Messujen kuvasaalista peratessa löytyi vielä yhtä jos toistakin. Kokosimme siis täydentävän koosteen, joka yhdessä jo aiemmin julkaistun, messutunnelmia paikan päältä välittäneen ensiraportin kanssa antaa aika hyvän kuvan Musikmessen ja Prolight + Soundin laajasta tarjonnasta.
Avauskuvassa ESP:n 40-vuotistaipaleen kunniaksi rakennettu Exhbition Limited -kitara, joka sekin muuten taisi jo olla myyty jollekin innokkaalle ja ilmeisen varakkaalle henkilölle.
MIPA on musiikkimessuilla jaettava lehdistöpalkinto, jossa 103 kansainvälisen lehden toimituskunta valikoi parhaita uusia musiikkituotteita 37 kategoriassa. Ja kuten kuva kertoo, lehtemme on ainoana suomalaisena joukossa mukana. MIPA-voittajien joukosta mainittakoon kotimaamme studiomonitori Genelec 8351A, Istanbul Mehmet Tony Williams Tribute -symbaalit, D’Addario NYXL -kielet, Gretsch USA Broadkaster -rummut sekä innovatiivisena tuotteena DigiTechin pedaali Trio, josta ehkäpä aikanaan Riffissä lisää.
Royi Yaakoby esitteli kitarapainotteisessa neloshallissa israelilaisen teknologiayrityksen, GTC:n, kehittämää RevPad-kontrolleria. Systeemi koostuu pedaalilautaan asennettavasta prosessorista ja soittimeen kiinnitettävästä kosketuspinnasta, jolle voidaan antaa monenlaisia tehtäviä aivan ekspressiopedaalin tavoin. Tavanomaisten wahien ja voluumiliukujen lisäksi systeemi mahdollistaa syntikkaa muistuttavat soundit ja varsin epäkitaramaisen ilmaisun.
Valmistajan mukaan kontrolleri soveltuu sähkökitaran ohessa myös bassolle ja elektroakustisten soitinten kanssa käytettäväksi.
Kun halli on täynnä sähkökitaroita ja -bassoja vahvistimineen, syntyy vääjäämättä aika paljon ääntä. Miten paljon on jo liikaa, pysyy puheenaiheena vuodesta toiseen.
Jonkinlainen raja löytyi, kun melupoliisi keskeytti Thomas Blugin demon hänen esitellessään BluGuitar-vahvistinta omalla osastollaan. Vastaan ei ollut sanomista sillä mittarin lukema oli sen verran suuri. Vaikka mopo lähti lapasesta, saatiin tilanne haltuun aika pian – hanaa hieman pienemmälle ja show sai jatkua. Ja aivan yhtä hyvällä meiningillä.
Viime vuonna Gibson toi messuille saksalaisen tynnyrissä kieppuvan surmanajoryhmän. Miten pistää siitä paremmaksi?
Nyt tarjottiin kävijöille mahdollisuus kokea laskuvarjohypyn tuntumaa AirDomessa, jossa yli 180 km tunnissa puhaltava tuulikone kellutti hyppyhaalariin pukeutuneita uskalikkoja pienen hetken.
Mikä on maailman kallein kitara? Onko se jonkun nimisoittajan kokoelmista huutokaupattavaksi poimittu harvinaisuus vai ehkä jokin tuoreempi yksilö?
Gibsonin mielestä se on tämä Eden of Coronet, jolle lätkäistiin hulppea 2 miljoonan dollarin hintalappu. Näin siksi, että korumuotoilija Aron Shumin ja muusikko-suunnittelija Mark Luin johtama 60 hengen työryhmä on somistanut kitaran yli 400 karaatilla timantteja ja se sisältää 1,6 kg kultaa.
Sillä kelpaa fiilistellä, joskaan kitarassa ei ole tanakan SG-soundin tuovaa mahonkirunkoa. Taustan herrakin meni sanattomaksi.
Tässä sveitsiläinen näkemys sanalle hollowbody. Pirmin Gigerin esittelemä ja Relish Guitarsin valmistama Jane ei sittenkään ole kovin kevyt kitara, sillä sustainin parantamiseksi he ovat rakentaneet alumiinisen kehikon, jonka keskipalkki yhdistää kaulan ja tallan. Kehä taas muodostaa rungon ohuiden puukannen ja -pohjan väliin.
Mikkien vaihto tähän kitaraan sujuu hetkessä, sillä kaikki kytkennät on toteutettu pikaliittimillä. Kannen mikkikytkimet toimivat koskestusherkillä sensoreilla.
