Taidot eivät pysy – niitä pidetään yllä

Sanotaan, että pyörällä osaa ajaa aina, jos sen taidon on kerran oppinut. Mutta kyllähän se pitkän tauon jälkeen hiukan haparoiden lähtee. Ja mitä vähemmän on ajotunteja aikanaan kertynyt ennen taukoa sitä työläämmin käy vanhan taidon elvyttäminen.

Jossain määrin sama pätee soittamiseen. Somessa kyllä törmää toisinaan videoihin, joissa muutoin jo läheistensä tavoittamattomiin loitonnut dementikko hämmästyttää soittamalla suvereenisti itselleen rakasta musiikkia, siinä hetkessä läsnäollen ja kaikin puolin elinvoimaisena. Se luettakoon musiikin erityiseksi ominaisuudeksi yhdistää tunne ja äly fyysiseen suoritukseen ainutlaatuisella tavalla.

Selkäytimeen ajetun taidon voi siis kaivaa sieltä esiin, mutta toisinaan se käy kovin vaivalloisesti ja joskus ne vanhat taidot muodostavat näkymättömän esteen uudelle alulle. Jos on ollut soittamatta useamman vuoden, koppaa kitaran kouraan ja koettaa sitten lasketella vanhoja tuttuja juttuja nuoruutensa tempoissa, niin lamaannushan siinä iskee. Ei taitu enää. Motoriikka ei pysy mukana. Sormet kipeytyvät. Muistikaan ei pelaa. Se siitä sitten.

Umpikuja ei aina ole umpikuja ja joskus kiertotie vie perille varmemmin kuin oikopolku.

 

Näin alkaa päätoimittaja Lauri Paloposken pääkirjoitus Riffin printtinumerossa 6/2017, jossa kirjoitus on julkaistu kokonaisuudessaan lehden ilmestymispäivänä 7. joulukuuta 2017. Sieltä selviää sekin miten ojasta pääsee joutumatta allikkoon…

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

07.12.2017
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy