihin Radius-bassoilla.
– Meiltä pyydettiin näitä. Kuten huomaat, näissä ei ole lapaa, koska on vaikea saavuttaa hyvä tasapaino hihnassa – tämänhän totesin jo urani alussa. Virittimet tallan alapuolella ovat lukitsevia, joten kielen pään voi pudottaa uraan ja virittää nopeasti. Radius näyttää puulta, mutta kaula on sisältä melkein kokonaan hiilikuitua. Soittimessa on samanlainen pietsotalla kuin pystybassossamme.
Matalaa sointia minikoossa
Kaikki messuilla nähdyt bassot eivät suinkaan olleet perinteisellä 34 tuuman tai pitemmällä mensuurilla varustettuja. Esimerkiksi Marleauxilla on tarjolla Consat-sopraanobasso, jossa on vielä kitaraakin lyhyempi 22,4 tuuman mensuuri.
Mutta sitäkin pienemmäksi pistää 21 tuumalla KALAn valmistama ukulelen johdannainen U-Bass, joita tehdään sekä puoliakustisina että sähköisinä. Kysytäänpä soitinta esitelleeltä Armin Alicilta lisää.
– Malleja on kymmenkunta erilaista, kun lasketaan puoliakustiset eri materiaaleista ynnä sähköiset neli- ja viisikieliset, sekä nauhattomat, hän kertoo.
– Kielet tehdään polyuretaanikumista ja ne ovat hyvin paksut. Itse olen basisti, mutta olen sopeutunut erilaiseen tuntumaan helposti ja näitä ovat hankkineet tunnetut soittajat kuten Lee Sklar, Tal Wilkenfeld ja Stu Hamm. Nämä eivät ole pelkästään ukulelebändejä varten, vaan sopivat tilanteisiin, joissa haetaan akustisen basson sointia. U-Bassoja tehdään käsityönä Kaliforniassa ja niiden hinta vaihtelee edullisimpien puoliakustisten vajaasta 400 eurosta aina viisikielisen sähköisen yli 1000 euroon.
U-Bass tuo mieleen Guildin alun perin kehittämän, silikonikielillä varustetun Ashbory-basson, joka on edelleen satunnaisesti saatavilla DeArmondin versiona [testi julkaistu Riffissä 4/2000].
Basistin sana
Billy Sheehan pääsee vielä lopuksi arvioimaan basismia käytännössä. Mistä hyvä bassolinja koostuu?
– Vaikea sanoa. Mikä tekee maalauksesta hyvän? Voi olla asetelma hedelmistä kulhossa, abstrakti teos villeillä väreillä tai kaunis alaston nainen. Bassolle aineksia voivat olla tyyli, rytmi, ajankäyttö… näkökulmia voi olla yhtä paljon kuin Beatlesilla kappaleita – koska niissä kaikissa on hienot bassolinjat. Niinpä vastaukseni on hyviä uutisia kaikille: mikä suinkin vain toimii kappaleessa ja sopii soittajalle. Yksityiskohdat ovat kuten lumihiutaleet tai sormenjäljet. Ei kahta samanlaista.
Olet pitkän urasi aikana viettänyt melkoisesti aikaa basson kanssa. Osaatko arvioida, kuinka monta tuntia näin on vierähtänyt?
– Ainakin olen reilusti ylittänyt 10 000:n rajan, tiedät varmaan tuon säännön. Olen tehnyt reilusti yli 4000 keikkaa, puolitoista tuntia kukin ja lämmittelyä pari tuntia jokaista ennen. Bändiharjoituksia tehdään täysiä päiviä ennen kiertueita ja muinakin aikoina. Olen aina soittanut todella paljon. Tuttuni naureskelivat minulle, kun jo nuorena vietin valtavasti aikaa basson kanssa. Kerrankin tulivat hakemaan minua kalareissulle aamuviideltä, kun olin päässyt kotiin keikalta pari tuntia aikaisemmin. Silti minulla oli yhä basso kaulassa. Olisikohan lopullinen lukema jossain 25 000 tunnin tietämillä?
Mikrofonit avainasemassa
Kun kieli värähtelee, sen energia on poimittava talteen siirrettäväksi vahvistimeen. Tämän osa-alueen asiantuntija on Harry Häussel, joka valmistaa magneettimikkejä niin sähkökitaroihin kuin bassoihinkin. Iso joukko eurooppalaisia soitinvalmistajia asentaa Häusselin mikit instrumentteihinsa vakiona.
– Aloitin bassomikkien tekemisen kopioimalla Fenderin J- ja P-bassojen mikkejä, mutta asiakkaat halusivat pian niihin muutoksia: voimakkaampia, enemmän keskitaajuuksia, enemmän bassoa jne. Niinpä nykyään yli puolet bassomikeistämme ovat kustomoituja ja vielä asiakaskohtaisesti yksilöityjä ja niitä myydään vain alkuperäiselle tilaajalle, Häussel kertoo tuotannostaan.