Yamaha valmistaa musiikkilaitteita useampaan lähtöön kuin kukaan muu messujen näytteilleasettaja ja niiden esittelemiseen tarvitaan oma halli. Sehän vetikin yleisöä aktiivisesti paikalle. Vaikka testimahdollisuuksia tarjottiin yllin kyllin, ei tämän hallin melutaso koskaan kivunnut yltiöpäiseksi kilvoitteluksi, kuten muissa saleissa usein saattoi käydä.
Kaikki messuilla nähty ei ollut uusinta uutta. Yamaha on museoinut historiaansa tallentamalla soittimia vanhasta tuotannostaan ja toi nähtäville hväkuntoisia harvinaisuuksia.
Tämä iso puukuorinen DX1 on yksi 140:sta vuodelta 1985, jolloin se maksoi vajaat 14.000 dollaria. Ja se on digitaalinen, joskaan ei tiettävästi helppokäyttöinen eikä sujuvasti ohjelmoitava.
Mutta uuttahan messuilta haetaan ja myös sellaistakin oli tarjolla. Tänä vuonna Line6 oli esillä uuden isäntänsä osastolla ja emofirman yhteistyö amerikkalaisen innovaattorin kanssa kantaa hedelmää.
Ranskalainen Dualo du-touch luokitellaan ”erikoisten innovaatioiden” sarjaan. Hieman harmonikkaa muistuttavasta asettelusta huolimatta kyseessä on kokonaan uusi soitin, jossa yhdistyvät kontrolleri, syntetisaattori ja looper. Valaistuksen ideana on ilmaista näppäinten kulloisiakin tehtäviä ja soitin kuulemma opastaa vasta-alkajaa ja ammattilaista yhtä hauskasti musiikin maailmaan.
Soitin on täysin itsenäinen, kiitos 116 editoitavan oman soundiohjelmansa ja sisäisen efektiprosessorinsa. Muuhun laitteistoon vehkeen voi yhdistää midillä joko USB-kaapelilla tai perinteisellä DIN-piuhalla. Kuuntelua varten Dualossa on kuuloke- ja linjaliitännät.
Frank Gambale muistetaan mestarillisena sweeppaajana, joskin nykyään hän soittaa paljon sormin näppäilemällä. Mutta kun hän tarttuu plektraan ja alkaa tykittää – kuten tässä, esitellessään DV Markin valmistamaa nimikkovahvistintaan – sävelryöpyt kirpoavat yhä vaivattoman näköisesti. Kerrottakoon samassa yhteydessä, että DV Markin edustus Suomessa on juuri siirtynyt Musamaailmalle.
Ibanez Artwood ammentaa perinteisimmästä mahdollisesta suunnasta ja tuloksena on soittimia juurimusiikin soittajille siinä missä ukulelen ystävillekin.
Toisaalta Ibanez suhtautuu myös ennakkoluulottomasti uudistuksiin, mistä olkoot esimerkkeinä uudet bassomallit viuhkan lailla hajautuvine nauhoineen. Miten paljon paremmin paksu kieli soi pitemmällä mensuurilla ja kuinka nopeasti sormet tällaiseen tottuisivat, jäi messuhälinässä vielä testaamatta.
Espanjalaisen Kathon osastolla oli huikea määrä cajoneita, mutta myös nättejä perinnerumpuja naruilla kiristettävine kalvoineen ja vanhanaikaisine resonanssimattoineen.
Roland SY-300 oli selkeästi vitoshallin alakerran uutuuksien vetovoimaisimmasta päästä.
Telefunkenilla on tuotemerkkinä pitkä historia, jota nykyinen yritys osaa myös tehokkaasti tuoda esiin. Ja komeahan tuollainen museaalinen kokoelma onkin.
Modulaaristen syntikoiden parissa viihtyi myös lajityypin läpikotaisin tunteva Jarkko Tuohimaa, joka Riffissä 6/2013 esitteli lukijoille oman soitinarsenaalinsa. Kyseiseen haastattelun voit lukea tästä.
Haastatteluun liittyvä nettispesiaali julkaistiin aikanaan Riffin verkkosivuilla ja sen voi lukea puolestaan tästä.
Musikmesse ja Prolight & Sound -tapahtuaman aikana koottu ensimmäinen messukatsaus taas löytyy tämän linkin kautta.
Messu-uutisointimme jatkuu tällä sivustolla arkipäivisin sitä mukaa, kun saamme materiaalia käsiteltyä.
