Yamaha esitteli 2024 uudet Japanissa rakennettavat teräskieliset F9-sarjan huippukitaransa, ja 2025 mallistoon lisättiin Atmosfeel-elektroniikalla varustetut variantit. Saimme jälkimmäisen polven kitaran tuoreeltaan kokeiluun ja tämä juttu julkaistiin alunperin Riffin printtinumerossa 2/2025.
FG9/FS9-mallisto jakautuu ilman elektroniikkaa tai sen kanssa myytäviin soittimiin, joista jälkimmäisen merkkinä on kirjain X mallitunnuksen lopussa. Kitarat ovat saatavilla joko dreadnought-tyyppisellä kopalla (G) tai pienempänä eli konserttikokoisena (S). Myös koppamateriaaleja on kaksi, ruusupuu (R) tai mahdonki (M).
Kansipuu taas on kaikissa Adirondack-kuusi (Picea rubens) – myös punakuusena tai Appalakkien kuusena tunnettu laji, jota kasvaa Yhdysvaltojen koillisosissa. Kyljet ja pohja ovat nekin umpipuuta viilun sijaan.
Kuva: Yamaha
Testiin otetun FG9 MX:n koppa on mitoiltaan melko lailla samaa kokoluokkaa kuin Martinin perinteinen D-malli. Valmistaja kuvailee soittimen soundia lämpimäksi ja samalla kirkkaaksi, ja tämä vastaa aika lailla myös omia kuulohavaintojani. Matalat taajuudet soivat täyteläisesti, mutta ilman liiallista dominointia. Sointia leimasi myös ikään kuin tietty levollisuus, jossa ylärekisterin kirkkauteen sekoittui korvaa miellyttävää pehmeyttä.
Tällaisella kitaralla voi tietysti soittaa mitä vain, mutta varsinkin plektrakomppaus ynnä soolosoitto vaikuttivat olevan tämän mallin todellisia leipälajeja, kuten niin usein D-koppaisten kitaroiden kohdalla onkin.
Mahongista työstetyn kaulan liitos koppaan on toteutettu kahdella pultilla kaulablokin puolelta, ja pultit ovat myös selkeästi nähtävissä ääniaukosta tähystäen. Yamaha perustelee pulttiliitoksen parantavan äänen voimakkuutta ja projektiota sekä tietenkin helpottavan korjaustöitä perinteiseen liimaliitokseen verrattuna.
Kaulan profiili on pyöristetty V-muoto, ja omaan käteeni se osui hyvin: tuntuma oli mukava ja soittaminen tuntui helpolta.
Eebenpuisessa otelaudassa on kopasta vapaita nauhoja 14 kappaletta, joten aina 15. nauhalle saakka pääsin melko vaivattomasti, siitä eteenpäin oli hankalampaa, mutta ei nyt niin usein edes tarpeellistakaan.
Virityspään muotoilu on klassista Yamahaa, joka on tullut tutuksi vuosikymmenten aikana valmistajan monista kitaroista. Virityskoneistot ovat rataspuoleltaan avoimet, ja toimivat erittäin moitteettomasti, eli kaiken kaikkiaan virittäminen niillä oli vaivatonta.
Vaikka dreadnought-koppamalli on selkeästi isompi verrattuna konserttikokoisiin kitaroihin, en kokenut FG9:ää mitenkään hankalana soittaa. Tähän vaikuttanee osaltaan paitsi kielten soiva pituus, joka on 25 tuumaa eli hieman lyhyempi kuin joissain D-malleissa (25,4"). Myös kielten korkeus oli säädetty aika alas, millä silläkin varmasti oli suotuisaa vaikutusta helppoon soitettavuuteen. Kielten särinää tai huonoa soivuutta en kuitenkaan otelaudalta huomannut, lukuunottamatta aivan pienen pientä alimpien kielten resonointia ensimmäiseltä nauhalta painettaessa. Kaiken kaikkiaan soittaminen tällä kitaralla oli myös ergonomisesti helppoa.
