EBS Runsten – virtaa oikein enemmän kanssa

Image

Moni asentaa efektilautaansa useamman virtalähteen saadakseen pedaalistonsa toimimaan. EBS:n mukaan Runstenilla riittää fjongaa yksinkin.

 
Virtaa reippaasti haukkaavien digipedaaleiden myötä analogisille perinnelaitteille suunnitellut virtalähteet jäävät usein pieniksi, kun virranantokyky yksinkertaisesti loppuu kesken. Ratkaisuna on hankkia lisää virtalähteitä, jolloin kuormitusta voi jakaa useammalle.

EBS kertoo päätyneensä toisenlaiseen ratkaisuun – virtalähteen kapasiteetin kasvattamiseen. Juuri julkaistussa Runstenissa on kymmenen toisistaan eristettyä 9 voltin virtasyöttöä, joista jokainen pystyy antamaan enimmillään 900 milliampeeria (mA) tehoa.

Image

 

Lähdöistä kahdeksan voidaan kytkimellä muuttaa 12 voltin jännitteellä toimivaksi.
Lisäksi pakkaukseen kuluvilla sovitejohdoilla voi yhdistää kaksi lähtöä pariksi, jonka kautta kohdelaitteelle saa valintansa mukaan 18 tai 24 voltin jännitteen, sekä enimmillään 1800 milliampeeria virtaa. 

Mukana toimitettavan johtosarjan standardipiuhojen lisäksi pakettiin kuuluu lisäksi sovitteita napaisuuden käännölle, jännitteen tuplaamiselle, virran kaksinkertaistamiselle,  sekä vakioliittimen keskikontaktin (2,1 mm) koon muuntamiselle suuremmaksi (2,5 mm).

Uuden aikakauden ulkoiseksi symboliksi voisi nimetä Runstenin kaksi 5 voltin jännitteellä toimivaa USB-porttia, joita voi käyttää akkujen lataukseen.

Oman käyttövirtansa Runsten ottaa vastaan pakettiin kuuluvan verkkovirtalähteen kautta ja se puolestaan toimii 120 – 240 voltin verkkojännitteelllä.

Laitteen fyysiset mitat ovat 175 x 69 x 25 (L x S x K, mm) ja painoa sillä on 310 grammaa.

Lisätiedot: F-Musiikki