Ruokangas Guitars Unicorn – kunnianosoitus Les Paul -kitaralle 

|
Image

Kitarana Unicorn kumartaa esikuvalleen tarjoten samalla uutta näkemystä – sointeja myöten. Ergonomisestikin hyvässä kitarassa on myös silmää miellyttäviä yksityiskohtia.

 

Unicorn-mallin suunnittelua ja valmistumista on voinut seurata Youtubesta, johon laitetut videopätkät ovat muodostaneet osan tekijänsä soitinrakennusmestarin näyttötutkinnon materiaalista.
Les Paul oli kitarana Ruokankaan ensirakkaus ja Unicornia suunniteltaessa tavoite oli kunnioittaa alkuperäismallia, mutta yhdistää siihen samalla tiettyjä uusia ratkaisuja.
Testin perusteella voi todeta tavoitteiden täyttyneen jo tämän sarjanumerolla #1 leimatun soittimen kohdalla.

Image

 

Puu ja kaikki muu

Jo materiaalivalinnat tekevät Unicornista enemmän kuin Les Paul -kloonin. Mahongin sijasta runko ja kaula ovat seetriä, eikä kansikaan ei ole vaahteraa vaan koivua. Resepti tuottaa akustisesti napakan ja samettisen täyteläisen soinnin. Lämmön ja selkeyden lisäksi sointia leimaa keskialueen mainio hieman honottava äänesosa, joka tuo Unicornin sointiin kantavuutta ja ryhtiä.

Unicornin muotoilun herkkukohdat löytyvät lavan pään viehkeästä koristeleikkauksesta ja otelaudan unicorn-upotuksista. Pidin myös plektrasuojuksen reunan pyöristyksestä kovasti.

Rungon alakaaren sijoittuminen esikuviaan taaemmaksi ei ole ainoastaan ulkonäköseikka sillä se parantaa soittimen balanssia. Asia on ilmeinen etenkin, kun kitaraa soittaa sylissä ilman hihnaa. Balanssiero on varsin huomattava esimerkiksi kollegan verrokki-pelinä toimineeseen Gibson Les Paul Standardiin nähden.

Muhkea kaulaprofiili on pyöreähkö D ja se antaa tukevan otteen hyvin erilaisillakin soittotekniikoilla. Satiinipintainen nitrolakka tuntuu peukaloa tai kämmentä vasten nahkeahkolta mikä toimii hyvin etenkin venytyksissä – ote pitää eikä lipsu.

 

Sähköt kitaraan

Unicornin sähköinen sointi hyvin totuudenmukainen akustiselle versiolle: volumen aukaisu nolla-asennosta on kuin portaaton siirtymä kitaran akustisesta eetoksesta sähköllä vahvistetuksi täsmäkopioksi. 
Saksalaisvalmisteiset Häusselin humbuckerit eivät ole preesensiltään yhtä ärhäköitä kuin verrokkeina olleiden Epiphonen Slash-mallin tai Gibsonin LP Standardin mikit. 
Vaikka Unicorn ei ole samalla tavoin päällekäypä tai hyökkäävä, sen tasapainoisessa soinnissa on voimaa ja sävyjä joilla pääsee ketterästi sukkuloimaan eri musatyylien välillä. 

[lisäys 19|04|2025: keväältä 2025 voidaan lukijoille kertoa, että Ruokangas Guitars valmistaa nykyisin itse myös humbucker-mikrofoneja, joista löytyy lisää tietoa täältä.]

Kitara on yhtä kotonaan niin särmikkäässä rock-ilmaisussa särön kera kuin seesteisessä jazz-tunnelmoinneissakin. Sointi pysyy erottelevana raskaammallakin yliohjauksella ja on vaikea kuvitella musiikkityyliä johon tämä kitara ei sopisi.

Image

Elektroniikka on suojattu ulkoisia häiriöitä vastaan huolellisesti kuparifoliolla.   

 

Joutsenmerkki olisi paikallaan 

Unicorn on ammattitason soitin, jossa tyylikäs kuosi paiskaa sopuisasti kättä hyvän ergonomian ja soinnillisesti monipuolisen sävypaletin kanssa. Soittimena tämä rehti ja konstailematon kitara on jälleen muistutus maamme soitinrakennuksen maailmanluokan tasosta. 
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Suomen käsityöläisyys tekijöineen ansaitsisi oman liputuspäivänsä. 

Ruokangas Unicorn 

Kotimainen Les Paul -tyylinen sähkökitara

• runko ja kaula seetriä 
• rungon kansi koivua
• ruusupuuotelauta Unicorn-upotuksilla
• satiinipintainen nitroselluloossalakka
• kaksi Häussel-humbuckeria
• 3-as. mikkivalitsin
• Gotoh 510 Kluson -virittimet
• Tone Pros -talla
• 22 nauhaa (jumbo)
• 20 vuoden takuu
• laukku kuuluu hintaan

Lisätiedot: Ruokangas Guitars
 

Täältä puolestaan löytyvät Unicornin syntyyn liittyvät informatiiviset Youtube-videot löytyvät puolestaan .



Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2010. Artikkeli on kuitenkin ajaton, sillä kyseisen mikrofoni on edelleen AKG:n mallistossa ja käytettynäkin sellaisia liikkuu jonkin verran.  Vastaavantyyppisiä iättömiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.