FG9-mallien viimeistelyssä kerrotaan olevan piiloteltua japanilaista estetiikkaa. Täytyy sanoa, että ensi katsomalla se vaikutti tosiaankin piilotetulta, mutta pian tajusin, että tällä ilmeisesti viitataan persoonallisiin ja samalla tyylikkäisiin otelautamerkkeihin, jotka ulottuvat kaulan yläsivusta otelaudan puolelle.
Tyylikäs yksityiskohta kyllä. Samoin mainitaan japanilaisen estetiikan näkyvän ääniaukkoa ympyröivän rosetin suunnittelussa. Ja ehkä japanilaiseksi piirteeksi voi vielä tulkita myös yleisen virheettömyyden, sillä minkäänlaisia kauneusvirheitä en kitaran viimeistelystä löytänyt. Myös mukana tuleva kova laukku on sekin esteettisesti tyylikäs, ja kotelo vaikutti myös käyttöä kestävältä.
Vahvistus kolmesta lähteestä
Soittimen elektroniikasta Yamaha käyttää nimeä ”Atmosfeel”, ja se onkin tavallista monimutkaisempi. Tallaluun alle sijoitetun pietsoelementin tehtävänä on ensinnäkin poimia vain soittimen kaikkein matalimmat taajuudet. Yamahan mukaan pietsoanturi on tässä juuri parhaimmillaan.
Pelkät bassot eivät tietenkään riitä, joten pietsoa täydentää Yamahan kehittämä ohut sensori, joka on kiinnitetty soittimen kanteen, hieman tallasta soittajan kyynärvarren lepuutuskohdan suuntaan. Sensorin tehtävänä on välittää ylemmät taajuusalueet, joiden poimimisessa se puolestaan on teknisesti parhaimmillaan.
Taajuusalueiden sovitus toisiinsa on onnistumisen kannalta kriittinen asia ja niinpä näiden kahden anturin (pickup) poimimat signaalit onkin miksattu valmiiksi yhteen, ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden.
Hommaa täydentää vielä kopan sisälle sen yläosaan sijoitettu ihan oikea miniatyyrimikrofoni, jonka tehtävänä on tuoda haluttu määrä pyöreyttä ja täyteläisyyttä sensoreiden kuivakkaan sointiin.
Säätimiä Atmosfeelissä on kolme ja ne on asennettu perinteiseen tapaan kopan yläsivun pintaan, josta niitä pääsee kätevästi käyttämään. Pääperiaate on selkeä, mutta säädinten yksityiskohtaisen vaikutuksen Yamaha pitää omana tietonaan – osittain ehkä sen vuoksi, että jokaiselle kitaramallille on oma Atmosfeel-versionsa, jossa huomioidaan myös mahongin ja ruusupuukoppaisen kitaran luontaisesti erityyppinen klangi.
Joka tapauksessa Mic Blendillä asetetaan pietson ja kontaktisensorin muodostaman yhdistelmän (PU) ja koppamikin (Mic) keskinäinen suhde. Jos säätimen kääntää täysin vastapäivään, kuunnellaan vain pietson ja kontaktisensorin keräämää signaalia. Myötäpäivään käännettäessä sekaan miksataan portaattomasti koppamikrofonin kuulemaa ääntä, ja maksimiasennossa sekoitussuhde on 50/50.
Toinen soinnin väriin ja luonteeseen vaikuttava säätö on aktivinen bassokorjain (Bass EQ), jolla voi vaimentaa tai vahvistaa tiettyä taajuusaluetta. Tyypiltään se on kellokorjain, ja vaikutusalueen keskitaajuus on kohdistettu aina kulloisenkin koppamallin ja puulajille tyypillisen ominaissoundin mukaan.
Kolmas säädin on yksiselitteisesti nollasta kymppiin vaikuttava äänenvoimakkuus.
Mitä tulee itse soundiin, niin täytyy sanoa, että jo pietson ja kontaktisensorin yhdessä tuottama sointi oli ihan selkeästi erilainen kuin perinteisen tallanaluselementin tuottama ääni. Atmosfeelin sointi on selkeästi elävämpi ja isompi, eikä niin kuiva kuin esimerkiksi omissa kitaroissani olevilla elektreettielementeillä.
Atmosfeelin koppamikrofoni toimii sekin mallikkaasti, mutta sijoitus FG9:n kopan sisälle tuottaa tietenkin hyvin erilaisen soundin verrattuna tilanteeseen, jossa mikrofoni sijoitettaisiin soittimen ulkopuolelle.
Mielestäni parhaalta kuulosti, kun valtaosa soundista tulee pietson ja kontaktisensorin yhdistelmästä, ja loppusilaus sitten koppamikistä. Kun käänsin Blendin jonnekin kello 9 – 10 kohdalle, kuulin soinnissa sekä tarpeeksi purevuutta että koppamikin tuomaa akustisuutta. Kukin tietysti toimii oman makunsa mukaisesti, ja kulloisen keikkatilanteen vaatimuksetkin vaikuttavat siihen, kuinka paljon koppamikkiä haluaa ja voi käyttää.
Kaikki säätimet toimivat mallikkaasti, ja esimerkiksi Bass EQ -säätimellä mieluummin leikkasin matalia taajuuksia kuin korostin niitä. Tämä toki on yleensäkin lähtökohta akustisen kitaran kanssa.
Tavallaan säätimistön asentaminen näin kalliin ja kauniin kitaran kylkeen on eräänlainen kauneusvirhe, mutta Atmosfeel on olemukseltaan tyylikäs, eikä se hyppää räikeästi silmille. Ja onneksi heille, jotka eivät sitä halua, on vaihtoehto, kun täysin samanlainen kitara on saatavilla myös ilman elektroniikkaa.
Laadulla on hintansa
Yamahan akustisilla kitaroilla on oman käsitykseni mukaan maine tasalaatuisina ja hinta-laatusuhteeltaan hyvinä soittimina. Mutta nyt ollaan ihan toisessa päässä hintahaitaria, ja kyllähän valmistajan kalleimmat kitarat vaikuttavat tämän tutustumisen perusteella myös ansaitsevan paikkansa siellä. FG9 MX antoi itsestään hyvän kuvan akustiselta ääneltään laadukkaana soittimena, jonka toinen valtti on sitten perinteisen pietsomikkiratkaisun päihittävä elektroniikka.
Laatu näkyy toki myös hinnassa, joka on sitä luokkaa, että samalla rahalla onnistuu Suomessa myös akustisen kitaran teettäminen. Toisaalta taas tämän saa suoraan kaupan hyllyltä, ja pitää huomioida myös elektroniikan osuus hinnassa. Yamaha FG9 MX on kiinnostava uutuus, johon kannattaa tutustua, jos tällaiselle soittimelle on tarvetta.
YAMAHA FG9 MX
Japanissa valmistettu teräskielinen akustinen kitara
• kokoluokka: dreadnought
• kokopuinen kansi Adirondack-kuusesta ohennetulla rimoituksella
• pohja ja kyljet kokopuista afrikkalaista mahonkia
• mahonkikaula pyöristelyllä V-muodolla
• kaulaliitos kahdella pultilla
• otelauta eebenpuuta (20 nauhaa), samoin talla
• satula ja tallaluu oikeasta luusta (satulan leveys: 44 mm)
• kielten soiva pituus: 25 tuumaa (634 mm)
• Atmosfeel™-elektroniikka (pietso+kansisensori, koppamikki sekä esivahvistin säätöineen)
• viimeistely: nitroselluloosalakkaus
• kova kantolaukku
• hinta: 4 339 €
• rinnakkaisversio ilman elektroniikka
• sisarmalli konserttikokoisena
Lisätiedot: F-Musiikk
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2025.
Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukku-palvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