Nykyään bassoissakin on paljon kieliä, jolloin niiden matalimmat taajuudet tulevat hyvin alhaalle, lähelle ihmiskuulon rajoja. Tarvitaanko bassomikeiltä ääritaajuuksien poimimiseen vielä jotain erikoista?
– Kyllä vain, mikin on oltava erittäin herkkä ja magneetit ja lanka on valittava tarkemmin. Kelan koko ei ole ongelma vielä kuusikielisissä bassoissa, mutta jos kieliä on vielä enemmän, käytämme kahta kelaa jotka voidaan kytkeä sarjaan tai rinnakkain. Paljon yli 10 senttimetrin pituisissa keloissa vastus on suuri, jolloin hukataan sekä korkeat että matalat taajuudet. Monta pientä kelaa toimii paremmin kuin yksi iso.
Ovatko bassomikkien magneetit erilaisia kuin kitaramikeissä?
– Kyllä ovat. Magneettivalinnalla voidaan vaikuttaa suuresti soundiin. Alnico-magneetteja käytän usein. Ne ovat kalliita, mutta ne tekevät soundin selkeäksi ja lämpimäksi. Alnico5 on vakio, koska sillä saadaan hyvä yläpää, mutta monet haluavat kolmanneksen heikomman Alnico2:n.
Markkinoilla on huippuvahvoja magneetteja, joita ei kuitenkaan mikeissä käytetä. Vaimentaisivatko ne kielten värähtelyn nopeasti?
– Juuri niin ne tekevät. Joissakin mikeissämme on hyvin voimakkaita magneetteja, mutta vain mikkien pohjapuolella, joten kenttä ei juuri ulotu kieliin. Vahvojen magneettien vaste on nopea.
Mikä on oma suosikkisi tekemistäsi bassomikeistä?
– Valintani on hyvin perinteinen: pidän Jazz- ja Precision-mikeistä. Lisäksi Music Manin mikeissä on hyvä rocksoundi.
Jos sinulta pyydetään jonkin tietyn soundin toistavaa mikkiä, tiedätkö heti mitä tehdä?
– Suuntaviivat ainakin. Sitten hankitaan materiaaleja ja ruvetaan kokeilemaan. 95 % siitä työstä on kuuntelua, mittauksia teen harvoin. Asiakkaat kuvailevat soundin usein sanoin ja annan heille testiin J-basson mikin asennettavaksi heidän soittimiinsa, minkä jälkeen palautteen perusteella ruvetaan tekemään muutoksia.
Kielet soinnin alkulähteenä
Olipa basson rakennemateriaalina mikä tahansa, sen sointi lähtee liikkeelle kielen värähtelystä. Ylivoimaisesti suurin osa soittajista käyttää bassossaan napakasti soivia roundwound-kieliä, joissa ydinlangan ympärille on kierretty yksi tai kaksi kerrosta ohutta pyöreää punoslankaa. Vielä reilut 50 vuotta sitten soittajien ainoa mahdollinen valinta oli pehmeämpisointinen, litteällä nauhalla punottu flatwound-kieli, joka on edelleen markkinoilla mukana.
Keskeinen roundwoundien kehittäjä oli britti James How, jonka poika Jason jatkaa kielivalmistuksen perinnettä perheyrityksessä Rotosound. Tässäpä oikea henkilö arvioimaan, miten kielien materiaalit ovat kehittyneet vuosikymmenten varrella.
– Alkuperäinen teräksinen Swing Bass on 50 vuoden jälkeen edelleen suosituin ja minusta parhaiten soiva settimme bassoille, Jason How kertoo.
– Muita bassokielien materiaaleja ovat nikkeli, fosforipronssi [kuparin ja tinan seos, jossa on pieni pitoisuus fosforia], musta nailon ja monel. Meilläkin on päällystetty kielisarja Nexus, mutta niiden sointi ei ole yhtä kirkas kuin teräksellä.
How ei usko Ernie Ballin lanseeraaman kobolttiseoksen kuulostavan niin erilaiselta, että kalliimpaan materiaaliin kannattaisi panostaa.
Kielisettien laatu oli aikoinaan vaihteleva ja joukossa saattoi olla huonosti soivia kieliä. Onko tällaisesta päästy eroon?
– Tuotantolinjallemme on suunniteltu kolme tietokonevalvontaa, jotka seuraavat punonnan tasaisuutta ja jännitystä. Huonolaatuisia kieliä ei enää tule. Raaka-aineetkin ovat parempia kuin ennen.
Yksi Rotosoundin erikoisuuksista on pianon kielistä tuttu ominaisuus.
– PSD-seteissämme teräspunos loppuu ennen kielen tallapäätä ja vain ydinlanka painaa tallaa. Tällainen kieli soi minusta pitempään ja kirkkaammin.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio on vuosikerrasta 2011 alkaen ostettavissa Lehtiluukkupalvelusta
