Mirel Wagner TTT-Klubilla 11.4.

Image

Viime vuoden parhaalle pohjoismaiselle albumille myönnetyn Nordic Music Prize -palkinnon maaliskuussa saanut Mirel Wagner esiintyy TTT-Klubilla lauantaina 11.4. klo 22.

Vangitsevan haurasta ja samalla hiljaista voimaa uhkuvaa lauluntekijää pidetään maailmalla yhtenä Suomen tämän hetken kiinnostavimmista artisteista.Takana on kiertueita Euroopassa ja Yhdysvalloissa, takataskussa sopimus maineikkaan amerikkalaisen levy-yhtiön Sub Popin kanssa ja edessä loistava tulevaisuus.

Mirel Wagnerin voittoisaa albumia When The Cellar Children See The Light Of Day kuvaili Nordic Music Prizen palkintoraati Norjassa seuraavasti: "Tällä albumilla kuullaan vahvaa, intensiivistä uutta ääntä, joka kuulostaa syvältä ja vilpittömältä".

Wagnerin esityksissä tarkkaan punnitut sanat, alleviivaamaton laulutyyli ja tummanpuhuvaa tunnelmaa vahvistava kitaransoitto yhtyvät saumattomaan kokonaisuuteen. Häntä kuunnellessa tulee mieleen Leonard Cohen, Nick Cave, Billie Holiday tai jopa Nirvana ja Johnny Cash, mutta hänen tuotantonsa on silti pysäyttävän omaleimaista. Se ammentaa ajattomien balladien, folkin ja bluesin perinteistä – ja siitä huolimatta kuulostaa kuin modernin suurkaupungin soundtrackilta.

Suomalainen, puolitoistavuotiaana Etiopiasta adoptoitu Mirel Wagner on ottanut lauluillaan kantaa. Hän julkaisi kappaleen Is This What Love Looks Like osana Naisten linjan kampanjaa, jolla vastustetaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Tapahtuma TTT-Klubin verkkosivuilla

Mirel Wagnerin kuva: TTT/Aki Roukala