Shure MV7+ – parempia tuloksia helpommalla, lupaa Shure

Image

Audiolaatua varmistava automatiikka sekä muotoilun tyylikkyys ovat valtteina, kun MV7+ houkuttelee erityisesti podcastaajia käyttäjikseen.

Lähtökohtana on perinteinen radioasemien juontomikrofoni, jonka työkalumaista ulkoista olemusta virkistää monivärisyyttä hyödyntävä led-mittarointi. Värisävyjä on kaikkiaan 16,8 miljoonaa ja niistä käyttäjä voi mukailla mieleisensä ja omaan tyyliinsä istuvan kokonaisuuden.   

Led-paneeli itsessään toimii mittaroinnin ohessa myös mute-kytkimenä, jota napauttamalla mikrofonin ääniyhteyden voi kytkeä päälle ja pois.

Mikrofonin toimintojen hallintaan sekä mm. led-paneelin värimäärittelyihin käytetään vapaasti käyttöön ladattavaa Shuren Motiv Mix -applikaatiota.

Podcastit perustuvat puheeseen ja niinpä audiolaadun turvaaminen on oleellinen seikka, etenkin kun sisällöntuottajat työskentelevät usein yksin, eikä perinteisen radioaseman teknistä henkilökuntaa ole toiminnan tukena.
Shure MV7+ paikkaa tätä puutetta ensinnäkin automaattisella äänenvoimakkuuden säädöllä. 
Lisäksi mikrofonissa on digitaalinen pop-filtteri, jonka ansiosta erillistä mekaanista lisäsuodinta ei tarvita, mikä on erityisesti kuvaustilanteissa tervetullut bonus.

DSP-toimintoihin on myös sisällytetty puheäänen tunnistus, joka valmistajan mukaan takaa äänitysjäljen käyttökelpoisuuden tallennusympäristöstä riippumatta. 
Lisäksi MV7+ on varustettu ympäröivässä huonetilassa ilmenevien taustaäänten vaimennuksella.

Äänitteen höysteeksi mikrofoniin on sisällytetty myös digitaalinen efektiprosessori, josta äänitteen mausteeksi voi ammentaa Plate-, Hall- tai Studio-tyyppiseksi nimikoitua kaikua.

 

Image

Kytkentä tallennuslaitteistoon hoidetaan joko analogisesti XLR-liitännän kautta, tai digitaalisesti USB-väylää myöten.
Oman puheäänen monitorointia varten mikrofonissa on sisäänrakennettu kuulokevahvistin, luuriliitännän ollessa  3,5 mm:n TRS-jakki. 

MV7+ on myynnissä myös valmiina yhdistelmäpakettina, joissa sen pariksi on liitetty pöydän kanteen kiinnitettävä Shuren oma mikrofoniteline. Mikrofonin ja kuulokkeiden yhdistelmä on sekin mahdollista ostaa yhtenä pakettina.

Image

 

Lisätiedot: Intersonic