Kotistudio ja kaupallinen studio - kilpailua vai rinnakkaiseloa?

|
   Silmiin osui sitaatti, jossa todettiin, että oikeastaan esimerkiksi uransa alussa olevan bändin ei juuri kannata mennä kaupalliseen studioon äänittämään demoa vaan ostaa mielummin itselleen omat äänitysvehkeet. Perustekin vaikutti äkkipäätä pitävältä, kun nopealla laskutoimituksella saatiin muutaman päivän tai viikonlopun studiotaksoilla jo tietokoneeseen hankittavan äänikortin ja ohjelmiston hinta kasaan. Lisähoukutin saatiin siitä, että kun on omat vehkeet, on myös rajattomasti aikaa.

Tekee kumminkin mieli kysyä, mistä asiakas maksaa silloin, kun maksaa ns. virallisen studion virallisesta studioajasta?
Ensinnäkin asiakas maksaa teknisestä varustelusta, jonka pitäisi jokaisessa studioksi kutsutussa pajassa olla kertaluokkaa monipuolisempi ja jämäkämpi kuin houkuttelevassa tietokone plus äänikortti -paketissa. Tällainen monipuolinen studiolaitteisto tarjoaa mahdollisuuksia, joita ei aina käytetä viimeiseen muruseen saakka. Esimerkiksi mikrofonivalikoimasta löytyy vakiotarpeiden ohella myös erikoistilanteisiin passaavia tarjokkaita, kuulokekuuntelu sopii isollekin soittajajoukolle vaivatta, tallentimelle saadaan sisään riittävästi raitoja kerralla suurenkin kokoonpanon äänitystä varten, eikä efektien käyttö miksauksessa rajoitu DSP-mittarin kuormitusilmoitukseen prosessoritehon uupuessa.
Oletetaan edelleen, että kyse on kunnollisesta studiosta. Silloin se on rakennettu niin, ettei ääntä kuulu sisään eikä ääntä karkaa ulos. Sen ansiosta liikenteen jymy ja ylitse porhaltavat lentokoneet eivät haittaa toimintaa. Ja soittaa voidaan silloinkin, kun naapuri haluaa nukkua tai viereisessä toimistossa pitää pystyä puhumaan puhelimeen. Jos kotiäänityksessä saadaankin joustoa aikatauluihin yhdessä mielessä, törmätään usein toisaalta rajoituksiin naapuri- tai perhesovun nimissä.

Studio on rakennettu myös niin, että tilat ovat akustisesti tarkoituksenmukaiset. Soittohuoneessa soitto kuulostaa hyvältä ja tarkkaamossa kuuntelu on luotettavaa, eikä väritä ääntä kohtuuttomasti. Kotistudiossa on arkitodellisuudessa harvoin mahdollisuuksia saavuttaa tarkkailukuuntelun osalta yhtä hyvää tilannetta kuin asianmukaisesti rakennetussa studiossa.
Ja kolmas näkökulma liittyy henkisiin pääomiin. Virallisessa studiossa saattaa olla töissä äänittäjä, joka on jo oppirahansa maksanut. Kannattaako hyviä soittosuorituksia uhrata äänityskokeilujen alttarille sen sijaan, että joku asian jo valmiiksi hallitseva huolehtisi musiikin onnistuneesta vangitsemisesta tallentimelle? Paljonko aikaa säästyy itse asialle, jos ei samalla tarvitse hapuilla äänittämisen menetelmiä?
Asiaa voi tarkastella myös niin päin, että studioon astuessaan tämä uransa alkumetrejä tarpova bändi saa samalla ainutlaatuisen tilaisuuden oppia ainakin hitusen siitä ammattitaidosta, jonka äänittäjä on omalla sarallaan hankkinut. Ja saa sitten sen demonkin siinä samalla.

Ja nyt tarkennus. Kotistudiolaitteet ovat loistava juttu ja niillä voi saada paljon riemua elämään. On kuitenkin liian yksioikoista tehdä laskelmia, joissa pistetään yhteen vaakakuppiin amatöörin tietokoneessa pyörivä audio-ohjelma lisävarusteineen ja toiseen kuppiin ammattikäyttöön rakennettu ja asianmukaisesti kalustettu studio ynnä kokenut äänittäjä.
Kyllä, autotallin verstaassa on hauskaa ja rentouttavaa sorvata joululahjaksi kynttilänjalkaa Anttilan talttasarjalla ja Black & Decker -porakoneella, jonka saa näppärästi kiinni sorvitelineeseen. Ilmiselvästi siinä täyttyvät niin sorvin kuin sorvaamisenkin tunnusmerkit ja lopputuloskin on parhaimmillaan aivan käypä kynttilänpidin.
Mutta ero on silti huikaisevan selvä, kun kurkistetaan Puusepän Verstaaseen, jossa Ammattimies sorvaa Työkaluliikkeestä ostetuilla ja huolella terässä pidetyillä Taltoilla Man-Ko:n sorviin kiinnitettyä aihiota.
Jos puu on kelvotonta, ei kummankaan työ näytä valmiina kovin kummoiselta. Mutta jos aines on ehtaa, saattaa ammattimiehen kädenjäljen erottaa kenties helpostikin. Ja kun ei eletä mustavalkokuvien aikakautta, niin tietenkin näiden kahden sorvaajan väliin mahtuu erilaisia nikkareita ja monenlaisia sorveja. Jos on nähnyt kummankin ääripään, on helpompaa suhteuttaa realistisesti myös välimuodot niin kaluston kuin taitojenkin osalta. Silloin laskutoimitus on hitusen monimutkaisempi kuin lähtötilanteessa referoin.
Ja nyt tarkoin harkinnoin pyörittämään lähimmän studion tai kotiäänityslaitteita myyvän liikkeen puhelinnumeroa...

Tapaamme taas ensi vuonna, rattoisia lukuhetkiä ja joulun odotusta Riffin parissa!

 

Lauri Paloposki,
päätoimittaja