Taidot eivät pysy – niitä pidetään yllä

Sanotaan, että pyörällä osaa ajaa aina, jos sen taidon on kerran oppinut. Mutta kyllähän se pitkän tauon jälkeen hiukan haparoiden lähtee. Ja mitä vähemmän on ajotunteja aikanaan kertynyt ennen taukoa sitä työläämmin käy vanhan taidon elvyttäminen.

Jossain määrin sama pätee soittamiseen. Somessa kyllä törmää toisinaan videoihin, joissa muutoin jo läheistensä tavoittamattomiin loitonnut dementikko hämmästyttää soittamalla suvereenisti itselleen rakasta musiikkia, siinä hetkessä läsnäollen ja kaikin puolin elinvoimaisena. Se luettakoon musiikin erityiseksi ominaisuudeksi yhdistää tunne ja äly fyysiseen suoritukseen ainutlaatuisella tavalla.

Selkäytimeen ajetun taidon voi siis kaivaa sieltä esiin, mutta toisinaan se käy kovin vaivalloisesti ja joskus ne vanhat taidot muodostavat näkymättömän esteen uudelle alulle. Jos on ollut soittamatta useamman vuoden, koppaa kitaran kouraan ja koettaa sitten lasketella vanhoja tuttuja juttuja nuoruutensa tempoissa, niin lamaannushan siinä iskee. Ei taitu enää. Motoriikka ei pysy mukana. Sormet kipeytyvät. Muistikaan ei pelaa. Se siitä sitten.

Umpikuja ei aina ole umpikuja ja joskus kiertotie vie perille varmemmin kuin oikopolku. Kun ei niiden aikoinaan niin luontevien asioiden soittaminen alkanut sujua sähkökitaralla, hankin kunnollisen nailonkielisen, siirsin muinaisen repertuaarin syrjään ja aloitin nollasta jotain ihan muuta. Vapaa bassokieli soimaan ja jonkin tutun laulun melodiaa yksiäänisesti siihen päälle.

Borduna on pitkäveteinen tehokeino, jos sitä alvariinsa käyttää, joten aika pian piti laventaa palettia liikkuvaan bassoääneen melodian tukena. Ja jossain vaiheessa mukaan uivat puolivahingossa lisäsävelet, joista kasvoi paikoin ihan kunnon sointujakin.
Puuha palkitsi, kun siinä huomasi vähä vähältä edistyvänsä ja ennenkaikkea siksi, että muistissa ei ollut vertailukohtaa, jota vasten suoritus olisi tuntunut vajaalta. Uusien sävelten ja sormitusten tapailu työllisti sen verran intensiivisesti mielen, ettei omaa kömpelyyttään ehtinyt havainnoida. Ja niin vain pikkuhiljaa tuntuma kieliin elpyi siinä määrin, että sillä sähkökitarallakin pystyy jo jotain soittamaan ilman pettymyksen karvainta sivumakua.

Harmi kyllä, taidot voivat surkastua vaikka harjoittelisi suhteellisen säännöllisestikin, ja siitäkin huolimatta ettei ikääntymisen vaikutus motoriikkaan olisi vielä ajankohtaista.
Ihminen on mukavuudenhaluinen olento. Silloinkin kun harjoittelu maistuu, se tuppaa painottumaan niiden asioiden pyörittelyyn, jotka jo osaa. Harva haastaa itsensä todella ottamaan jotain uutta haltuun ja siirtyy varta vasten alueelle, jota ei vielä hallitse.
Useampi päätyy toistamaan samoja juttuja yhä uudestaan ja kehän kiertäminen vaihtuu huomaamatta suppenevaan spiraaliin. Joka kierroksella karisee pois jotakin aiemmin osattua, eikä kyse ole tarpeettomien rönsyjen karsinnasta ja ilmaisun kiteytymisestä vaan eroosiosta.

Mieli tarvitsee innokkeita kokeillakseen uutta ja sellaisia innokkeita tarjoaa vuorovaikutus toisten soittajien kanssa. Bändi tai perinteinen studiosessio ovat parhaimmillaan erittäin tehokkaita stimulantteja, joissa toisten soitto sekä omaan soittoon kohdistuvat toisten toiveet ja ehdotukset saavat ylittämään rajoja aivan huomaamatta.
Kun kitaristin pitääkin soittaa melodia unisonossa kosketinsoittajan kanssa, niin se selkäytimen jatkeeseen juntattu blues-likki ei todennäköisesti tarjoakaan valmista ratkaisua yllättävään tilanteeseen. On opeteltava uutta.
Sellainen kehittää omaa ilmaisua ja laajentaa musiikillista sanavarastoa. Ja laajemmalla sanavarastolla sen peräänkuulutetun tarinankin kertominen käy ilmeikkäämmin.

Lukuterveisin

Lauri Paloposki,
päätoimittaja

 

Näin alkaa päätoimittaja Lauri Paloposken pääkirjoitus Riffin printtinumerossa 6/2017, jossa kirjoitus on julkaistu kokonaisuudessaan lehden ilmestymispäivänä 7. joulukuuta 2017. Sieltä selviää sekin miten ojasta pääsee joutumatta allikkoon…

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

07.12.2017
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy