Riimitönnä ei voi lentää

 

Olen kummastellut radiosta kuulemieni kappaleiden tekstityksiä usein lähipiirille, mutta ilmeisesti olenkin niin sanotusti haukkunut väärää puuta. Kömpelöiksi mieltämäni, miltei kohdilleen osuvat riimit ja lähes stemmaavat, mutta jotenkin töksähtävät rytmitykset eivät ehkä sittenkään ole tekstinikkareiden omaa syytä, vaan taustalla saattaakin olla levy-yhtiön edustajan aktiivinen tahto ja ohjaus. Ainakin tähän suuntaan viittasi runoilija Arno Kotro viikonlopun Hesarissa, kolumnissaan jonka nimi oli kuvaavasti ”Museokamaa?”.

Kotron kertoman mukaan hänen kirjoittamansa tekstin virheetön riimitys ei levy-yhtiön pomolle kelvannut, koska se oli vanhanaikaista. Syynä ei ollut se, että Kotro olisi käyttänyt niin kuluneita, ilmeisiä ja latteita riimipareja, että levypomo olisi sen vuoksi karsastanut tuotosta. Ongelma oli nimenomaan riimitys itsessään.

Saatan olla museokamaa minäkin, mutta toisinaan perinnettä voi ylläpitää myös museoimatta sitä.
Tämä niin sanottu rytmimusiikki rakentuu usein symmetrisistä palikoista. Säkeistön ensimmäinen ja toinen rivi muodostavat monesti samaa säekaarta ja mittaa noudattavan parin, tai vaihtoehtoisesti kolmas rivi kertaa ensimmäisen ja neljäs rivi toisen. Osaltaan juuri sen ansiosta sävellys jäsentyy ja jää kuulijan mieleen.
Samaan traditioon istuu hyvin, että laulettavaksi kirjoitettu teksti seuraa sävelkaaria niin, että tavujen painot asettuvat luontevasti ja sanojen rytmitys istuu melodian käänteisiin. Mikäli sanavarasto on kyllin laaja, tästä ei seuraa tylsää tai ennalta arvattavaa tekstiä, sillä asiansa taitava ja tekstinsä huolella viimeistelevä kirjoittaja osaa myös yllättää. Ja samalla teksti tukee melodian rakennetta, mikä ei ainakaan huononna kokonaisuutta vaan on pikemminkin päinvastoin omiaan selkiyttämään sitä.
Levy-yhtiön kannalta en pitäisi sitäkään kovin kehnona, että osuva riimipari tarttuu kuulijan korvaan usein helposti, kun taas oudosti yhteen sovitetut rivien loput haihtuvat mielestä saman tien. Jos tavoitellaan hittiä ja kenties jopa kestosuosiota, niin kumpikohan mahtaa olla enemmän eduksi asialle: hieman kulunutkin riimipari vai kaksi tuoretta ja hiukan toisiaan muistuttavaa sanaa?

Vapauden mahdollisuuksia ei pidä silti aliarvioida. Myönnän, että esimerkiksi Dave Lindholmin tapa kirjoittaa ja laulaa on hänelle niin luontainen, että muu tuntuisi keinotekoiselta. Mutta hyvin harvoin olen silti kuullut hänen kappaleitaan jonkun toisen laulamina niin, että se olisi kuulostanut samalla tavalla luontevalta.
Tekstin on myös istuttava laulajan suuhun, ei se muuten toimi. Ja yhtälailla sen on hahmotuttava ja sitä kautta myös avauduttava kuulijalle.
Kieli on viestin välittäjä, myös laulun tekstissä. Se ilmaisee ajatuksen, tunteen tai mielentilan, sillä voi vaikka kertoa tarinan, kuvailla asiain tilaa, ottaa kantaa tai ennustaa tulevaa.
Tylsämielisesti voisi sanoa, että mitä selkeämpi on ensin ajatus sitä helpompi on muotoilla se ymmärrettäväksi viestiksi. Vastaavasti epämääräinen tunne kääntyy epämääräiseksi ilmaisuksi, eikä jäsentymätön käsitys vallitsevasta asioiden tilasta ole otollinen kasvualusta helppotajuiselle tekstille.
Poikkeuksille on tässäkin jätettävä silti oma tilansa: ei kaikkien tekstien tietenkään tarvitse olla helposti ymmärrettäviä. Mutta jos aikaa kerrontaan on kolmisen minuuttia, niin kannattaako asiaa verhota tarpeettoman vaikeaselkoiseksi? Ja jos mielen päällä on jokin oikea ja ihmisille suunnattu sanoma tai ajatus, niin onko järkevää olla muotoilematta sitä niin että joku myös tajuaisi sen?

Erikoisuuden tavoittelu erikoisuuden vuoksi tuottaa harvoin toivottua tulosta ja silloinkin sen varjopuolena on ihmismielen taipumus turtua niin nopeasti. Se mikä tänään on raikkaan omaperäistä, saattaa huomenna jo tuntua tuiki tavalliselta.
Tämän rinnalla on hyvä tiedostaa, että riimirakenteesta huolimatta sukupolvi toisensa perään löytää sitten kuitenkin Päivänsäteen ja Menninkäisen ikivanhasta tarinasta jotain herkkää ja syvällisesti koskettavaa. Mutta miten moni nykyviisu liittyy samaan joukkoon ja olisiko niitä useampia, jos otettaisiinkin haltuun riimittelyn taito ja jalostettaisiin se huippuunsa? Eikä piitattaisi levy-yhtiön ohjeistuksesta hittojakaan…


Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja 

16.08.2013
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy