Yamaha Recording Custom– tarina jatkuu!

Klassisten länsimerkkien peesissä myös Aasian rumpujättiläiset alkavat tulla ikään, jossa omasta katalogista voi perustellusti ryhtyä julkaisemaan kerrannaisversioita. Yamaha esittelee uudistetun painoksen legendaarisesta Recording Custom -rummustostaan.

 

Rumpumerkkinä Yamaha täyttää pian 50 vuotta ja juhlaa enteillen palautti markkinoille yhtiön ehkä tunnetuimman rummustoperheen – Recording Customin.

Yamahan 9000-sarja toi aikoinaan 1970-luvun lopun markkinoille uutuutena koivurunkoiset, pitkillä tuplapesillä varustetut rummut, joiden ulkonäkö ja sointi alkoivat pian kerätä tunnustusta. 9000-sarja nousi suosioon erityisesti äänityskäytössä, ja malliston nimi muutettiin 1980-luvun puolivälissä virallisesti Recording Customiksi.

Siinä kun alkuperäinen Recording Custom oli suunniteltu takavuosien analogisen äänitysteknologian tarpeisiin, nyt julkaistu mallisto on viritetty vastaamaan 2000-luvun makumieltymyksiä ja työtapoja. Uusintajulkaisua markkinoimaan on valjastettu Steve Gadd, joka kertoo istuneensa ahkerasti suunnittelupöydän ääressä, kun vanhan malliston parhaita ominaisuuksia yhdisteltiin myöhemmin kehiteltyihin valmistusmenetelmiin.

Muun muassa japanilainen koivu on nyt vaihtunut pohjoisamerikkalaiseen ja reunaviiste jyrkkeni 30-asteiseksi. Rungotkin ovat keventyneet entisajoista, ja ne on nyt laminoitu kuudesta millin vahvuisesta koivukerroksesta.

 

Kokoaan isompi

Riffin testiin valittiin monikäyttöinen, sattumoisin Gaddin itsensäkin suosima 20-tuumaisen bassorummun sisältävä runkopaketti. Siinä on Gaddin vaatimuksesta vakiona korotin, jolla bassarin säkäkorkeus nousee 22-tuumaisen tasolle. Tällä konstilla nuijanvartta ei siis tarvitse lyhentää, jotta se osuisi napakymppiin bassorummun kalvolla.

Korottimen voi halutessaan irrottaa, ja pyöräyttämällä sille räätälöityä lovettua puuvannetta hieman eri asentoon saa bassarin laskettua lattiatasoonkin.

Bassarin jalat lukittuvat yhteen fiksattuun etukulmaan, ja tarkempi korkeuden ja piikkien säätö hoituu rumpuavaimella.
Korottimella ja Powerstroke 3 -tyyppisellä soittokalvolla varustettu rumpu ei ainoastaan näytä vaan hämäävästi kuulostaakin kokoaan suuremmalta. Se sietää yllättävän löysääkin virettä, ja pikkuisen kiristämällä soundi sen kun paranee ja muhevoituu.

Bassarin polkaisu tarjoaa lukemattomilta kasarialbumeilta (ja myöhempien aikojen samplekokoelmilta) tutun Recording Customin tyyppisoundin, jonka koivuisen kaikukopan ”kilahduksen” saa vaimennettua kevyellä kangasrievulla, jos tarve – tai äänittäjä – vaatii. Arkikäytössä soundi on kylläkin niin hallittu ettei demppiä välttämättä tarvita.

 

Laakista talteen

Tomit ripustetaan Yamahalla nykyään taas rohkeasti bassorummun varaan, ja kolmireikäinen pidike jättää kahdenkin etutomin asetelmassa tilaa vaikkapa splashin telineelle. Yamahan klassinen pallonivelen ja kiinnityspuikon yhdistelmä on huippuhyvä: vankka ja luotettava, nopea kiinnittää ja irrottaa, ja mikä parasta, se tarjoaa portaattoman säädön tomin sijainnille ja kulmalle.

Kevyillä prässivanteilla varustetuissa tomeissa kuulee tutulta kalskahtavaa napakkaa aluketta ja hallittua selkeää jälkisointia eli juuri sitä perushyvää soundia, jota esimerkiksi levyraidoille usein kaivataan.

Yamahan logoilla somistetuilla ambassadoreilla ja keskimääräisen kireillä virityksillä rummusto tulostaa laadukasta, elävää studiosoundia, joka uppoaa sellaisenaan vaikkapa pop-, lattari- ja fuusioympäristöön.

Tomit pelaavat mainiosti löysemmilläkin vireillä ja tuottavat laakista tallennuskelpoista ääntä, joka ei vaadi miksaustiskin takana kummempia toimenpiteitä.

 

Perinnettä uudistaen

Kokeillun Recording Custom -runkopaketin hinta virvelin kanssa kiipeää liki neljään tonniin – ja vastaava 22-tuumaisen bassarin ja 16-tuumaisen lattiatomin paketti vähän ylikin – eli kyseessä ei ole mikään jokapojan rummusto. Neljän pintaviimeistelyn valikoima on tyylikäs, mutta varsin kapea ammattimallistoksi. Niukkojen värivaihtoehtojen vastapainoksi laaja irtorumpujen tarjonta tuo mukavasti valinnanvaraa setin koostamiseen. Esimerkiksi bassorumpuja on tarjolla 18–24-tuumaisina ja suosittua 22-tuumaista jopa kolmella syvyydellä.

Yamahan Recording Custom on ollut vuosikymmeniä tietynlainen referenssikalusto, ja se saattaa olla nimensä mukaisesti maailman eniten levyille äänitetty rumpusetti. Näistä perinteistä ponnistava uusintapainos tarjoaa päivitetyssä muodossaan varsinaisten vintage-klassikoiden aikakauden jälkeen arvoon nousseita ominaisuuksia, jotka sopivat niin äänityksiin kuin monikanavaiseen lähimikitykseen keikkatilanteessa. Jo akustisilta lähtökohdiltaankin ”valmiiksi ekvalisoitu” rummusto pelittää kiitettävästi myös ilman mikkejä.

 

Yamaha Recording Custom

Studiorummuston uusintapainos

• 20" × 16" bassorumpu ja
• 10" × 7", 12" × 8", 14" × 13" tomit (hintaluokka 3350 e)

Virvelit


• 14" × 5,5" messinki (hintaluokka n. 500 euroa)

 


• 14" × 6,5" alumiini (hintaluokka n. 550 euroa)

 

• 14" × 7" teräs (hintaluokka n. 550 euroa)

Lisätiedot: F-Musiikki

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Tämäkin laite on edelleen ajankohtainen ja sen tekniset ominaisuudet vastaavat testattua kappaletta, joten avasimme jutun myös nettiin vapaasti luettavaksi. 

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 
21.10.2017
|
Tommi Saarela

Artikkelit / Laitetestit

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy